Valtioiden tulee tehdä se mihin kansainväliset lajiliitot eivät kykene – Kroatia näytti esimerkkiä estämällä venäläisurheilijoiden viisumeita telinevoimistelun EM-kisoihin

Blogi, maanantaina 10.08.2026
[cresta-social-share]

Urheilun eri lajiliittojen rähmällään olo Venäjää kohtaan on ollut surullista seurattavaa. Venäjän ja se liittolaisvaltioiden vaikuttamistoimet ovat avanneet venäläisurheilijoille ovia eri lajien arvokisoihin. Vaikuttimina on ollut milloin mikäkin faselilaisuus. Esimerkiksi World Gymnastics poisti kiellon ja näin venäläiset ja valkovenäläiset urheilijoille aukesi mahdollisuus kilpailla Zagrebissa. Telinevoimistelun EM-kilpailut järjestetään tällä viikolla Kroatiassa.

Nyt onneksi lajiliitoilta puuttuvat selkäranka näyttää löytyvän ainakin osalta arvokisojen isäntämaista. Kroatia eväsi viisumit yhdeksältä venäläisurheilijalta. Toki valitettavaa on se, että joukkueen jäsenistä osalle viisumit kuitenkin myönnettiin?

Viisumia ei kuitenkaan myönnetty entisille olympiakultamitalisteille Angelina Melnikovalle ja Viktoria Listunovalle eikä Anna Kalmykovalle. Heidän lisäksi viisumi evättiin neljältä muulta joukkueen urheilijalta sekä yhdeltä valmentajista ja lääkäriltä.

Ratkaisu on myös siinä mielessä merkittävä, että sillä tullee olemaan vaikutusta myös tuleviin arvokisoihin joihin voimistelun kansainvälinen lajiliitto on ovia venäläisille availlut. Kroatian Euroopan mestaruuskilpailut ovat nimittäin karsintakilpailu Alankomaissa lokakuussa järjestettäviin MM-kisoihin ja toisaalta siellä sitten jaetaan ensimmäiset maapaikat Los Angelesin olympialaisiin vuodelle 2028.

Täytyy toivoa, että Kroatian esimerkki rohkaisee myös muita arvokisojen isäntämaita – seuraavaksi voimistelun osalta Alankomaita – tekemään vastaavia päätöksiä. Viisumeja ei tule myöntää yhdellekään Venäjän nykyhallintoa ja tätä kautta Venäjän hyökkäyssotaa tukevalle urheilijalle. Tällaisia lienee ainakin kaikki Venäjällä edelleen asuvat?

Hyvä, että Krotia tällaisen ratkaisun teki. Toki liian monelle venäläisille hekin viisumin myönsivät. Mutta josko tämä rohkaisisi muita sitten vieläkin linjakkaampiin ratkaisuihin.

Uusi viikko ja tämä elokuukin juoksee jo aikamoista vauhtia eteenpäin. Hyvässä nosteessa on nyt myös maamme talouskasvukin. Twitterissä aamun jaettu erilaisia myönteisiä talousuutisia, joista voisi nostaa ainakin sen, että nyt myös rakentamisen liikevaihto oli peräti +12,4%:n vuosikasvussa kesäkuussa ja samaan aikaan teollisuuden liikevaihto +13,5% kasvussa. Myös Yle otsikoi uutisensa uuden viikon aamuun näin: ”Talouden käänne on viimein täällä – näin se näkyy palkassa, pörssissä ja ostoskorissa”

Ylen uutisessa nostettiin esille myös se, että ”palkat ovat nousseet vuodesta 2020 lähtien 19 prosenttia. Monen tuotteen hinta on siihen verrattuna halventunut”.  Ja samaan aikaan Kaupan liitto on ennustanut, että vähittäiskaupan myynti kasvanee jo tänä ja ensi vuonna yli kahden prosentin vuosivauhtia.

Hyvä!