Hämmästys oli suuri kun lueskelin Ylen tuoretta kyselyä eduskuntapuolueiden puheenjohtajille ja siinä SDP:n virkaatekevä puheenjohtaja Sanna Marin kertoi, että demarit ei olekaan enää sitoutuneet Puolustuspoliittisessa selonteossa linjattuun väistyminen Hornetien suorituskyvyn täysimääräiseen korvaamiseen. Jo lähetetty tarjouspyyntökin perustuu tähän yhdessä yli hallitus- ja oppositiorajojen sovittuun periaatteeseen ja näin määrä on nykyinen 64 hävittäjää. Käytännössä tästä vähempi määrä tarkoittaa suoraan koko maan puolustamisesta luopumista.

Kuvakaappaus Ilta-Sanonat
Olen aiemmin vain todennut sen, että kokomaan puolustaminen edellyttää vähintään tätä kone määrää ja että se lähtee ns. parviajattelusta ja siitä, että osa koneista on ilmassa ja osa huollossa jne. tosipaikan tullen. Tänään Ilta-Sanomat avaa tätä lehdessään grafiikkaana varsin onnistuneesti. Liitän tuon kuvakaappauksena tänne.
Ylen selvityksessä Puolustuspoliittisessa selonteossa sovitusta SDP:n tapaan irtaantuvat myös Vihreät ja Perussuomalaiset sekä vasemmistoliitto, joka tähän asti on käytännössä yksin ollut erillään ulko- ja turvallisuuspolitiikan laajasta konsensuksesta. Nyt kuitenkin demarit saavat rinnalleen myös vihervasenmiston ja yllättäen myös Perussuomalaiset. Vihervasemmiston yhteinen linja ajaakin väistämättä pohtimaan sitä, että onko ajattelun takana jo demarien haaveilema SDP:n, Vasemmistoliiton ja Vihreiden hallitus?
Itse haluan kuitenkin odottaa vielä ainakin niin kauan kunnes SDP:n sairaslomalla oleva puheenjohtaja Antti Rinne palaa töihin. Halua kuulla häneltä, että onko tämä SDP:n oikea uusi linja vai onko kyseessä vain nyt ulko- ja turvallisuuspolitiikasta ulkopuolella olevan varapuheenjohtaja Sanna Marinin yksinajattelu. Toivon, että kyse on jälkimmäisestä.
Maamme puolustusta hyvin kehittänyt ja sen puolia erinomaisella tavalla pitänyt puolustusministeri Jussi Niinistö totesikin aivan oikein, että tällaiset puheet ovat ”vastuutonta politiikkaa”. Myös Rinteen kanssa pääministerin tehtävästä kisaava meidän puheenjohtaja Petteri Orpo totesi SDP:n hävittäjälinjauksesta: ”Olen pettynyt”.
Orpo totesi Verkkouutisille myös, että SDP:n linjaus ”on myös yllättävä, sillä asiaa on käsitelty parlamentaarisesti, enkä ole aiemmin havainnut, että SDP määrän kyseenalaistaa. Kyllä tämä määrä on käytännössä puolustusselontekoon sisään kirjoitettu.”
Ulko- ja turvallisuuspolitiikalla ei pitäisi demareidenkaan pelata poliittista peliään. Jokainen viesti ja signaali tulkitaan myös tarkasti ulkomailla. Suomen vahvuus on ainakin tähän asti ollut vahva yhtenäinen yli vaalikaudet ylittävä ulko- ja turvallisuuspolitiikka ja tätä linjaa soisi jatkettavan myös ensi vaalikaudellakin. Itse olen nyt saanut olla kahdeksan vuotta puolustusvaliokunnassa ja lisäksi neljä vuotta ulkoasianvaliokunnassa ja voin todeta, että yksituumaisuutta on aina haettu ja tähän asti se on aina myös yhdessä löydetty.
….
Eduskuntavaaleihin on siis enää vajaa sata päivää. Tuoreimmat gallupit näyttävät, että kärkikaksikko SDP ja Kokoomus ovat nyt käytännössä tasoissa ja järjestys voi virhemarginaalin sisällä olla kumpi vaan. Moni pohtiikin nyt jo sitä, että haluaako seuraavaksi pääministeriksi meidän Petteri Orpon vai SDP:n Antti Rinteen. Ehkä tuon SDP:n tuoreen puolustuspoliittisen linjauksen jälkeen yhä useampi.
Ben Zyskowicz kyselikin viime viikolla hyvin, että kumman kaa? Ja myös moni pohtii sitä, että ääni muille kuin kokoomukselle on tässä kisassa samalla tavallaan ääni Antti Rinteen pääministeriydelle. Pääministerinä Rinne lähtisi varmasti ensin etsimään vihervasemmistolaista hallituspohjaa edelläkin kuvaamallani tavalla. Hallitukseensa hän haluaisi takuuvarmasti vasemmistoliiton ja myös vihreät. Mene ja tiedä mitä tuleman pitää.
Tänään me laitoimme Kokoomuksessa hommaa isommalle. Kokoomuksen kampanjan startti alkaneella viikolla onnistui paremmin kuin moniin vaaleihin. Meidän vaalimainokset puhuttivat ja levisivät ja niistä mielipide tuntui olleen kaikilla. Innokkaimmin sissi-markkinointia näyttivät tehneen monet toimittajat ja myös muiden puolueiden aktiivit. Kokoomus puhutti ja herätti ajatuksia.
Nimesimme tänään myös lisää eurovaaliehdokkaita ja EU-vaalirintamalla on hyvä pöhinä. Gallupit enteilevät meille vähintäänkin nykyistä paikkamäärää ja tavoitteenamme toki edelleen hakea kasvuakin eurovaaleista. Ehdokaslistamme on monipuolinen ja tasokas ja sieltä löytyy monenlaista osaamista ja myös vahvaa kokemustakin niin EU:n kuin kotimaankin parlamentistä.
Tänään tähän joukkoon nimettiin kahdeksan uutta ehdokasta. Uudet eurovaaliehdokkaat ovat yrittäjä Paula Aikio-Tallgren, yleisesikuntaupseeri ja everstiluutnantti Hans Adolf Ehrnrooth, teollisuusneuvos Kari Kallonen, kouluneuvos Jyrki Koivikko, EU-asioihin erikoistunut konsulttiyrittäjä Mikko Ohela, kokoomuksen eduskuntaryhmän tiedotussihteeri Tuomas Tikkanen, lääketieteen professori Pirkko Vihko ja kokoomuksen järjestöverkoston puheenjohtaja Leena Zittling.

Kuva: Kokoomus
Nimesimme ensimmäiset eurovaaliehdokkaat jo viime syyskuussa ja silloin ehdolle nimettiin kokoomuksen nykyiset europarlamentaarikot Sirpa Pietikäinen, Petri Sarvamaa ja Henna Virkkunen sekä kokoomuksen puoluevaltuuston puheenjohtaja, neuvonantaja Aura Salla, varatuomari Kimmo Sasija kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Janika Takatalo.
Tavoitteenamme eurovaaleissa on luonnollisesti suurimman puolueen asema ja lisäpaikka europarlamentissa. Ehdokasasettelu on vaalityössä avainasemassa, ja tänään nimetyt ehdokkaat täydentävät erinomaisesti jo ennestään kovaa ehdokaslistaamme.

Iida-Eveliina Rantalainen tähtää Hyvinkäältä uuteen eduskuntaan. Kannattaa tutustua!
Ehdin tänään piipahtaa myös Hyvinkään Kokoomuksen eduskuntavaalien startissa. Iida-Eveliina Rantalainen ja Jaakko Rainio avasivat kampanjansa kauppakeskus Willassa. Hyvät ehdokkaat ja toivotaan, että huhtikuussa yhteinen talousalueemme saa kansanedustajan myös Hyvinkäältä. Sitä olen itsekin tukemassa ja auttamassa.