Muistan aikanaan miten ystäväni vastasi, että ”kyllä tästä on ollut loma kaukana”, kun kyselin häneltä miten äitiysloma on sujunut. Lapsi oli valvottanut kaiket yöt, syömisenkin kanssa oli ollut vaikeaa ja korvatulehdustenkin sarja oli lähennellyt Kauniiden ja Rohkeiden –esitystahtia. Silloin ystävän kertoma jäi mieleen ja eittämättä tullut viimeisen parin vuoden aikana aika usein itsellekin mieleeni. Taitaisi siis paremmin kuvata tuota aikaa nimi äidintyö tai pitäisi kai tänäpäivänä sanoa vanhempaintyö. Ei pienen vauvan ja lapsen kanssa todellakaan olla työstä lomalla vaan työssä, toisessa vielä arvokkaammassa työssä.
Vanhemmuus, äitiys ja isyys, jatkuu pitkään. Ei se tuohon vuoteen lopu ja usein se on työtä sen jälkeenkin. Ja pitääkin olla.
Kun tätä aihetta jäin tässä yksi ilta miettimään niin tuli mieleeni myös opettajakollegani saama palaute eräältä perheeltä. Äiti oli tullut koululle tapaamaan kuudesluokkalaisen poikansa opettajaa. Keskustelu oli alkanut äidin toteamuksella: ”Meidän poika on tuollainen. Miksi te ette tee täällä koulussa mitään?” Opettaja kertoi hetken miettineen ja ajatelleensa vastata toisella kysymyksellä: ”Miksi te ette tee siellä kotona mitään?” Jätti kysymättä, vaikka olisi ollut varmasti hyvin aiheellinen ja herättelevä kysymys. Ehkä tottakin.
Onko vanhemmuus tässä maassa jonkinlaisessa kriisissä?
Tämä tulee väistämättä yhtenä asiana mieleen kun puhutaan lasten ja nuorten kasvavasta syrjäytymisestä ja pahoinvoinnista. Meillä on jo nyt yhden ikäryhmän suuruinen määrä nuoria poissa normaalista arjesta.
Yhtenä kysymyksenä voisi pohtia sitäkin, että puuttuuko meiltä kodeista vanhemmuus, äitiys ja isyys? Puuttuuko sen myötä järjestys, rajat ja kotokuri? Uskoisin, että yksi iso tekijä löytyy juuri täältä – kodin sohvalta tai hellan äärestä tai kiireisenä työpaikaltaan vielä illallakin.
Syitä on varmasti muitakin. Yksi perheen ulkopuolinen on eittämättä juurikin tuo työ. Se on tässä arjessa ottanut kyllä aikamoisen johtajan aseman. Aika usein, myönnän itsekin, perhe on se joka joustaa eikä työ. Olisiko tässä maassa tarpeen antaa aikaa vanhemmuudelle? Voisiko työpaikka hieman joustaa silloin kun lapset ovat pieniä? Olen itse esittänyt näille vuosille mahdollisuudeksi myös tietynlaista kevennettyä työviikkoa. Voisi tehdä töitä työpaikalla neljä päivää ja sitten yhden päivän työtä äitinä tai isänä lasten kanssa. Tai lyhentää hieman kiireaikataulua näinä vuosina. Olen varma, että se näkyisi myös lapsissamme, mutta ehkäpä myös siinä miten työssä jaksamme ja viihdymme tulevaisuudessakin. Minusta tätä voisi miettiä.
On siis varmasti aiheellista itse kunkin pohtia vanhemmuutta ja sitä miten meillä asiat tehdään? Ja kuka määrää; lapsi, työ vai perhe ja vanhemmat?
Kodeissa on varmasti paljon tehtävissä ja mikä hienoa myös valtaosassa koteja ja perheitä asiat hoituvatkin hyvin. Mutta jos kaikkemme olemme jo kotona tehneet? Yrittäneet? Mutta mikään ei tunnu auttavan. Silloin pitää yhteiskunnan tulla apuun vanhemmuuden tueksi. Ja sitä tukea yhteiskunnan tulee tarjota pyydettäessä ja joskus jopa pyytämättäkin. Päivähoito on tässä yksi tärkeä tekijä koulun ohella. Myös toimivat neuvola- ja terveydenhoitajanpalvelut ovat tärkeä tuki kaikille perheille. Ja kun tarve ilmenee niin silloin pitää saada myös erikoisosaamisen apua. Tukiverkon pitää olla toimiva ja joustava.
Neuvolakäynnit on hyvä ja toimiva tuki perheille. Ensimmäiset merkit syrjäytymisestä on ammattilaisten mukaan nähtävissä jo usein lapsen viisivuotisneuvolassa. Mutta valitettavasti moni sellainen perhe jättää neuvolakäynnit väliin joiden lapsilla olisi niihin juuri suurin tarve. Olenkin tehnyt esityksen siitä, että voisiko esimerkiksi juuri viisivuotisneuvolasta tehdä kaikille ja ennen muuta koko perheelle pakollisen neuvolakäynnin. Onhan meillä jo nytkin äitiyspakkauksen saamisen ehtona neuvolakäynti. Voisiko vaikkapa lapsilisän maksatuksen jatkon ehdoksi laittaa visiitin perheen kanssa lapsen viisivuotisneuvolassa? Olisiko se liian holhoavaa. Minusta ei, kun kyse on kuitenkin lapsen parhaasta.
Toinen paikka havainnoille on koulu. Yksi varoittava merkki voi olla luvattomat poissaolot. Lintsaamiseen on syytä siis puuttua heti. Auttaa ja etsiä syy miksi jo joskus alakoululainen lapsi jättää saapumatta kouluun? Kiusataanko häntä vai onko poissaolon taustalla jotain muuta?
Juuri valittu uusi Tasavallan presidenttimme Sauli Niinistö lupasi perustaa työryhmän pohtimaan nuorten syrjäytymisen ehkäisemistä. Hän halusi kaikkien suomalaisten miettivän, mitä asiassa voitaisiin tehdä. Ehkä aloitamme miettimisen heti nyt ihan omasta kodistamme.
Yksi sitä tärkeintä työtä – äidin työtä – tekevä ystäväni päivitti hetki sitten Facebook-statuksensa näin: ”Ihan mahtava fiilis! Nyt mä niin tykkään olla kotona! On saanut nukkua (paitsi viime yönä mut sitä ei lasketa:D) ja aurinko paistaa, on kahvia ja koirat on hiljaa! :D”