Ylen rahoitus turvattava oikeudenmukaisella tavalla

Kynästä, perjantaina 26.03.2010

Viime viikkoina on käyty värikästä keskustelua Yleisradion rahoittamisesta. Siitä vallitsee varsin vahva yhteisymmärrys, että Ylen rahoitus tulee tulevaisuudessakin turvata, mutta oikeastaan muusta ei sitten enää yksituumaisia ollakaan.

Viestintäministeri Suvi Linden teki minusta ainoan oikean ratkaisun sanoessaan ei suunnitellun kaltaiselle mediamaksulle. Kaikille pakollinen ja kaikille yhtä suuri, asuntoon perustuva, mediamaksu sai osakseen ennennäkemättömän kovan arvostelun ja mielipidepalstat ja keskustelusivut täyttyivät.

Kansan radion ja tv:n, niin kuin Yle parhaimmillaan on, täytyy nauttia minusta vahvaa kansanluottamusta. Tämä tarkoittaa myös sitä, että siitä maksettu maksu koetaan oikeudenmukaiseksi ja myös maksulla saatu ohjelmisto sen maksun arvoiseksi. Näin ei mediamaksun kanssa näyttänyt olleen.

Suunniteltuun mediamaksuun etsiittiinkin pitkään eri ministeriöiden johdolla erilaisia ratkaisumalleja joilla siitä olisi saatu oikeudenmukaisempi. Niin, että maksu olisi ottanut huomioon ihmisten maksukyvyn, mutta myös elämäntilanteen. Tällainen ei ole ollut aiemmin tarpeellista, sillä nykymallinen tv-lupa ei ole ollut pakkomaksu vaan se on perustunut aina palveluiden käyttöön eli tv:n katseluun.

Nyt suunnitellusta mediamaksusta olisi tullut kaikille pakollinen välittämättä mm. siitä omistaako sitten tv:tä tai käyttääkö edes Ylen palveluita lainkaan. Siksi me halusimme kompensaatiota mm. pienituloisille, opiskelijoille, yksin asuville ja joillekin erityisryhmille. Ymmärsimme myös sen, että tietyistä tehtävistä meidän kaikkien tulee kantaa vastuuta ja maksaa osamme. Tällaisia ovat mm. erityisryhmien ohjelmatarjonta, esimerkiksi viittomakieliset uutiset.

Mediamaksun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ratkaisuksi ei minusta kelvannut sekään, että ihmiset olisi laitettu hakemaan apua tätä varten toimeentuloluukulta. Lisäksi on syytä muistaa, että toimeentulotuki on henkilökohtainen ja suunniteltu mediamaksu olisi ollut asuntokohtainen. Jaosta olisi tullut mahdoton tehtävä. Toimeentulotukiperusteinen kompensaatio olisi jättänyt ulkopuolelle myös esimerkiksi opiskelijat.

Tasasuuri ja kaikille pakollinen mediamaksu sai osakseen siis erittäinkin kovaa kritiikkiä eduskunnassa ja sen läpimeno lopullisessa päätökseteossa oli jopa kyseenalaistettu.

Linden totesikin, että mediamaksulle ei ollut riittävän laajaa tukea eduskuntaryhmissä ja hän ilmoitti jäädyttävänsä mediamaksun. Myös hallinnon uudistamisesta ei löytynyt yksimielisyyttä. Lindenin johtopäätös ja ratkaisu on nyt osoittautunut laajasti oikeaksi. Mediamaksun hylkäsi Lindenin ratkaisun jälkeen monet puolueet, viimeksi SDP. Esimerkiksi toisen päähallituspuolueen keskustan puoluehallitus otti jo viime vuoden marraskuussa kielteisen kannan mediamaksuun. Ministeri Pekkarinenkin linjasi, että heille mediamaksu käy, jos siihen kylkeen löytyy järjestely pienituloisille ja niille sadoille tuhansille, jotka eivät käytä Ylen palveluita. Tämä on juuri sama kuin Lindenin tekemä ratkaisu. Mediamaksun läpimenon mahdollisuudet olivat siis oikeasti olemattomat. Ja tällä viikolla eduskuntaryhmien puheenjohtajat tulivat viimein samaan tulokseen Lindén kanssa. Mediamaksulle ei ollut tarpeeksi tukea eduskunnassa ja näin sen tie yksinkertaisesti nousi pystyyn.

Uutta oikeudenmukaista rahoitusmallia etsitäänkin jo. On rahoitusmalli tulevaisuudessa Ylelle mikä tahansa, niin sillä tulee olla minusta vahva kansalaisten hyväksyntä, jotta kansan tuki Ylelle ja arvostus Yleä kohtaan säilyy. Muuten Yle ja sen rahoitus olisi koko ajan kovan kritiikin kohteena.

Tekniikka on kuitenkin ajanut ohi nykyisestä tv-luvasta. Ylen palvelut tavoittavat jopa 98 prosenttia suomalaisista eri kanavien ja mm. internetin kautta. Pelkkään tv:n omistamiseen sidottu tv-lupa ei siis ole tätä päivää ja tarvitsemmekin filosofian muutoksen laitepohjaisesta maksusta johonkin muuhun.

Ylellä on laissa määritelty julkisen palvelun tehtävä, hallinto ja rahoitusmalli. Näistä mikään ei ole raukeamassa ja Ylen rahoitus voidaan siis hyvin turvata lähivuosiksi myös nykyisellä televisiomaksulla. Mutta ei pitkäksi aikaa. Viestintäministeri Suvi Lindén totesikin, että työ tehdään ja Ylen rahoituksesta valmistellaan erilaisia malleja. Nyt on oikea aika käydä keskustelua siitä millaiseksi me suomalaiset kansan tv:n ja radiomme haluamme. Mitä haluamme Yleisradion tekevän ja tarjoavan?

Minulle Yle on tärkeä. Sen tulee tarjota jatkossakin laadukkasta suomalaista draamaa, ajankohtaisohjelmia ja uutistarjontaa, lastenohjelmia, urheilua ja viihdettä unohtamatta edellä mainitsemiani erityisryhmien ohjelmia. Myös maakuntaradioiden laadukas ohjelma on keskeinen osa Ylen julkisen palvelun tehtävää.

Pohtia pitää kuitenkin sitä minkälaista viihdettä tai urheilua Ylen kuuluu tarjota. Kuuluuko Formula 1:set tai jääkiekon SM-liiga julkiseen palveluun ja kaikkien yhdessä maksettavaksi vai maksukortin taakse? Muuan muassa tämä on hyvä kysymys.

Yleisradiolain mukaan Ylen pitää tarjota monipuolista ohjelmaa, mutta aiheellinen kysymys on, onko Yle viime vuosina kasvanut liikaa? Mitä kaikkea pakollisella maksulla sitten tulevaisuudessa voitaisiin rahoittaa?

Tätä pitää pohtia jo siksi, että niin moni suomalainen lintsaa tv-maksun maksamisesta. Televisiolupien määrä on jatkanut edelleen laskua. Viime vuoden lopussa lupia oli 1,9 miljoonaa eli noin 15 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Edellisvuonna lupien määrä laski 31 000 luvalla. Vuonna 2003 tv-lupien määrä oli huipussaan yli 2 miljoonassa. Eli noista ajoista määrä on pudonnut yli 100 000:lla, mikä tarkoittaa Ylen kannalta reilusti yli 20 miljoonaa euroa vähemmän tuloja. Lasku on ollut siis hurjaa.

Onko syy tähän se, että tv-lupa on helppo jättää maksamatta ja katsoa ohjelmia ilman lupaa? Vai onko kyseessä kapina ohjelmatarjontaan kohtaan? Vastaus tähänkin pitää etsiä. Eikä ratkaisuksi kansan tv:ltä ja radiolta riitä suunnitellun kaltainen pakko – pakkomaksu.

Kommentit