Maaliskuun kaksi ensimmäistä viikkoa on jälleen omistettu kotimaiselle ruualle. Yhdennentoista kerran jo järjestettävä ”Kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa” -kampanja herättelee kaikkia kotimaisen ruuan pariin. Mennyt vuosi on toivottavasti nostanut jokaisen… [ Lue lisää ]
Arkisto: helmikuu 2023
Kokoomuksen kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan vastaavana kahdeksan vuotta toiminut Timo Heinonen nosti Hämeen Yrittäjien Yrittäjyyden Kansanjuhlassa esille laajasti talouden. Heinonen muistutti tulevien vuosien olevan talouden näkökulmasta haastavia, mutta urakkaa voidaan helpottaa… [ Lue lisää ]
Lopen kolmas villapaitatuuletus laskiaissunnuntaina
Lopen kolmas villapaitatuuletus järjestetään laskiaissunnuntaina 19. helmikuuta 2023. Villapaitatuuletukselle on varattu koko päivä aikaa ja idea onkin yksinkertainen: villapaita päälle ja ylös, ulos ja tuulettamaan. Aiempina kertoiva Lopen villapaitatuuletus on… [ Lue lisää ]
Puolustusvaliokunta arvioi jalkaväkimiinoja koskevaa kansalaisaloitetta
Puolustusvaliokunta on antanut lausuntonsa Ottawan sopimusta koskevasta kansalaisaloitteesta (PuVL 17/2022 vp – KAA 4/2022 vp). Puolustusvaliokunta toteaa lausunnossaan, että Ottawan sopimukseen kuuluvat lähes kaikki maailman maat (164 maata), mukaan lukien kaikki EU-maat.… [ Lue lisää ]
Puolustusvaliokunta on antanut tänään lausuntonsa kansalaisaloitteesta koskien Suomen irtaantumista jalkaväkimiinakiellosta ja jalkaväkimiinojen käytön, varastoinnin, tuotannon ja siirron sallimisesta. Kokoomuksen puolustusvaliokuntaryhmän edustajat Timo Heinonen ja Jukka Kopra toteavat, että kokoomuksen puoluekokouspäätös… [ Lue lisää ]