Kevään katseen ja nenän vangitsija.
Jalokiurunkannus on Etelä-Suomessa melko yleinen vanhojen pihojen kasvi. Lopellakin tätä kevään varhaista kukkijaa löytyi mm. Vojakkalan vanhan Kallelan talon pihamaalta. Hain Kallelan Sannalta Pekkalaan tänään muutaman paakun ja katsotaan miten täällä viihtyy.
Suomeen jalokiurunkannus tuli aikanaan hieman kuin varkain tai ainakin vahingossa. Ruotsalaisen luonnontutkijan Carl von Linné suomalainen oppilas Eric Lacsman nimittäin erehtyi kasvista lähettäessään siemeniä Ob-joen laaksosta Keski-Siperian Tomskista Ruotsiin. Eric luuli lähettäneensä särkyneensydämen siemeniä, mutta matkassa olikin jalokiurunkannuksia. Siemenlähetys tuli perille vuonna 1765, kun niistä kasvoikin jalokiurunkannusta eikä särkynyttäsydäntä. Särkynyttäsydäntä ei näin ollen Linné pettymyksekseen koskaan ehtinyt nähdä, kuin piirretyissä kuvissa.
Lacsmanin erehdys oli ymmärrettävä. Jalokiurunkannus ja Särkynytsydän ilman kukkia nimittäin muistuttavat toisiaan ja erehdys oli siis ymmärrettävä. Mutta näin kuin hieman salaa Siperiassa luonnonvaraisena kasvava jalokiurunkannus tuli näin Pohjolaan.
Jalokiurunkannuksella on liuskaiset sirot lehdet ja kellanvalkoiset ja ruskeatäpläiset kukat, kannuksen kera, pyöreässä tertussa jo varhain toukokuulla. Erikoiseksi kasvin tekee se, että kevään kukinnon jälkeen ne kuihtuvat ja lähes hukkuvat pihamaalta.
Kesän edetessä se täysin katoaa.
Milloin Jalokiurunkannus sitten Vojakkalaan tuli niin sen vain historia tietää. Kallelan Kestikievarin pihaan se on voinut tulla hevoskärryjen matkassa tai sitten joku on kauniin kevään ilahduttajan pihamaalle istuttanut?
Katsotaan miten kannukset viihtyvät Pekkalassa.