Lopen Kokoomus muisti pitkäaikaisia tekijöitä – ”Jotain kertoo porukastamme yli 20-vuotiset urat”

Uutiset, torstaina 30.04.2026
[cresta-social-share]

Lopen Kokoomuksen kevätkokous pidettiin tänä vuonna V. Leino Oy:n tiloissa Läyliäisissä. 121-vuotiaan perheyrityksen historiaa ja nykypäivää kokousväelle esitteli kauppias Juha Leppänen. Ennen kokousta muistettiin myös kolmea pitkäaikaista kokoomusvaikuttajaa.

Lopen Kokoomuksen kevätkokous pidettiin 121-vuotiaan loppilaisen perheyrityksen Rautakauppa V.Leino Oy:n tiloissa. Kauppias Juha Leppänen kertoi hienon yrityksen historiasta ja myös nykypäivästä. Neljännessä polvessa toimiva palveleva rautakauppa on kasvanut yhdeksi maamme suurimmista alallaan ja sen autot kuljettavat tavaraa laajalle alueelle niin rakennustyömaille kuin koteihinkin koko eteläisessä Suomessa. V. Leino Oy:n kakkukahvien jälkeen kokous muisti kolmea merkittävää loppilaista kuntapäättäjää. Ensin Lopen Kokoomuksen Aalto-maljakon sai viime kuntavaaleissa valtuuston jättänyt Kari Maunula. Kari toimi kunnan päätöksenteossa kolmevuosikymmenen ajan niin lautakuntien puheenjohtajana kuin kunnanhallituksenkin pöydän ympärillä. Kari tuli tunnetuksi vahvana koulu- ja teknisentoimen asioiden tuntijana ja myös ennen muuta Topenon ja Länsi-Lopen alueen puolesta puhujana. Karin opimme tuntemaan aina yhteistyökykyisenä ja osaavana ja ahkerana päättäjänä ja onneksemme ei mies ihan kokonaan hommia vielä edes jättänyt. Kari sai eilen kokousväeltä raikuvat aplodit ja kiitokset pitkästä työstään rakkaan kotikuntansa hyväksi. Toisena muistimme puolet elämästään Lopen valtuutettuna toiminutta Tiina Seppälää. Tiina tuli mukaan vuoden 2008 kuntavaaleissa ja toimi kunnanvaltuutettuna lähes kahdenkymmenen vuoden ajan ja niinä aikoina aina kaikista keskeisimmissä Lopen päätöksenteon pöydissä. Tiina toimi niin kunnanhallituksessa ja sen varapuheenjohtajana, mutta myös Hyrian ammattikoulun hallituksessa kuin lukuisissa muissakin tehtävissä. Tintti oli myös pitkäaikainen Lopen kokoomuksen sihteeri ja on toiminut koko ajan Lopen kokoomuksen hallituksessa ja viimeksi Hämeen kokoomus esitti Tiinaa tuleviksi kahdeksi vuodeksi myös Kokoomus rp:n puoluevaltuustoon eli kokoomuksen tärkeimpään valtakunnalliseen päätöksenteon elimeen puoluekokousten välillä. Ja kolmannen Aalto-maljakon annoimme kiitokseksi ja myös syntymäpäivälahjaksi 50-vuotispäiviään pian viettävälle Eeva Pyhälammille. Eeva tuli kokoomuksen toimintaan mukaan vuonna 2005 ja on toiminut yli 20 vuoden ajan kaikissa keskeisimmissä tehtävissämme niin nykyisestä Lopen kunnanhallituksen varapuheenjohtajan tehtävästä perusturvalautakunnan puheenjohtajuuteen kuin myös Hämeen maakuntavaltuuston varapuheenjohtajuudesta Hyrian ammattikoulun hallitustehtävään. Tänään Eeva toimii myös Lopen kokoomuksen sihteerinä ja lukuisissa eri työryhmissä ja neuvotteluryhmissä. Tätä kolmikkoa oli helppo kiittää ja onnitella. Jotain meidän ryhmästämme kertoo sekin, että tässä ryhmässä viihdytään ja halutaan toimia jopa tällaisia kahden ja kolmenkymmenenkin vuoden siivuja. Se kertoo myös uskomattomasta sitoutumisesta Loppeen ja sen asioihin. Haluan vielä kerran kiittää heistä kaikkia täälläkin. He ovat asuneet elämänsä Lopen muotoisen pilven alla. Ja kevätkokouksessa käsittelimme lisäksi sääntömääräiset asiat ja kävimme laajan ja monipolvisen keskustelun niin Lopen kuin valtakunnankin ajankohtaisista asioista. Lämmin kiitos vielä kokousväelle ja ennen muuta V. Leino Oy:lle kutsusta ja kakkukahveista. Ja Silja Saraselle kokouksen järjestelyistä.

-Teistä jokainen on tehnyt vähintään parinkymmen vuoden uran kotikuntanne päättäjänä niin valtuutettuna kuin aivan keskeisimmissä Lopen kunnan luottamustehtävissä, totesi Lopen kokoomuksen puheenjohtaja Timo Heinonen.

Lopen Kokoomus antoi suuret Aalto-maljakot Eeva Pyhälammille, Tiina Seppälälle ja Kari Maunulalle. Heistä viime kevään kuntavaaleissa valtuuston jättivät Tiina Seppälä ja Kari Maunula. Maunula oli aloittanut uransa jo 1990-luvulla ja Seppälä vuoden 2008 kuntavaaleista.

-Kari Maunula toimi poikkeuksellisen pitkään valtuutettuna ja myös kunnanhallituksen pöydässä ja myös sivistyslautakunnan puheenjohtajana, luetteli Heinonen kiitospuheessaan.

-Tiina Seppälän ura kotikunnan hyväksi on myös lähes ainutlaatuinen. Parisenkymmentä vuotta kunnan eri tehtävissä ja edelleen työ jatkuu, vaikka Tiina jättikin valtuuston nyt väitöskirjatutkimuksensa takia. Onnittelemme samalla Tiinaa hänen 40-vuotispäivänä ja näin Tiina on siis lähes puolet tähänastisesta elämästään toiminut kotikunnan päättäjänä. Se on ainutlaatuista ja poikkeuksellista.

-Eeva Pyhälammin ura on vielä pidempi, mutta hyvin samanlainen kuin Tiinalla. Puolet elämästä mukana ja aivan keskeisimmissä tehtävissä. Nyt paraikaa mm. Lopen kunnanhallituksen varapuheenjohtajana ja Hyrian ammattikoulun hallituksessa. Eeva jatkaa siellä Tiina pitkään tekemää hyvää työtä, totesi Heinonen.

Lopen kokoomuksen kevätkokouksessa todettiinkin, että tällaiset pitkät yli kaksikymmentävuotiset ja jopa kolmekymmentävuotiset kuntapäättäjäurat kertovat siitä, että yhteishenki Lopen Kokoomuksessa on hyvä ja mukana viihdytään ja halutaan olla.

Kevätkokouksessa käsiteltiin sääntöjen määräämät asiat ja esitettiin Kokoomus rp:n puoluevaltuustoon valittavaksi Tiina Seppälää ja puoluekokousedustajiksi Jaana ja Jarmo Laukkanen. Kokous hyväksyi myös vuoden 2025 tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle.

Kokouksen yhteydessä nautittiin myös Silja Sarasen järjestämät kakkukahvit ja keskusteltiin pitkään niin kotikunnan kuin valtakunnankin ajankohtaisista asioista.