Perintöverosta on syytä luopua kokonaan.
Kyllä. Se on edelleen minun ja myös kokoomuksen tavoite. Meistä ei ole oikein verottaa uudelleen sitä mistä on jo kertaalleen vero maksettu. Ja toisaalta siirtyminen perintöverosta myyntivoittoveroon toisi valtion kassaan lopulta vähintään saman verran tuloja, mutta silloin maksu tapahtuisi vasta silloin, kun ihminen saa perimästään omaisuudesta rahaa. Nykyisinhän monesti perintöveron maksaminen on pakottanut myymään sellaistakin omaisuutta, mitä ei olisi haluttu myydä ja millä on esimerkiksi suurtakin tunnearvoa.
Perintövero kerää valtion kassaan varsin merkittävän summan rahaa. Vuonna 2023 valtiolle perintöverosta kertyi noin 1,17 miljardia euroa ja suurten ikäryhmien myötä tuotto on ollut kasvussa. Nyt vielä joulukuun voimassa olevalla perintöverotuksella perinnöistä kuitenkin reilusti yli puolet on jo olleet perintöverovapaita. Esimerkiksi vuonna 2020 perintöä sai 145 600 henkilöä ja näin jopa 59 prosenttia ei maksanut perintöveroa. Meillä puolet perinnönsaajista saakin alle 14 000 euron perinnön, kun taas keskimääräinen perintöosuus on suurempi, noin 40 000–45 000 euroa.
Erityisen vaikeita ovat perintötilanteet, kun omaisuutta peritään ilman tulonlähdettä verojen maksamiseen.
Meillä oli ja on siis edelleen tavoite luopua perintöverosta kokonaan. Siihen ei nyt valtion talouden tilanne antanut mahdollisuutta, vaikka luovutusvoittoverolla saataisiinkin valtion kassaan jopa perintöveroa enemmän verotuloja. Ongelmaksi tässä muodostuu kuitenkin se, että perintöverosta luopuminen aiheuttaisi hetkittäisin verotuottojen laskun tai montun ennen kuin perittyä omaisuutta ryhdyttäisiin myymään ja sitä kautta luovutusvoittoveron kautta verottamaan.
Ruotsissa muuten perintövero poistettiin sosiaalidemokraattisen pääministeri Göran Perssonin hallituksen johdolla jo yli 20 vuotta sitten vuonna 2004. Norja seurasi Ruotsin perässä vuonna 2014. Ja ei siis omaisuuksia ja varoja ole jätetty tämänkään jälkeen verottamatta, vaan kumpikin naapurimaamme kiristi perinnöstä saatavan myyntivoiton verotusta. Kokemukset Ruotsista ovat rohkaisevia; ratkaisu sujuvoitti yritysten toimintaa ja sukupolvenvaihdoksia, mutta loi myös vaurautta koko kansakuntaan.
Mutta me emme siis nyt saaneet koko perintöveroa poistettua, mutta nostimme verovapaan perinnön alarajan nyt 30 000 euroon. Ensi vuonna 2026 perintöveroa täytyy maksaa vasta, kun perinnön arvo on 30 000 euroa tai enemmän. Nykyisinhän saadusta perinnöstä veroa pitää maksaa, jos perinnön arvo on 20 000 euroa tai enemmän. Lisäksi perinnöksi saadun tavanomaisen koti-irtaimiston verovapaa määrä muuttuu 4 000 eurosta 7 500 euroon. Eli jatkossa perunkirjassa tarvitsee ilmoittaa vain, että tavanomaisen koti-irtaimiston arvo jää alle 7 500 euron.
Kohtuullistamme myös korkoja. Perintöveron maksuajalta perittävä korko alenee 1,5 prosenttiyksikköä, eli viivästyneestä maksusta täytyy maksaa korkoa aiempaa vähemmän. 1.1.2026 alkaen korko on Suomen Pankin vahvistama viitekorko korotettuna 2 prosenttiyksiköllä (aiemmin 3,5 prosenttiyksiköllä).
Lisäksi alaikäisellä perillisellä on perintötilanteissa mahdollisuus saada yrityksen sukupolvenvaihdoshuojennus vuonna 2026.
Perintöverotuksen muutokset koskevat tilanteita, kun perinnönjättäjä on kuollut tai verovelvollisuus on muusta syystä alkanut 1.1.2026 tai sen jälkeen.
Lahjaa voi saada aiempaa enemmän verovapaasti
Samaan aikaan muutamme myös lahjaveroa. Verovapaan lahjoituksen raja nousee alle 7 500 euroon nykyisestä alle 5 000 eurosta.
Käytännössä lahjaveroa täytyy maksaa esi vuoden alusta lähtien vasta sitten, kun 3 vuoden aikana annettujen lahjojen arvo on yhteensä 7 500 euroa tai enemmän. Jos aiempia lahjoituksia ei ole, henkilö voi antaa toiselle 7 499 euron arvoisen lahjan verovapaasti vuonna 2026.
Lahjaksi saadun tavanomaisen koti-irtaimiston verovapaa määrä muuttuu 4 000 eurosta 7 500 euroon. Tavanomaisesta koti-irtaimistosta ei siis makseta lahjaveroa, ellei yksittäisen esineen arvo ole 7 500 euroa tai enemmän.
Lahjaverotuksen muutokset koskevat tilanteita, kun lahjan saaja on saanut lahjan haltuunsa tai alaikäiselle on tehty lahjoitus 1.1.2026 tai sen jälkeen.
Lopputulema voi siis todeta, että valtaosa suomalaisten perinnöistä on siis jatkossa perintöverovapaita. Hyvä niin. Ja pidetään tavoite mielessä eli seurata Ruotsin demareiden esimerkkiä ja poistaa perintövero kokonaan ja auttaa näin sukupolvenvaihdoksia ja myös investointeja ja kansakunnan vaurastumista.
….
Kello 22.06 ja juuri Vanajanlinnan Linnanjuhlista kotiin. Yli 20-vuotinen perinne ja
aina yhtä upea ja juhlava aattoillan tunnelma. Kiitos kutsusta ja mukavista keskusteluista ja kohtaamisista.
Huomenna aamusta Hämeenlinnaan puhumaan maakunnalliseen itsenäisyyspäivän lipunnostoon ja illalla sitten Presidentinlinnaan.