Vaikeavammaisten oikeus henkilökohtaiseen apuun on ihmisoikeuskysymys. Ministeri Paula Risikon johdolla valmisteltu lakiesitys vaikeavammaisten henkilökohtaisesta avusta on nyt saapunut eduskunnan käsittelyyn ja otettu vastaan kiitoksin. Voin hyvin todeta, että kyseessä on merkittävin vammaispoliittinen uudistus sitten 20-vuotiaan vammaispalvelulain. Tämän ovat todenneet myös Vammaisfoorumin edustajat. Vammaisten henkilökohtaisen avun järjestäminen löytyi jo punamultahallituksen hallitusohjelmasta, mutta valitettavasti jäi tuolloin toteuttamatta.
Esityksen perustavoitteena on lisätä vaikeavammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja itsenäisyyttä sekä parantaa heidän mahdollisuuttaan osallistua yhteiskunnan eri toimintoihin. Tämän vuoksi esityksen valmistelun tärkeä lähtökohta on ollut kuulla palvelua tarvitsevia vammaisia henkilöitä ja toteuttaa uudistus heidän toivomallaan tavalla. Esitys onkin tehty perusteellisella yhteistyöllä jokainen yksityiskohta ja tarkennus erikseen yhdessä keskustellen.
Nyt valmistunut henkilökohtaista apua koskeva lakiesitys on osa laajempaa, hallitusohjelmaan kirjattua vammaislainsäädännön vaiheittaista uudistusta, joka jatkossa tähtää vammaispalvelulain ja kehitysvammalain yhdistämiseen. Tärkein uudistus nyt on vahvistaa vaikeavammaisten oikeutta henkilökohtaiseen apuun, joka mahdollistaa heille perustuslaissa tarkoitetun ihmisarvoisen elämän sekä turvaa osaltaan vaikeavammaisten henkilöiden keskeisiä perusoikeuksia.
Henkilökohtainen avun järjestäminen kuuluu kunnille. Nyt tehtävän uudistuksen jälkeen kunta ei voi evätä apua vaikeavammaiselta henkilöltä määrärahojen puutteeseen vedoten, jos edellytykset palvelun saamiselle muuten täyttyvät. Esityksen mukaan henkilökohtainen apu on tarkoitettu vaikeavammaiselle henkilölle, joka tarvitsee pitkäaikaisen tai etenevän vamman tai sairauden takia välttämättä ja toistuvasti toisen henkilön apua päivittäisissä toimissa kotona tai kodin ulkopuolella.
Henkilökohtaisen avun tarkoitus on nimenomaan auttaa vaikeavammaista henkilöä toteuttamaan omia valintojaan toimiessaan kotona ja kodin ulkopuolella. Henkilökohtaisen avun järjestäminen edellyttääkin, että vaikeavammaisella henkilöllä on voimavaroja määritellä avun sisältö ja toteutustapa. Henkilökohtainen apu ei siis sovi, jos avuntarve on enimmäkseen hoitoa, hoivaa ja valvontaa vaan silloin kysymykseen tulee muut avut. Eli kyse ei silloin ole jatkuvasta kokoaikaisesta hoidosta vaan nimenomaan tarvittavasta eriasteisesta avusta arjessa.
Uudistuksen jälkeen henkilökohtaista apua onkin jatkossa järjestettävä nimenomaan päivittäisiä toimia sekä työtä ja opiskelua varten niin paljon kuin vaikeavammainen henkilö sitä välttämättä tarvitsee. Harrastuksia, yhteiskunnallista osallistumista ja sosiaalisen vuorovaikutuksen ylläpitämistä varten apua lisätään vaiheittain niin, että aluksi apua on järjestettävä vähintään kymmenen tuntia kuussa ja vuoden 2011 alusta lukien vähintään 30 tuntia kuussa. Näin on tarkoitus myös ehkäistä vammautumisesta aiheutuvaa syrjäytymisriskiä huomattavasti. Kehitysvammalain mukaisia palveluja tulee kuitenkin edelleen järjestää, jos palvelut eivät ole asiakkaalle riittäviä tai sopivia. Myös kehitysvammaisten palvelut siis uudistuksessa turvataan.
Uuden lainsäädännön nojalla vammaisen henkilön palvelut on kyettävä suunnittelemaan huolellisesti ja kohtuullisessa ajassa. Palvelutarpeen selvittäminen on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotosta ja palveluja ja tukitoimia koskevat päätökset on tehtävä viimeistään kolmen kuukauden kuluessa hakemuksen tekemisestä. Palvelusuunnitelmaa tehtäessä on lisäksi otettava huomioon palvelua tarvitsevan kanta asiassa.
Uudistus antaa kunnille myös vaihtoehtoisia tapoja järjestää apua. Vaikeavammaiselle avautuu mahdollisuus henkilökohtaisen avun saantiin myös ilman työnantajavelvoitetta kunnan muulla tavoin järjestämänä palveluna. Näin henkilökohtaisen avun piiriin pääsee sellaisiakin vaikeavammaisia henkilöitä, jotka ovat aiemmin jääneet kokonaan sen ulkopuolelle.
Lopuksi voisi todeta, että nyt tehtävän ja kuntoon hoidettavan vammaisten henkilökohtaisen avun järjestämistavan tulee ennen muuta tukea ja edistää vaikeavammaisen henkilön mahdollisuuksia elää yhdenvertaisesti yhteisössä sekä auttaa häntä tekemään samanlaisia valintoja kuin muutkin ihmiset. Kysymys on viime kädessä siitä, miten suhtaudumme vaikeavammaisten henkilöiden ihmisoikeuksiin eli haluammeko antaa heille mahdollisimman hyvät edellytykset täysipainoiseen elämään. Me haluamme.
Timo Heinonen
kansanedustaja (kok)