105 kunnian päivää.
Ukraina on taistellut tänään 105 kunnian päivää maansa vapauden ja itsenäisyyden puolesta, mutta myös koko länsimaisen demokratian puolesta.
Tapahtumissa on jotain, tai itseasiassa paljonkin, samaa kuin meidän talvisodassa. Talvisota tosin päättyi 105 päivän jälkeen rauhaa, mutta Ukrainassa sota näyttää pitkittyvän ja Venäjän ja Putinin otteet ja sydämettömyys vain pahenevan.
Marraskuun 30. päivänä 1939 Neuvostoliitto aloitti talvisodan hyökkäämällä ilman sodanjulistusta. Saman Venäjä teki helmikuun 24. päivänä 2022 Ukrainalle. Molemmat hyökkäyssodat on tuomittu kansainvälisesti laajasti, mutta se ei ole saanut Venäjää pysähtymään.
Molemmissa sodissa itänaapurimme ylivoiman on oletettu olleen niin murskaava, että vastustajan oletettiin joutuvan antautumaan nopeasti. Niin Neuvostoliitto kuin nyt Venäjä itsekin uskoi marssivansa hetkessä läpi sotatoimiensa kohteeksi joutuneen naapurimaansa. Toisin kävi.
Niin meillä kuin nyt myös Ukrainassa kansa on ollut yhtenäinen ja halunnut puolustaa omaa isänmaataan, omaa kulttuuriaan ja kieltään, omaa suvereniteettiään ja vapauttaan. Molemmilla oli paljon mitä puolustaa ja korkea maanpuolustustahto se myös tehdä. Meillä puhuttiin talvisodan hengestä ja samankaltainen henki vahvistui myös Ukrainassa viimeistään vuoden 2014 kokemusten jälkeen.
Niin talvisodassa kuin nyt myös Putinin sodassa puna-armeija ja nyt Venäjän armeija on kokenut valtavia miestappioita ja murskaavia materiaalitappioita. Se ei tosin ole naapurissa juuri maan johtoa liikuttanut. Itänaapurin tappionsietokyky on aina ollut sydämentöntä.
Talvisodan hengellä tarkoitettuin meidän silloista vahvaa kansallista yhtenäisyyttä. Sen katsottiin yleisesti mahdollistaneen puolustuksen kestämisen mies- ja materiaaliylivoimaa vastaan ja siten jopa maan säilymisen itsenäisenä. Ja aivan erityisen merkittäväksi tämän talvisodan hengen teki se, että se lopulta todisti meille itsellemme, mutta myös maailmalle yhteiskuntamme eheytyneen vapaussodan jälkeen. Samaa henkeä on nyt Ukrainassa.
Slava Ukraine! 🇺🇦
Venäjän diktaattori Vladimir Putinin verinen hyökkäyssota Ukrainan kansaa vastaan ei pääty 105 päivään. Nopeaa loppua sodalle ei tulossa. Jos tulitaukoja tulee, niin niidenkin tarkoitus on muu kuin ihmisillisyys. Niiden jälkeen sota jatkuisi vain entistä pahempana tuhoamissotana. Kulutussota näännyttäisi Ukrainaa, mutta myös pahentaisi Venäjän kokemia iskuja ja menetyksiä. Loputtomiin ei Venäjän äiditkään hiljaa pysy, kun yhä useampi pojista kaatuu järjettömän sodan kourissa ja Venäjä jättää heidät vieraalle maalle.
Venäjän armeija on osoittautunut paperitiikeriksi, kun sen vahvistamiseen varatut ja uskotellut varat on oligarkit varastaneet itselleen. Riviin on marssitettu jo varusmiehiä ja vuosikymmeniä vanhaa osin jo riisuttua ja varastettua kalustoa. Kun miehistötappioilla ei ole väliä, niin nuoria poikia ja miehiä ja vanhaa materiaalia riittää.
Ukrainan vahva maanpuolustustahto ja sen myötä kova vastarinta on siis yllättänyt kaikki. Ehkä vain liian myöhään jäänyt liikekannallepano oli maalta sodan alussa virhe, mutta sen jälkeen maa on taistellut yhtenäisenä ja päättäväisenä. Maan puolustus on ollut menestyksekästä, eikä Venäjä ole kyennyt laajaan läpimurtoon.
Ja onneksi Ukrainan puolustuskoneistoa pitää vahvan taistelutahdon lisäksi iskussa myös lännen ratkaisevan tärkeä ase- ja raha-apu. Sitä on jatkettava Ukrainan voittoon asti.
Arvostan suuresti sitä henkeä minkä presidentti Volodymyr Zelenskyi on saanut Ukrainassa aikaan. Vahva, terve isänmaallisuus, on kansaa yhdistävä voima. Se ei kuulu missään yhdellekään puolueelle tai aatteelle, vaan aitona se on kansan yhteinen voima. Siitä pitää voida jokaisen olla ylpeä. Eikä se muuten ole millään tavalla kansainvälisyyden vastakohta tai vastavoima, vaan nimenomaan siitä voimansa saava yhdessä vaalittava voima. Joku on isänmaallisuutta kuvannut joskus terveeksi itsetunnoksi ja sellaisena ainakin itse sen koen. Toisaalta myös juurinani.
Terve itsetunto, terve isänmaallisuus. Niillä elämässä pärjää.
Olin viime viikolla Avarakatseinen Mannerheim -elokuvan ensi-illassa. Elokuva toi tunteita herättävällä tavalla mieleen kaiken sen, mitä nyt olemme kokeneet ja tehneet muun muassa Yhdysvaltain kanssa ja omassa varautumisessamme. Ja samalla tavalla toi ajatuksiin sen, miten talvisodassa ja nyt Ukrainan Putinin sodassa on hätkähdyttävän samanlaisia piirteitä.
Ukraina! Taistele!