24 vuotta yrittäjänä – Alastaron moottoriradalta kaikki alkoi

Blogi, perjantaina 04.07.2025

Vuoden 2001 kevättalvella sain soiton Espanjasta. Tarkkala Pena oli istunut Pulkkisen Timon kanssa illastamassa ja puheeksi oli tullut Suomen ratakisat ja rallit ja tarve niissä apukuuluttajalle. Ystävieni Markon ja Petrin isä oli minut maininnut ja todennut, että ”en tiedä tietääkö se autoista ja moottoripyöristä paljoa, mutta juontanut ja selostanut se on meillä monenlaista”. Timo Pulkkinen tarttui puhelimeen ja soitti. Sovimme, että tulen seuraavana viikonloppuna Alastarolle seuraamaan radan SM-sarjan kilpailua ja niin menin. Timo Pulkkinen ja Tomi Tuominen selostivat Sport2000-startteja ja Mini tonneja ja muita ja minä poika katselin ja kuuntelin ihmeissäni. Viikonlopun jälkimmäisenä päivänä kaima sitten yhtäkkiä sanoi, että nyt sitten vaan kokeilet. Vuorossa oli vauhdikas Mini tonnien startti ja minä sain mikin käteen. Jännitti, mutta selvisin. Viikonloppu päättyi ja ajelin kotiin – samaa reittiä mitä myöhemmin tuli ajeltua kymmeniä ja kymmeniä kertoja eri Alastaron kisoista – ja mietin, että mitenköhän selvisin?

Alkuviikosta puhelin soi ja Timo Pulkkinen soitti ja kehui. Sovimme, että homma jatkuu ja yllätyksekseni löysin itseni jo seuraavana viikonloppuna sunnuntaina AKK:lta tekemässä MTV3:lle Motorforumia. Ei mistään tv-työstä ollut ollut mitään puhetta, mutta sinne Timppa minut heti heitti – syvään päätyyn. Se oli menoa.

Pian oli sitten palkanmaksun aika ja tarvitsin yrityksen laskutuksia varten. Heinäkuun 4. päivä 2001 perustinkin sitten oman yritykseni. Lehtitöiden nimimerkistäni ja lempinimestäni TeeHoo:sta tuli näin myös oman yritykseni nimi. Syntyi Oy TeeHoo Ltd. Nuorena opettajana olin virtaa täynnä ja viikonloput ja kesälomat menivät motorsportin parissa.

Kiersin kaikkia Suomen moottoriradat ristiin rastiin, myös motocross-radat ja endurokisat, offroadin soramontut ja karting-radat jne. Suomi tuli tutuksi bensantuoksuisena ja sellaista Suomen rakastin. Sain tehdä unelmaa ja elää sitä. Kisat veivät myös ulkomaille ja tutuiksi tuli niin meidän F1-kuskit kuin

24 vuotta siitä kun perustin oman yritykseni Oy TeeHoo Ltd. Nämä vuodet ovat antaneet paljon ja opettaneetkin. Kiitos kaikille! Ennen muuta Tarkkalan Penalle ja Timo Pulkkinen joita ilman en tälle tielle koskaan olisi päässyt. 🏆🏎🏍🏁

rallitähtemmekin ja myös totta kai jokkiksen mestarit ja rallicrossinkin legendat ja uudet tekijät. Pian sain myös tehtäväkseni toimia AKK:n uuden rallicrossin SM-sarjan pääselostajana ja yritykseni perustamisvuonna aloitin myös työt rallin MM-sarjan parissa. SRC-sarjasta tuli yksi urani pääjuttuja Neste Rallin ja Motorforumin tv-töiden rinnalla.

Iso kiitos siis Timolle, Jyrki Karille, Johanna Mykkäselle eli nykyiselle Hongalle, Jorma Hongalle ja monelle muulle. Myös AKK-Sportsin puolelta tuli valtavasti töitä mm. Suomen MM-rallin parissa. Kiitos niistä Teijo Lahdelle, Tiina Lehmoselle, Riku Bitterille ja Jarmo Mahoselle. Ja iso kiitos myös opista ja opeista Tomi Tuomiselle ja jo edesmenneelle Miiro Koivulalle. Kiitos! Ja kiitos myös monille muille! Oli upea saada oppia, tehdä ja kokea.

Tänään yritykseni täyttää vuosia. Pian jo neljännesvuosisadan on yritykseni minua vienyt ja työllistänyt. Aikanaan sivutoimisena ja sitten päätoimisestikin. Ja työllistinhän aikanaan myös yritykseni kautta ison määrän tv-kuvaajia ja leikkaajiakin, kun itse ryhdyin myös tuottamaan niin rallin tv-ohjelmia kuin isoimpana enduron MM-sarjaan Enduro TV:n nimellä.

Tänäänkin yritykseni putkista virtaa energiaa ja suonissa bensaa. Tällekin vuodelle on sovittuna joitain keikkoja edelleen selostajanakin ja hienosta unelmasta on leipätyöni rinnalla muotoutunut hieno

harrastus. 22 kertaa olin mukana tekemässä myös Suomen MM-rallia ensin Neste Rallin nimellä ja viimeiset vuodet Secto Rallyn nimen alla. Hienoja muistoja ja upeita hetkiä.

Tänään heinäkuun 4. päivänä onnittelen omaa yritystäni ja kiitän kaikkia asiakkaitani ja ennen muuta kaikkia työkavereitani joiden kanssa sain aikanaan oppia ja sen jälkeen vuosikaudet tehdä. Ne olivat elämäni vuosia.

Yrittäjyys kantaa Suomea!

….

Nyt jo ilta. Kiitos onnitteluista ja muisteloistakin matkan varrelta. Ja se matka jatkuu. Avasin tälle päivällä myös toisen blogisivun eli se löytyy täältä.

 

 

 

 

 

Kommentit