Yhteiskuntasopimuspöydässä pitää olla paikka myös yrittäjille

Kynästä, torstaina 13.08.2015

Elokuun alku on varattu yhteiskuntasopimusneuvotteluille. Vastaavaa neuvoteltiin jo ennen hallituksen muodostamista, tosin silloin vain keskustavetoisesti. Hanke kuitenkin kuihtui kasaan ja nyt koko hallituksen tuella neuvotteluja jatketaan. Neuvottelupöydässä vastuu neuvotteluista on työntekijä- ja työnantajajärjestöillä. Aiemmassa neuvotteluyrityksessä vetovastuun piti itsellään keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä, mutta nyt ratkaisua haetaan ulkopuolisen selvitysmiehen, Juhani Saloniuksen johdolla. Itse uskon, että nyt neuvotteluissa on paremmat mahdollisuudet edetä itse sopimukseenkin, kun hankkeen tukena on laajempi rintama. On myös varsin yleisesti tunnustettu sekin tosiasia, että tällainen sopimus maassamme nyt tarvitaan muun muassa massatyöttömyyden taittamiseksi ja kasvun aikaansaamiseksi.

Yhteiskuntasopimuksella tavoitellaan suomalaisen työn kilpailukyvyn vahvistamista. Erityisesti vientialojen yksikkötyökustannukset ovat suhteessa lähimpiin kilpailijamaihin nousseet. Osin tämän takia työllisyys- ja talouskehitys on jäänyt junnaamaan paikoilleen ja jopa taantunut edelleen. Muualla Euroopassa talous on lähtenyt varovaiseen kasvuun.   Esimerkiksi työn määrän lisäys 100h/hlö/v toisi vuoteen 2021 mennessä 11 miljardia euroa enemmän talouskasvua ja 3%-yksikköä pienemmän julkisen velan BKT-suhteen. Ja erilaisia vaihtoehtoja on paljon. Loppujen lopuksi kyse on yhdestä tärkeimmästä työkalusta saada aikaan korjausliike, jolla Suomen suunta kääntyy, suomalaisille saadaan työtä ja hyvinvointiyhteiskunnan kestävä rahoitus turvataan.

Kyseessä ei siis ole perinteinen jakoasetelma, jossa kaikki koettavat saada itselleen mahdollisimman suuren osan vakiokokoisesta, tosin nykytilanteessa pikemminkin pienenevästä, kakusta, ja onnistumista mitataan sillä, kuka saa eniten. Tarkoitus on luoda uutta kasvua, ei kinastella kutistuvasta nykyisestä kakusta.   Yhteiskuntasopimuksen onnistumista mitataankin lopulta työllisyyden kautta. Työntekijöiden tai työantajien erilaisten intressien toteutuminen tai saavutettujen etujen säilyttäminen sitä vastoin ei ole yhteiskuntasopimuksen onnistumisen kriteeri.

Ongelmaista neuvotteluissa on kuitenkin se, että neuvottelupöydässä ei ole mukana Suomen Yrittäjät. Maassamme on lähes 300 000 yritystä ja ne työllistävät yli 1,4 miljoonaa ihmistä. Maassamme toimivista yrityksistä pieniä, alle 10 työntekijän yrityksiä, on valtaosa eli yli 93%, kun suuryrityksiä on vain vajaa 600.   Ja tosiasia on sekin, että uudet työpaikat syntyvät nimenomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Viimeisen kymmenen vuoden aikana suuryritykset palkkasivat vain reilut 7000 henkeä, kun samaan aikaan Pk-yritykset loivat työpaikkoja yli 100 000 hengelle.

Yhteiskuntasopimusneuvotteluissa tullaan tekemään varmasti myös sellaisia ratkaisuja jotka vaikuttavat yrittäjiin työnantajina. Nyt onkin tärkeää, että yrittäjät tulevat kuulluiksi ja maahamme syntyy tulevaisuudessakin uusia työpaikkoja. Ongelmana on edelleen se, että kasvuun pyrkiviä yrityksiä on todella vähän. Ja toivon, että erityishuomiota kiinnitetään myös yksinyrittäviin ja mm. heidän sosiaaliturvaan. Ja ratkaisu vanhemmuuden kustannusten jakamisestakin pitäisi saada yhteiskuntasopimuspöydästä.   Pitää muistaa se, että työpaikkoja kyllä syntyy yrityksiin lisää, kun vain siihen annetaan järkevällä tavalla mahdollisuus. Yhteiskuntasopimus on erittäin tärkeä koko Suomen ja kaikkien suomalaisten tulevan hyvinvoinnin kannalta.

Kommentit