Turvallisuudesta on puhuttu maassamme viime aikoina enemmän kuin pitkään aikaan. Ulkoinen turvallisuus on noussut keskusteluissa esille erityisesti Ukrainan sodan myötä ja myös Venäjän muutenkin koventuneen toimintatavan takia. Ilmatilanloukkaukset ovat lisääntyneet ja tulleet entistä häikäilemättömimmiksi. Vahingoista tai välinpitämättömyydestä ei voi enää meilläkään. Venäjän teot ovat olleet suunniteltuja ja Ruotsia kohtaan aggressiivisia. Venäläishävittäjät ovat harjoitelleet jopa ydiniskua Ruotsiin.
Meillä on samaan aikaan toimeenpantu suuri puolustusvoimauudistus. Puolustusvoimia on reivattu 2020-luvun muotoon niin iskukyvyn kuin toimintamallinkin osalta. Samaan aikaan on rehellistä myötään myös se, että puolustusvoimista on jouduttu säästämään valtavasti. Minusta jo liikaakin. Seuraavissa hallitusneuvotteluissa tuleekin sopia uskottavan puolustuksen riittävistä resursseista niin jokapäiväisen toiminnan osalta kuin massavanhenevan kaluston uudistamiseksi. Kokoomus on linjannut, että bruttokansantuotteesta tulisi varata noin 1,5 % puolustusvoimille. Joissakin Euroopan maissa, esimerkiksi Puolassa, on luotu erilaisia malleja, joilla on pyritty turvaamaan puolustusvoimille tärkeä pitkän tähtäimen rahoitus. Puola on määritellyt laissa, että puolustukseen käytetään vähintään 1,95 % bruttokansantuotteesta. Meillä puolustusbudjetin osuus bruttokansantuotteesta on vaihdellut. Vuonna 2013 se oli 1,47 prosenttia. Tänä vuonna prosenttiosuus on pudonnut 1,36:een.
Ensi vuonna pystymme nostamaan toimintaa jo kohti oikeaa tasoa. Esimerkiksi kertausharjoitusten määrä lähes nelinkertaistuu, myös maastovuorikausia pystytään lisäämään. mutta lisää panostuksia tarvitaan edelleen. Puolustushallinnon mukaan puolustusvoimamme tarvitsee vuonna 2016 noin 50 miljoonaa euroa lisää rahoitusta ja vuoteen 2020 mennessä asteittain 150 miljoonaa euroa, tämän päälle tulevat vielä indeksikorotukset. Tämä on itse asiassa hyvin lähellä tuota esittämäämme 1,5 % bkt:stä. Lisäksi tarvitaan vielä erillisrahoitusta muun muassa Hornetien korvaamiseksi. Jos puolustusbudjettimme jäävät nykyiselle tasolle myös tulevina vuosina, on edessä nopeastikin luopuminen puolustuksemme peruspilareista eli esimerkiksi koko maan puolustamisesta. Tähän en itse ole valmis.
Sisäinen turvallisuus on sitten toinen puolikas tässä kokonaisuudessa. Kolumnini otsikko on lainattu poliisiylijohtaja Mikko Paateron suusta. Talouden taantuma on myös koetellut kovin niin poliisia, rajavartiolaitosta, tullia kuin pelastustointakin. Poliisimäärissä olemme esimerkiksi hyvin kaukana muista Pohjoismaista. Ruotsissa poliisien määrää määrätietoisesti nostettiin 20 000:een. Norjassa lisätään poliisien määrää 3000. Rahassakin muissa pohjoismaissa suunta on erilainen kuin meillä. Esimerkiksi Tanskan poliisin budjetti on 1,4 miljardia kun meillä vain 0,8 miljardia. Niin ja poliiseja meillä on siis tällä hetkellä noin 7450. Onneksi kuitenkin ensi vuonna 50 enemmän. Olemme kuitenkin edelleen kipurajalla.
Poliisin pitää näkyä arjessa myös tulevaisuudessa vaikka uudenlaisiakin uhkia on koko ajan tullut. Liikennevalvonnan tulee toimia uudistustenkin jälkeen kuten myös arjen muun ennaltaehkäisevän valvonnan. Poliisi tarvitseekin lisää voimavaroja myös terrorismin ja kansainvälisen sekä järjestäytyneen rikollisuuden ehkäisyyn, myös lainsäädäntö kaipaa uudistusta ja yhtenäistämistä.
Tällä hetkellä turvallisuuden tunne voi helpolla järkkyä. Poliisi näkyy kansalaisten mielestä liian vähän maaseudulla ja teillä. Uudenlaiset uhat huolestuttavat arjessa. Maailmanpoliittinenkin tilanne on muuttunut merkittävästi ja Venäjä toimii arvaamattomammin kuin koskaan 20 vuoteen. Lisäksi kansainvälinen terrorismi ja esimerkiksi ISIL luovat uudenlaisia turvallisuusuhkia. Esimerkiksi eriarvoistuminen voi aiheuttaa levottomuutta ja myös tietoturvallisuutta koetellaan jne.
Turvallisuus on siis fakta, mutta myös tunne. Ja nyt tuntuu, että olemme äärirajalla niin sisäisessä turvallisuudessa kuin puolustusvoimienkin suhteen. Nyt tarvitaan niitä ”faktaa” vahvistavia toimia, jotta tunnekin säilyy luottavaisena.