”Marsalkka Mannerheimin vaikutus Suomen historian kulkuun on kiistaton. Myös hänen henkilöhahmonsa kiehtoo: hän oli paitsi sotilas ja vaativa ylipäällikkö myös poliitikko, seikkailunhaluinen tutkimusmatkailija, lämminsydäminen humanitääri, metsästäjä, maailmaa nähnyt kosmopoliitti…”
Näin kuvataan Marsalkka Gustav Mannerheimiä Mannerheim Museon kotisivuilla.
Mannerheimin perintöä on vaalittu pitkään ja ansiokkaasti. Erityisen aseman on luonnollisesti saanut hänen työnsä sotapäällikkönä. Tämä niistä toki tärkehin onkin.
Yli kymmenen vuotta sitten keskustelimme ystäväni Kari Kuparisen kanssa Mannerheimistä. Keskustelu kääntyi ammuntaan ja metsästykseen. Mannerheimin metsästäjäperintöä ei juurikaan vaalittu? Syntyi ajatus Mannerheim Hirvijahdista, minkä hoidettavakseen ottikin Sako toimitusjohtaja Raimo Karjalaisen johdolla. Nyt jo kahdentoista kerran kokoonnuimme yhteen Mannerheimin metsästäjäperinteen ääreen.
Vanajanlinna, Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja ja Kytäjän kartanon jahtimaat.
Tämän Mannerheimin kolmion ympärille perinnön vaaliminen asettui ja perinne syntyi. Tänäänkin olimme metsällä tätä elämäntyötä muistaen.
Mannerheimhän oli ennen muuta nuorena innokas metsästäjä. Se oli tyypillistä hänen taustastaan tulleille. Metsästyksen salat nuori Mannerheim oppi Venäjällä ollessaan tsaarin ratsuväkikoulussa ja Chevalier-kaartissa. Chevalier-kaartissa metsästys kuului jopa palvelusohjelmaan. Mutta olihan metsästys myös ajanvietettä ja seurapiirin seurustelurituaalikin.
Tietokirjailija Mauri Soikkanenhan on kirjoittanut presidenttiemme metsästysharrastuksista erittäin ansiokkaita kirjoja. Tässä tietysti omaan luokkaansa – tässäkin – nousee Gustav Mannerheim. Mannerheimhän metsästi useita kertoja Aasian matkoilla, mutta myös mm. Puolassa, missä hän kuului Varsovan metsästysklubiinkin – yhteen Euroopan hienoimmista. Historia kertoo ratsaintapahtuneen metsästyksen olleen muutenkin hevosmiehenä tunnetun Mannerheimin mieleen. Ns. Par-forcessa yhdistyikin kaksi Mannerheimin rakkainta harrastusta, metsästys ja ratsastus. 1920- ja 1930 -luvuilla Keski-Euroopan jahtimatkoilla metsästettiin mm. Alpeilla gemssejä, mutta myös kauriita ja saksanhirviä. Norjassa Mannerheim osallistui myös peurajahteihin. Ja yhdistihän Mannerheim jahteja myös matkoihinsa joiden pääkohteena oli puolustusvoimien kalustohankinnat. Tällaisia jahteja oli mm. Herman Göringin jahtimailla metsästysmajalla Romintenheiden Reichsjägerhofissa Itä-Preussissa. Mannerheim kävi neuvottelemassa esimerkiksi vuonna 1935 lentokonekaupoista ja metsällekin ehdittiin. Ja syyskuun 24 päivänä 1935 onnistuikin ampumaan upean saksanhirvipukin. Nämä 14-piikkiset sarvet ovat esillä tänäkin päivänä kunniapaikalla Mannerheimin kotimuseossa.
Aasiassa Intian matkoillaan (1928, 1937) Mannerheim metsästi tiikereitä. Intian matkallaan vuoden vaihteessa 1936-1937 – itseasiassa viiden kuukauden matkalla – Mannerheim onnistui saamaan havittelemansa saaliin. Kaksipiippuisella Purdey-kiväärillä kaatui tarinoiden mukaan ”ihmissyöjätiikeri”. Intian matkoillaan Mannerheim ampui kaikkiaan neljä tiikeriä. Yksi tiikerintalja sai sitten paikkansa Jääkäritalosta Santahaminassa ja toinen Lappeenrannan Upseerikerholla. Mielenkiintoisen anekdootin kuulin aikanaan tästä Lappeenrannan Upseerikerhon tiikerintaljasta. Siitä alkoi hävitä salaperäisesti viiksikarvoja. Myös kitarankielistä tehtyjä nailonviiksikarvoja oli nypitty – thyi! Pian selvisi syykin.
Viskilasissa uitettuna tiikerin viikset antoivat mieskunnon.
Lappeenrannan tiikerintalja päätettiin siirtää vitriinin suojiin. Aika veli kultia Lappeenrannassa.
Suomessa Mannerheim metsästi meidän perinnejahdin tapaan yleensä hirviä. Aikanaan taisin kirjoittaa täällä blogissanikin ja Ilveskodin juhlapuheessakin mainita myös siitä miten Vanajanlinnan jahdissa Mannerheim laitettiin tarkoituksellisesti passilinjan päähän. Sieltä tiedettiin hirvien yrittävän kiertää. Yksi tulikin, mutta Mannerheim ei ampunut – ei tehnyt elettäkään. Tilannetta tiedusteltiin Mannerheimiltä myöhemmin ja hän vastasi, että…
”Se oli sellainen nupopää.”
Sodankin aikana Mannerheim metsälle meni, kun vain tilanne rintamilla ja sodanjohtamisessa sen salli. Tarinat kertovat, että asemasodan aikanakin rintamalohkoja tarkastaessaan Mannerheimille varattiin aina myös muutama tunti aikaa tarkastaa riistatilannekin. Suomen jahtimailla Mannerheim metsästi myös mm. Kytäjällä jäniksiä ja myös kettuja ja metsälintujakin.
Meillä Lopella on yksi arvokas pala Mannerheimin metsästäjäperintöä – Suomen Marsalkka Mannerheimin Metsästysmaja. 14. divisioonaan korpisoturit tekivät majan vuonna 1942 kenraali Erkki Raappanan johdolla Mannerheimille syntymäpäivälahjaksi Lieksajärven rannalle Keihäsniemeen Repolaan. Maja luovutettiin lahjakirjalla Mannerheimille 5. kesäkuuta 1942. Alkuperäinen paikka jäi lopulta menetetylle alueella ja näin Mannerheim etsi majalleen uuden paikan. Hän ihastui Lopen Punelian rantaan ja täällä maja on ollut vuodesta 1945 lähtien. Muutamaa vuotta myöhemmin ikääntyvä Mannerheim lahjoitti itselleen tarpeettomaksi jääneen majan vuonna 1948 Suomen Metsästäjäliitolle. Paikasta ei tullut suunniteltua metsästyksen mallipaikkaan ja lopulta neljä upseerijärjestöä perustivat yhdessä Marsalkka Mannerheimin metsästysmaja ry -nimisen yhdistyksen, joka hankki majan tontteineen ja kunnosti sen museoksi.
Ja kyllä, Mannerheimilläkin oli sakolainen. Suojeluskuntain Ase ja Konepajan tekemä vuoden 1943 hirvikivääri Sako 9.3x56R. Kiväärit olivatkin erityisesti Mannerheimin mieleen. Asekaapissa oli muuten myös mm. 70-vuotispäivälahjaksi 1937 saatu Suomi-konepistooli, mutta metsästysaseita enemmän. Jahdeissa hän käytti useampia Mauserin metsästyskivääreitä, Purdey & Sons, .400 Ligth Nitro Express, kaksoisluodikkoa, ja olihan Mannerheimillä myös suustaladattava kaukasialainen metsästyskiväärikin.
Mutta tänään…
Ei tullut tänään nupopäitä.
Hieno päivällä metsällä. Tapio antoi runsaasti antejaan ja riistaparaatissa oli lopulta kolme hirveä ja kymmenen valkohäntäpeuraa. Minäkin osasin.