Lupasin palata vielä vähän niin sanotusti ajan kanssa viime viikonlopun Ultra Bran stadionkeikkaan. Itse muistan Ultra Bran opiskeluajoiltani Hämeenlinnan OKL:stä juuri näiltä bändin perustamis- ja varhaisimmilta vuosilta. Laulut raikuivat niin Seiskalle kuin yökerhojenkin tanssilavoilla ja me nuoret – täynnä elämänintoa ja -iloa tanssimme ja lauloimme.
Pyöröovet, jäätelöautot, nukahtavat savannit ja viimeiset drinkit…
Ultra Brahan sai aikanaan alkunsa vuonna 1994 Kallion lukiossa. Bändin perustivat Olli Virtaperko ja Kerkko Koskinen ja ehkä sen legendaarisimman ja aidoimman kokoonpano sitten keltaisissa sadetakeissaan muodostivat koskisen rinnalla Vuokko Hovatta, Joel Melasniemi ja Terhi Kokkonen. Laulukilpailua varten kootusta bändistä syntyi ilmiö, mikä tuohon aikaan herätti tunteita. Ja tavoittelihan bändi myös myöhemmin Euroviisupaikkaakin. Vuoden 1998 Euroviisuihin ei ovi kuitenkaan Tyttöjen välisestä ystävyydestä -kertovalla kappaleella auennut, mutta kesähitti tuli siitäkin. Muutamaa vuotta myöhemmin vuonna 2001 bändi sitten teki ensimmäisen lopettamispäätöksen. Itse olin valmistunut opettajaksi 98-99 eli aikalailla sen oman opiskeluaikani nämä laulut monessa soivat.
Meille ne ennen muuta olivat nuoruuden ilo, valoa ja hauskuutta.
Anni Sinnemäen kanssa sain tehdä aikanaan myös töitä eduskunnassa ja nyt oli hienoa tavata hänet – yksi Ultra Bran biisien tärkeimmistä sanoittajista – bändin Stadion keikalla. Nerokasta.
Ultra Bra palasi sitten lavoille lyhyesti vuonna 2017 tuotteliaimpien vuosiensa 12 hengen kokoonpanossa. Viime vuonna 2024 yhtye julkaisi kaksi uutta kappaletta Aarre ja Toivo, ja sitten tänä vuonna oli tämän ison paluun aika tai ainakin kahden ainutlaatuisen Olympiastadion illan aika. Minulle oli jotenkin selvää, että tämän aikamatkan OKL-vuosiini haluan Olympiastadionilla tehdä ja kokea ja niin myös tapahtui.
Täytyy sanoa, että olihan tämä keikka jotenkin taas sellainen kerran elämässä juttu. Vähän niin kuin nuoruuden opiskeluvuodetkin. Bändi veti loppuun myydyn Olympiastadionin edessä kaikki hittinsä – yhteensä 33 biisiä – ja mukana sen Annika Eklundin ikivihreän Shanghain valotkin. Ja kun mm. tähän biisiin yhtyi myös 400-henkinen tämän päivän nuorten lukiolaisten kuoro, niin olihan se tunnelma jotain aivan käsittämätöntä. Kuorossa oli laulajia Ultra Bran kotilukiosta Kallion lukiosta, mutta myös Vaskivuoren lukiosta, Sibelius-lukiosta, Tampereen Kalevan lukiosta sekä Nomad Vocals -laulukollektiivista.
Ja minusta jotenkin todella koskettavaa ja upeaa oli huomata, että stadikan nurmella tanssi ja lauloi myös paljon sellaisia Ultra Bran faneja, jotka eivät olleet edes vielä syntyneet, kun bändi 90-luvulla eli kultavuosiaan. Bändin laulut koskettivat siis meitä tuon ajan nuoria ja sen kokeneita, mutta myös tämän ajan nuoria ja hienoa – hyvä niin.
Joku murehti, että oliko vire aika kohdallaan ja muuta toissijaista. Voin sanoa, että tunnelma oli kohdallaan koko ajan ja se tunnelma oli aitoa ja sydämestä tullutta Ultra Brata. Mielessä kävi monet nuoruuden muistot, mutta myös hyvä fiilis tästä elämän tilanteesta ja näistä päivistä ja tuosta illasta.
Ja oikeastaan melkein kaikki laulut mukava lauloinkin ja monien sanoituksia mietin myös tähän päivää. Legendaarinen kantaaottava bändi oli nyt yllättävän rauhallinen – tällä saralla – mutta laittoi kaikki panokset sitten tunnelmaa ja vetoihin. Omat suosikit sieltä tulivat kaikki ja jotenkin mieleen jäi tämän keikan jälkeen pyörimään tämä…
”Kahdeksanvuotiaana tiesin
Että maailma tuhoutuu
Kaksintaistelussa suurvaltojen
Kahdeksanvuotiaana tiesin
Että ihminen murskautuu
Silmänräpäyksessä historiaan
Historiaan
Kävikin niin, että sodat ovat monimutkaisia
Kansallisia konflikteja, joissa ammutaan
Ja joissa kuolee aina vähän ihmisiä kerrallaan
Joissa kuolee aina vähän ihmisiä kerrallaan
Kahdeksanvuotaana tiesin
Että maailma tuhoutuu
Kaksintaistelussa suurvaltojen
Kahdeksanvuotiaana etsin
Kartalta kaukaista paikkaa
Joka välttäisi laskeuman
Laskeuman
Kävikin niin, että sodat ovat monimutkaisia
Kansallisia konflikteja, joissa ammutaan
Ja joissa kuolee aina vähän ihmisiä kerrallaan
Joissa kuolee aina vähän ihmisiä kerrallaan
Kumitossut ja huppari päälläni
Otsa kurtussa
Löysin Pääsiäissaaret Tyyneltämereltä
Myöhemmin tuli ilmi
Että juuri sillä merellä tehdään ydinkokeita
Missä on Pääsiäissaaret
Kahdeksanvuotiaana tiesin
Että maailma tuhoutuu
Kaksintaistelussa suurvaltojen
Kahdeksanvuotiaana etsin
Kartalta kaukaista paikkaa
Joka välttäisi laskeuman
Laskeuman
Laskeuman”
Sanoittajat: Kerkko Koskinen, Antti Lehtinen, Joel Melasniemi, Anni Sinnemäki ja Tommi Saarikivi
Todentotta monimutkaisia ovat tämänkin päivän sodat, mutta ei se suurvaltojenkaan kaksitaistelu näytä ihan kokonaan olevan mielistä kadonnut. Monimutkaista.
Lämmin kiitos vielä upeasta konsertista ja kiitos myös hienoista hetkistä 90-luvulla. Me muuten Hämeenlinnan OKL:n opeopiskelijat vm95 kokoonnumme tänä syksynä myös 30-vuotisjuhlakaronkkaan. Niin se aika vaan menee.
Eilen illalla myöhäisellä koneella Helsinkiin. Nyt jo Lopella ja aamusta puhelinpalaveria Benin kanssa ja nyt työpöydän ääressä. Illalla sitten Loviisan. Siihen palaan sitten joskus. Ehkä.