Vuoden vaihtuessa astuu voimaan myös ns. koulurauhapaketti. Kokonaisuuden ”isänä” voidaan hyvin pitää sastamalaista rehtoria Jari Anderssonia. Apulaisoikeuskansleri nimittäin antoi Anderssonille huomautuksen kun rehtori oli Sylvään koulussaan ojentanut tupakoinnista kiinni jääneitä oppilaita lainvastaisella tavalla. Perinteisen jälki-istunnon sijaan oppilaat ovat tutustuneet Sylväällä tupakanpolton haitoista kertovaan materiaaliin ja kirjoittaneet siitä tutkielman. Anderssonin mukaan tupakkatutkielma tarjosi oppilaille mahdollisuuden oivaltaa itse jotain perinteisen jälki-istunnon sijaan.
Toinen innoittaja oli ehkä tapaus Pellosta. Pellon koulu kielsi oppilailtaan kännyköiden tuomisen oppitunneille häiriön ja kiusaamisen vuoksi. Koulussa oli rehtorin mukaan ollut kiusaamista sosiaalisessa mediassa. Kiusaaminen oli tapahtunut nimenomaan kännyköitä käyttäen. Opettajien oma ammattijärjestö, OAJ, kiirehti hätiin ja totesi, että koulun kännykkäkielto on laiton, sillä laki ei kiellä kännykän hallussapitoa. OAJ ojensi koulua ja totesi, että koulun säännöt eivät saa olla ristiriidassa lainsäädännön kanssa.
Ja varmasti osaltaan keskustelua herätteli myös ns. Alppilan koulun -tapaus. Koulun opettaja menetti ainakin nettivideoiden mukaan malttinsa kun oppilaat eivät noudattaneet hänen suusanallista ohjettaan ja käskyään. Aihe nostatti valtaisen keskustelun sosiaalisessa mediassa ja muutenkin. Ja minusta surullisen tapahtuman hyvä asia oli se, että tapaus nosti ensimmäistä kertaa ns. ison yleisön puolustamaan opettajaa ja opettajien oikeuksia pitää kouluissa järjestystä ja työrauhaa. Ja tämä ei siis missään tapauksessa tarkoittanut tukea koville otteille tai kiinni käymiselle. Vaan huolta siitä, että opettajilla ei ole olemassa keinoja puuttua ongelmiin ja epäasialliseen käytökseen. Koululaiset saattoi soittaa suutaan ja opettajan olisi pitänyt vain katsella sitä vierestä.
Ja varmasti osaltaan keskustelua aloitti jo muutamien vuosien takainen tapaus ja lehtikirjoittelu missä arvosteltiin häiriköintiin puuttunutta koulun siivoojaa. Arvostelijat ihmettelivät, että siistijä puuttui asiaan ”kun eihän hän ole edes kasvatustieteen maisteri”.
Ja onhan näitä esimerkkejä vaikka kuinka. Ja osaltaan varmasti huolta herätti myös heikkenevät oppimistuloksemme. Pisa-kokeiden tulokset ovat laskeneet ja ainakin itse entisenä opettajana katseeni kääntyy ennen muuta koulujen työrauhaongelmiin ja myös perheiden antaman tuen heikkenemiseen koulun kasvatustyölle. Vastuuta on liuútettu monissa perheissä yhä enemmän kouluille kun tilanteenhan pitäisi olla niin, että vastuu kasvatuksesta on perheellä ja koulu sitä tukee ja vastaa osaltaan opetustyöstä. Tätä muuttunutta tilannetta ja ajattelumallia kuvasi hyvin omilla opettaja-ajoillani tapahtunut tilanne missä erään perheen äiti totesi kollegalleni, että ”kun meidän tytär on tuollainen. Että miksi te ette tee täällä koulussa mitään”. Ei siis tullut mieleen pohtia mitä olisi voinut kotona tehdä??
Mutta tätä varten ja kokonaisuuden selkiyttämiseksi ja koulurauhan ja työrauhan palauttamiseksi hallitus valmisteli uuden ”Koulurauhapaketin”. Se on nyt käsitelty eduskunnassa ja se tulee voimaan vuoden vaihtuessa.
Paketti työ koulujen ja oppilaitosten rehtoreille ja opettajille uusia kaivattuja keinoja puuttua häiriökäyttäytymiseen. Keinovalikoimaa muutetaan rehtori Jari Anderssonin mallin mukaan nyt aiempaa kasvatuksellisempaan ja ennaltaehkäisevämpään suuntaan. ”Kasvatuskeskustelusta tulee uusi ja ensisijainen keino puuttua oppilaan häiritsevään ja epäasiallisen käyttäytymiseen. Jälki-istunnon toteuttamistavasta säädetään aiempaa tarkemmin, muun muassa kirjallisten ja suullisten tehtävien ja harjoitusten sekä muiden kasvatuksellisia tavoitteita tukevien esimerkiksi yhteisöllisyyttä ja osallisuutta edistävien tehtävien teettäminen tulee mahdolliseksi.”
Samalla annamme kouluihin lisää myös valtaa puuttua uhkaaviin tilanteisiin. ”Opettajan ja rehtorin toimivalta tarkastaa oppilaan tavarat koskee esineitä ja aineita, jotka vaarantavat oppilaan oman tai muiden turvallisuuden. Tarkastaminen edellyttää perusteltua ja ilmeistä syytä. Läsnä tulee olla kaksi aikuista, joista toisen oppilas voi valita. Opettajalle ja rehtorille tulee myös oppilaiden turvallisuuden ja toimintaympäristön rauhallisuuden turvaamiseksi toimivalta ottaa haltuun vaaralliset esineet ja aineet sekä perusopetuksen osalta myös esineet ja aineet, joilla oppilas häiritsee opetusta.” Tämä siis koskee myös kännyköitä Pellon mallin mukaisesti. ”Tarkastamisessa ja esineiden haltuun ottamisessa on noudatettava hienotunteisuutta ja kunnioitettava henkilökohtaista koskemattomuutta ja yksityisyyttä mahdollisimman pitkälle.”
Myös osallisuutta perusopetuksessa, lukio- ja ammatillisissa koulutuksessa vahvistetaan. Oppilaiden osallisuutta lisäämällä kehitetään vaikuttamistaitojen lisäksi kouluhyvinvointia ja työrauhaa. Myös perusopetuksessa jokaiselle tulee järjestää mahdollisuus osallistua oppilaskuntatyöhön.
Koulurauhaa siis tarvitaan ja toivottavasti nyt kouluilla on siihen lisää keinoja ja välineitä. Mutta pidetään me kodeissakin omasta osuudestamme huoli. Muistaa lapsuudestani erään loppilaismiehen, Anttilan Eeron, joka oli jo silloin huolissaan lasten ”kotokurista”. Sitä kotokuria voisi varmasti olla jokaisessa kodissa hieman lisää. Järkevällä tavalla ja vastuullisesti.
…
Kello 22.57.
Päivän surullinen uutinen tuli Alpeilta. F1-legenda Michael Schumaher on loukkaantunut lasketteluonnettomuudesta ja tuoreen tiedon mukaan miehellä päässä kallo- ja aivovamma. Toivotaan parasta ja pikaista paranemista. En edes muista kuinka monta juttua miehestä aikanaan Maikkarille tein. Upea tähti ja kuljettaja. Paranemista.
Päivällä kävin hieman järven rannassa. Loppijärvi antoi jääpeitteensä pois ja jälleen aallot löivät vapaina. Pienen hetken aurinkokin pilvien välistä pilkotti. Ei voi kuitenkaan kauniiksi tätä päivää ja säätäkään kehua. Vain hetken. Iltapäivällä sitten suuntasin katon alle ja ratsaille. Tänään jatkoimme edellispäivän treeniä ja laukanvaihtoja nyt ohjelmassa. Muutamia ihan hienoja vaihtoja tein Homeroksen kanssa. Ja erinomaisia rinnallani Saija Grönholm Aksun kanssa. Hyvä tunti ja kiitos siitä Minna Varikselle ja hienoille hevosille. Virtaa sai taas kummasti tuosta ajasta hevosen selässä.
Illansuussa vielä Riihimäellä ja sitten koti-ilta onneksi. Huomenna pihatöihin ja katsotaan jos vaikka hieman risusavottaankin. Sää kun siihen hommaan sopiva.