Veteraanijuhla 27.4.1998
JUHLAPUHE
Timo Heinonen
Kasvatustieteen ylioppilas HML OKL
Kunnanvaltuutettu
Kunnioitetut sotaveteraanit ja entiset lotat, sotiemme naiset ja miehet, arvoisa juhlayleisö
”En ole sotasankari, mutta olin siellä viisi vuotta” , toteaa eräs sodan läpikäynnyt lotta Naisten Marssi -nimisessä kirjassa. Tänä vuonna Veteraanipäivänä muistelemme erityisesti vapaehtoisten naisten osuutta maanpuolustukseen – sota-aikana ja myös sodan jälkeen.
Edellä mainitut Lotan sanat: ”En ole sotasankari, mutta olin siellä viisi vuotta” kuvaavat erinomaisesti suomalaisen naisen asemaa ja asennetta sota-aikana. Naisten sota oli puurtamista ja rankkaa työtä, josta ei syntynyt helposti sankarillisisia tapahtumia – toimintakertomuksia. Toisaalta vapaaehtoiset naiset eivät haluneetkaan nostaa itseään sankarittariksi – he halusivat vain tehdä oman osansa rakkaan kotimaamme eteen ja hyväksi.
Valtaosa näistä sotaanosallistuneista ja ainakin rintamalla olleista naisista oli lottia. 1910- ja 1920 -luvulla syntyneitä nuoria naisia, jotka olivat valmiita uhraamaan elämänsä, terveytensä ja jopa henkensä Suomen puolesta. Lotta-Svärd -järjestö koulutti jäseniään mitä erilaisempiin tehtäviin.
Lotat antoivat myös ns. kunniakkaan lupauksen – suostumuksen, että he olivat valmiita lähtemään komennukselle, jos tilanne näin vaati – ja liian usein tilanne näin vaatikin.
Näitä Lottia kutsuttiin ns. toimenlotiksi, jotka olivat antaneet suostumuksensa vapaaehtoisesti, mutta olivat yhtä pakotettuja astumaan sen jälkeen komennukselle ja osallistumaan palvelukseenkin, kuin Te arvoisat veteraanit.
Rintamalla olleiden naisten määrästä on vuosien aikana esitetty varsin erilaisia lukumääriä. Tarkkoja lukumääriä on todennäköisesti jopa mahdotonta esittää, sillä naisia toimi useiden muidenkin organisaatioiden alla kuin Lotta-Svärdissä. Talvi- ja jatkosodan aikana oli komennuksella yhteensä noin 90 000 lottaa, joista 20 000 oli samanaikaiseti komennuksella.
Lisäksi työtä tehtiin kotirintamalla Punaisen Ristin alaisuudessa ja monen muun organisaation alla, mutta henki oli kuitenkin yhteinen ja päämääräkin. Kaikki naiset ja miehet tiesivät tavoitteensa.
Hakkapeliitta lehdessä, numerossa 35 vuonna 1928, julkaistiin kaunis runo Lotille. Tämä runo sopisi varmasti hyvin kiitokseksi kaikille vapaaehtoisille naisille, sillä niin paljon kiitosta siihen sisältyy.
Siinä Reino Hirviseppä kiteyttää mielestäni erinomaisesti suomalaisten naisten osuuden sodissa yhteen säkeistöön.
”Taisteluissa apunamme meillä Lotta on,
ja ilman häntä hävittäis, se aivan totta on.
Vahvin mieskin sairastuu, jos ravinnotta on
ja suurin puukin kuivuu, jos se auringotta on.”
Lotta-Svärd –järjestö herätti runsaasti huomiota kahdenkymmenen elin ja toimintavuotensa aikana aina ympärimaailmaa. Ja ansaitusti, sillä olihan suomalainen Lotta-Svärd toiminta uutta ja ennen tuntematonta toimintaa maanpuolustuksen historiassa.
Ja olen varma ettei eräs ulkomaalainen lehti osunut ollenkaan väärään, kun se sodan aikana kutsui suomalaista lottaa ”maailman urhoollisimmaksi naiseksi”.
Tällaisen uudenlaisen organisaation syntyyn oli vaikuttanut varmasti paljon myös se, että molemmat ns. maailmansodat olivat luonteeltaan totaalisia sotia, joissa olivat mukana, Teidän aktiivisesti rintamalla taistelleiden miessotilaiden lisäksi koko kansakunta ja valtio.
Toisaalta tällaisen ennen kokemattoman vapaaehtoisen maanpuolustustyön syntymiseen vaikutti osaltaan – ja varmasti suurelta osalta – myös itsenäisyytemme vaikeat alkuvuodet ja jo aika ennen itsenäisyyttämmekin.
Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, jokaisessa suomalaisessa vaikuttanut kansallinen henki oli säilynyt – jäänyt elämään. Tärkeää oli siis ennenkaikkea taistelutahto ja puolustuksen kyky, jotka elivät väkevinä kaikissa suomalaisissa, sukupuoleen ja koulutustasoon katsomatta.
Naisilla oli tässä vaativassa ja ehkä usein hyvin epätoivoiseltakin tuntuvassa tilanteessa näkyvä ja ennenkaikkea kunniakas sijansa.
Runebergin Lotta Svärd henki vaikutti heissä jokaisessa ja sitten kun puolustustoiminta itsenäisyytemme aamunsarastuksessa järjestettiin oli Lotta-Svärd itsestään selvä ja kunniakas ja luonnollinen nimikilpi tälle arvokkaalle ja pyyteettömälle naisjoukolle.
Suomen naiset halusivat seistä tasavertaisina miesten rinnalla ja hekään eivät haluneet eivätkä aikoneet luovuttaa oikeuksiaan vapaan kansan jäseninä. Naisilla oli tässä vaativassa työssä tärkeät omat tehtävänsä ja olen usein ihmetellyt, kuinka heillä – Teillä arvoisat Lotat – riitti rohkeutta ja voimaa.
Loppi oli esimerkkinä koko Suomelle.
Ns. Launosten ”rengas” oli poikkeuksellisen aktiivinen ja tarmokas Lotta-Svärdin esimuoto Lopella. Isänmaallisten naisten työ Launosissa oli alkanut hahmottua jo itsenäistymis vuonna 1917, jolloin vapaaherratar Kaisu Yrjö-Koskinen ystäviin ryhtyi kokoamaan mm. sairaanhoitotarvikkeita ehkä edessä olevaan asellista selkkausta silmälläpitäen.
Launosten rengas alkoi siis kokoontua tietynlaisena ”neulomaseurana” ja sen toiminta jatkui väsymättömän uutterana vuosi vuodelta. Rengas ei liittynyt heti Lotta-Svärd järjestön perustamisen jälkeen järjestöön, vaan toimi pitkään itsenäisenä naisten vapaaehtoisena maanpuolustusryhmänä.
Alkuvuodesta 1927 tilanne oli kuitenkin kehittynyt sellaiseksi, että Launosten rengas katsoi ajan olevan sopiva Lotta-Svärd järjestöön liittymiseksi ja 17. päivänä maaliskuuta koeäänestyksessä valtava enemmistö oli Lottien kannalla.
Tämä ainutlaatuinen loppilainen vapaaehtoinen naisten maanpuolustustyö on huomioitu laajasti myös valtakunnallisella tasolla. Loppilaista naisten vapaaehtoista toimintaa ollaan esitelty useissa eri tilanteissa ja jopa kirjoissa esimerkillisenä isänmaan rakkautena.
Me tämän päivän nuoret voimme vain ylpeydellä ajatella näitä ahkeria ja edellä käyneitä isoäitejämme, jotka rohkeasti ja uupumatta tekivät työtä isänmaan eteen.
Kaikki alkoi jo 30-vuotisesta sodasta
Suomalaisen vahvan maanpuolustustahdon siemen kylvettiin jo itseasissa 30-vuotisen sodan aikoihin, jolloin esi-isämme taistelivat Ruotsi-Suomen joukoissa – Euroopassa.
Jo tällöin kaikui meille kaikille edelleen tuttu sotahuuto ”Hakkaa päälle!” ja näin suomalaiset sotilaat saivat kutsumanimen Hakkapeliitat, joiden kunniakas maine levisi kulovalkean tavoin ympärimaailmaa.
Tämä oli varmasti Teidänkin kaikkien isänmaallisuuden alkusiemen. Tällöin suomalaisista kasvoi suomalaisia – oman arvonsa tunteva kansanryhmä – suuressa maailmassa.
Vaikka emme haluaisikaan, enkä usko, että kukaan meistä ihannoin sotaa, niin siitä huolimatta emme yksinkertaisesti voi mitään historian tapahtumille. Ihanteenamme meillä kaikilla on varmasti maailmanlaajuinen rauha ja sen turvaaminen, johon suomalaiset rauhanturvaajatkin ovat osallistuneet aktiivisesti ja kunniakkaasti vuosikymmenien ajan.
Sotiemme aikana Suomen korkeatasoinen Puolustuslaitos – Te kunnioitetut veteraanit yhdessä sodassa kaatuneiden veljienne kanssa, Suojeluskuntajärjestö, Lotta-Svärd –yhdistys ja moni muu järjestö vahvassa yhteistyössä loivat puolustuksemme perustan ja rungon, johon jokainen suomalainen pystyi rauhassa luottamaan.
Te kaikki puolustitte rajojamme – Te kaikki olitte valmiita uhraamaan terveytenenne – Te kaikki olitte valmiita uhraamaan jopa henkenne – jotta vain Isänmaamme säilyisi ja säilyttäisi itsenäisen asemanne. Te kaikki halusitte antaa meille sodanjäleisille sukupolville rauhan elää – itsenäisenä – oman päätösvallan omaavana kansakuntana.
Vapaaehtoinen maanpuolustutyö on jatkunut sodan jälkeenkin omalla mallillaan. Naiset ovat jatkaneet arvokasta työtä kotimaamme hyväksi erilaisissa järjestöissä mm. Sotilaskotisisarina – kuitenkin samalla hengellä kuin Te Lotat silloin sodan aikana. Teidän kaikkien luoma kunniakas Lotta –henki on varmasti elänyt jokaisessa suomalaisessa naisessa, aikojen vaikeudesta huolimatta, joka päivä ja tänä päivänä entistä vahvemmin, kun naisille on suotu mitä parhaimmat mahdollisuudet vaikuttaa maanpuolustustyössä jopa suorittamalla asepalvelus.
Naisten osallistuminen maanpuolustustyöhön on saavuttamassa tänä päivänä yhtä arvostettua asemaa kuin silloin sodankin aikana. Naisten vapaaehtoista maanpuolustustyötä ollaan kehittämässä monella eri sektorilla ja perusta tälle työlle löytyy kunniakkaasta Lotta-Svärd –järjestön perinteestä.
Ilolla olemme saaneet nähdä kuinka suomalaiset naiset ja nuoret tyttötkin haluavat olla mukana työssä isänmaan eteen – me kaikki olemme nähneet jo ensimmäisen loppilaisen nuoren naisen käyvän läpi asepalveluksen – mielenkiinnolla voimme vain odottaa mihin kaikkeen suomalainen maanpuolustustyö tulevaisuudessa voikaan yltää.
Tänä vuonna haluamme erityisesti kunnioittaa ja muistaa kaikkia naisia, jotka uhrasivat nuoruutensa, terveytensä ja jopa koko elämänsä maanpuolustustyölle. Tämän vuoden Veteraanipäivän teema on ”Sotiemme miehet ja naiset – itsenäisyytemme turva”
Tänä vuonna haluamme erityisesti nostaa jokaisen suomalaisen sotaan ja sota-aikaan osallistuneen naisen; Lotan, jokaisen perheen äidin, jokaisen tyttären, jokaisen mummon – ihan jokaisen suomalaisen naisen – kunniapaikalle ja antaa heille heidän ansaitsemansa kunnia ja kiitos.
Tänä vuonna me voimme erityisesti kiittä juuri Heitä kaikkia unohtamatta kuitenkaan samalla, kuinka tärkean työn tekivät suomalaiset sotilaat – Te arvoisat ja kunnioitetut veteraanit – sotavuosina isänmaamme eteen.
Te suomalaiset sotilaat ja Te suomalaiset esimiehet – taistelitte rintamalla – valmiina uhraamaan kaiken minkä ihminen voi uhrata oman asiansa eteen. Te taistelitte Talvisodan muistomitalin sanat mielessänne KUNNIA, ISÄNMAA – joka päivä.
Ja tästä ainutlaatuisesta aktiivisuudesta, johon osallistuivat siis kaikki – jokainen pieni tyttö ja poika, jokainen suomalainen nainen ja jokainen suomalainen mies ja moni ulkomaalainen ystävämme, syntyi Suomen ainutlaatuinen puolustuskyky. Teitä jokaista tarvittiin – Teistä jokaisesta syntyi tämä uskomaton voima – Suomalainen Sisu.
Viime viikolla Lopen Lehdessä Ahti Gåpå ehdotti sen, mitä me kaikki olimme pitkään odottaneet. Haluan tänään loppilaisena nuorena yhtyä Ahti Gåpån ehdotukseen, että Lopen kuntaa saataisiin aikaan muistomerkki, jolla me kaikki voisimme käydä muistamassa Teitä jokaista Suomen puolustukseen osallistunutta kansalaista. Tällä muistomerkillä – patsaalla – voisimme muistella sitä sisua, joka Teissä kasvoi ja samalla ammentaa sitä itseemme rakentaessa tämän päivän itsenäistä Suomea.
Me emme tule koskaan unohtamaan Teidän arvokasta työtänne ja uhrauksiamme, vaan tulemme kunnioittamaan ja kertomaan niistä aina eteenpäin – aina jokaiselle uudelle sukupolvelle, jotta hekin tietäisivät mistä vahva isänmaallisuutemme on syntynyt ja kehittynyt.
Toivonkin, että mitä pikimmin saataisiin aikaan keräys Teidän kaikkien yhteisen patsaan aikaansaamiseksi, johon jokainen kuntalainen niin järjestöt kuin yksityisetkin voisivat osallistua ja näin samalla kunnioittaa ja muistaa Teidän suuria uhrauksia itsenäisyytemme säilyttämiseksi.
Vielä lopuksi haluan lukea Teille kaksi runoa Hakkapeliitta lehdestä 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä.
Niilo Mantereen runo Pro lege et patria olkoon meille kaikille ohjenuorana:
Lain puolesta ja isänmaan
On isät taistelleet,
On käyneet sankar-kuolemaan,
On kaikkens uhranneet.
Niin tanterilla taistojen
Kuin töissä rauhan rientojen
Nää sanat loisti lipussaan:
Lain puolesta ja maan!
Lain puolesta ja isänmaan
Myös ponnista, pol´uus!
Henk´isäin sinuss´asukoon!
Sen kunto, sankaruus!
Lain pohjall´ uhraa maalles työs,
ja jos sen vaatii, henkes myös,
oo valmis vaikka kaatumaan
Lain puolesta ja maan!
Ikämies I kirjoittaa samassa lehdessä vuonna 1926 runon Lotan ylistykseksi, jonka sanoilla haluan tänään lopettaa tämän puheeni ja kiittää Teitä jokaista vapaaehtoiseen maanpuolustukseen osallistunutta naista ja miestä:
”Toki vastaan ottaos kuitenkin
mun hartahin kiitokseni;
se on koruton mutta vilpitön
ja pohjasta sydämeni!”