”Putin saattaa vielä katua hyökkäystään Ukrainaan” – Mikä Kiinan rooli ja asema on oikeasti?

Blogi, lauantaina 23.05.2026
[cresta-social-share]

Financial Times kertoi 19.5.2026 mielenkiintoisen yksityiskohdan Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin Kiinan vierailun kulisseista. Lehden mukaan Kiinan presidentti Xi Jinping olisi todennut Donald Trumpille liittyen Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa, että…

”Putin might ‘regret’ invasion of Ukraine”

eli Putin saattaa vielä katua hyökkäystään Ukrainaan. Tällaisen tiedon vuotaminen julkisuuteen on poikkeuksellista ja merkityksellisemmäksi sen tekee myös se, että Kiina ei ole sitä kiistänyt?

FT:n tiedot siis pitänevät paikkansa ja näin Xin kommentit Putinin päätöksestä käynnistää täysimittainen hyökkäys- ja valloitussota Ukrainassa näyttäisivät menneen aiempaa pidemmälle. Lehdelle tilannetta arvioinut asiantuntija oli verrannut käytyjä keskusteluja myös Trumpin edeltäjän Joe Bidenin Kiinassa käymiin avoimiksi ja suoriksi arvioituihin keskusteluihin ja niissäkään Xi ei koskaan esittänyt arviota itse Putinista tai Venäjän käymästä sodasta Ukrainassa.

Keskusteluiden vuotamisen julkisuuteen tekee mielenkiintoiseksi myös se, että Putin valmistautui samaan aikaan omaan Xin tapaamiseensa Kiinassa. FT muistutti siitä, että Putin nimenomaisesti aloitti laajamittaisen valloitussotansa tai laajensi jo vuonna 2014 aloittamansa sodan Ukrainassa täydeksi tuhoamissodaksi helmikuussa 2022, vain siis kolme viikkoa silloisen Kiinan-matkansa jälkeen, jonka aikana hän ja Xi ilmoittivat ”rajattomasta” kumppanuudesta. Tämän kertainen Putinin Kiinan vierailu juhlistaa 25 vuoden takaista Kiinan ja Venäjän allekirjoittamaan ystävyyssopimusta.

Keskustelujen sisältövuotoa ei suostuneet kommentoimaan sen paremmin Valkoinen talo kuin Kiinan suurlähetystö Washingtonissakaan. Kuitenkaan Valkoisen talon julkaisemassa tiedotteessa Pekingin huippukokouksesta ei ollut minkäänlaista viittausta tällaisiin keskusteluihin Putinista tai Ukrainan sodasta. No, eipä tietenkään.

Yksi huolestuttava tieto Pekingistä oli kuitenkin se, että Trumpin kerrottiin ehdottaneen, että Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä yhdistäisivät voimansa Kansainvälistä rikostuomioistuinta ICC:tä vastaan. Trump oli todennut, että maiden intressit olisivat yhtenevät ja ICC politisoitunut, valtaansa väärin käyttävä, Yhdysvaltain kansallisen suvereniteetin sivuuttava ja epälegitiimistä oikeudellisesta ylilyönnistä.

Samaan aikaan Reuters kuitenkin kertoi, että Kiinan asevoimat olisivat kouluttaneet viime vuonna 200 venäläissotilasta droonisodankäyntiä varten. Reutersin uutinen 19.5.2026 oli otsikoitu:

”Exclusive: Russians covertly trained by China return to fight in Ukraine, sources say”

Kiinan salaa kouluttamat 200 venäläissotilasta olisivat palanneet siis sotatoimiin Venäjälle. Koulutuskokonaisuudesta olisi sovittu siis viime kesänä ja se pitäisi sisällään myös vastavuoroisesti kiinalaissotilaiden kouluttamista Venäjällä. Tämä tieto sitten taasen asemoisi Kiinaa julkisuudessa vahvistettua tiukemmin Venäjän tukijavaltioksi sodassa. Onko tiedoilla ja vuodoilla sitten yhteys toisiinsa niin se on minusta mahdollista?

Joka tapauksessa on selvää, että Ukraina on onnistunut viime viikkojen toimissaan Venäjää paremmin. Yhdysvaltain kongressiedustaja Brendan Boyle, joka johtaa demokraatteja Yhdysvaltain valtuuskunnassa Naton parlamentaarisessa yleiskokouksessa, vertasikin Ukrainan onnistumisia jopa ensimmäisen maailman sodan sodat mullistaviin tapahtumiin. Boyle totesi FT:n mukaan, että ”ukrainalaiset ovat mullistaneet sodankäynnin samalla tavalla kuin ensimmäinen maailmansota mullisti sodankäynnin 2000-luvulle” ja, että  ”Lennokkisodankäynnistä on nyt tullut normi, ja se mullistaa tapaa, jolla käymme sotaa.”

Ajattelen hyvin samalla tavalla vaikka samaan aikaan pitää muistaa, että mahdolliset vielä edessä olevat sodat eivät välttämättä ole toisintoja tästä. Siksi on tärkeää vahvistaa myös perinteisen sodankäynnin voimavaroja niin maalla, merellä kuin ilmassakin ja tästä yksi tärkeä esimerkki on meidän päätös irtaantua Ottawan sopimuksesta ja vahvistaa asemaamme suluttajana ja toisaalta meidän päätökset hankkia modernit F35-hävittäjät Yhdysvalloista ja K9 Moukkareita lisää Etelä-Koreasta. Toisenlaisessa tilanteessa ja maastossa jne. tilanne voi olla hyvinkin toisenlainen ja pitää muistaa, että emme me valmistaudu edelliseen sotaan, vaan mahdolliseen tulevaan.

Mutta droonien merkitys Ukrainassa on kasvava. Viime sunnuntainahan Ukraina teki ehkä yhdet sodan laajimmat ja onnistuneimmat iskut syvälle Venäjän maaperälle. Sota on näin tullut entistä vahvemmin venäläisten arkeen. Se voi muuten hyvinkin muuttaa koko sodan luonnetta, myös taisteluja Krimin hallinnasta, mutta myös itse Putinin asemaa Kremlin johdossa?

….

Nyt esikoisen kanssa rippireissussa Kroatiassa

Eilen perjantaina illalla lensin sitten perässä Kroatiaan. Annoimme perheen kanssa esikoisellemme rippilahjaksi toivematkan äidin ja isän kanssa jonnekin Eurooppaan ja nyt on tämän retken aika. Kohteeksi valikoitui Split, Split-Dalmatian maakunnan pääkaupunki, mikä sijaitsee Žrnovnica-joen länsipuolella ja Jadarin itäpuolella Adrianmereen pistävällä niemimaalla. Ja onhan tämä aika mainio paikka. Tilastot kertovat, että Splitissä mitataan vuosittain noin 2 700 tuntia eli auringonpaistetta. Kaupunki onkin koko Välimeren aurinkoisimpia paikkoja.

Split syntyi aikanaan keisari Diocletianuksen palatsin ympärille noin vuonna 305. Keisari haudattiin sitten palatsin alueella olevaan mausoleumiin, mikä nykyään toimii kirkkona. Palatsi alue ympäristöineen on Unescon maailmanperintökohde.

Myöhemmin kaupunki oli osa Kroatia-Unkarin kuningaskuntaan ja myöhemmin se eli myös Venetsian vallan alla mistä historia vei sitten Napoleonin valtaan ja lopulta osaksi Itävalta-Unkaria. Omasta lapsuudestani muistan alueen osana Jugoslaviaa

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Split oli vastamuodostuneen Jugoslavian tärkein satama Adrianmeeren rannikolla. Se yhdistettiin rautatiellä muuhun Jugoslaviaan ja tästä se vuonna 1991 erosi Kroatian itsenäisyyssodan aikana. Split on siis yli 1 700 vuotta vanha historiallinen helmi ja sen tarina kietoutuu hienolla ja sotaisallakin tavalla tiiviisti niin Rooman valtakuntaan, kuin sitten myöhempiin eurooppalaisiin suurvaltoihin.

Kello 20.50 ja Kroatian kaunis päivä ja upea ilta. Hieno päivä täällä ja tänään ehdittiin vielä ihastelemaan upeita putouksia ja vähän rantojakin. Nyt hetki huoneella ja sitten vielä vanhaan kaupunkiin illastamaan.