Torstai, 17.09.2009

Blogi, torstaina 17.09.2009

Kello jo tänään juossut kohta neljään. Alkamassa siis muutaman minuutin kuluttua eduskunnan kyselytunti. Yritetään tänään päästä ääneenkin. Katsotaan onnistuuko. Muutama puheenvuoro jo tänään takana. Itseasiassa tänään sain aamulla jo heti toisena pitää puheeni liikennehankkeista ja nostin esille mm. Hanko-Hyvinkää -rataosuuden sähköistyksen ja pääradan kehittämisen sekä Riihimäen asemapihojen ja asemalaiturien remontin. Nyt istunto siis jälleen pikkutauolla mm. ryhmäkokousten takia. Hyvä niin sillä päivän lounastauko meni tänään Benin kanssa SPR:n Nälkäpäiväkeräyksessä kaupungilla. Vajaa tunti oli aikaa ja uskokaa tai älkää niin Benin vainulla ja vaalikokemuksella löysimme parhaat ihmisvirrat ja keräsimme lippaat täyteen tuossa ajassa. Olipa hieno reippaillu ja raittiissa syysilmassa vielä.

Palataan aiheisiin vielä tänään. Tänään ilta venyy ainakin lähemmäksi kymmentä. Opetusministeriön hallinnonala silloin saliin vasta ja siinä keskustelussa haluan luonnollisesti olla mukana.

….

Kello 20.42 ja kohta aloitamme tuon opetusministeriön hallinnonalan läpikäynnin. Juuri hetki sitten sisäasiainministeriö loppuun ja sitä ennen mukava tuokio elinkeinoministeriön parissa. Itse nostin tuossa keskustelussa esiin sinänsä tärkeän ja hyvän budjettikirjauksen ja päätöksen. Eli jatkamme työllistämistukea yrityksille ensimmäisen ulkopuolisen henkilön palkkaamiseksi. Kehuin esitystä ja ratkaisua, mutta nostin tässäkin esille sen huolen, että ei tämä tuki toimi pienissä yrityksissä, kun emme ole hoitaneet kuntoon vanhemmuudenkustannusten oikeudenmukaisempaa jakoa. Ei pienet yritykset – varsinkaan naisvaltaisilla aloilla – uskalla palkata sitä ensimmäistä ulkopuolista työntekijää, kun äitiyden kustannukset kaatuvat suoraan yrittäjän niskaan ja kaikki on revittävä omasta selkänahasta. Äitiys maksaa lähes 10 000 euroa työnantajalle eli yrittäjälle. Summa on siis pienelle ja isommallekin yritykselle erittäin suuri eikä ole ihme, että rekrytoinneissa mietitään äitiysasioita? Eikä vain pienissä yrityksissä vaan kaikissa. Se on valitettavaa, mutta nykytilanteessa myös ymmärrettävää. Tämä nykymalli, jossa äitiyden kustannukset kaatuvat työnantajan niskaan on mielestäni suurin tai ainakin yksi suurimmista syistä naisten pätkätöille. Otetaanpa esimerkki. Kahden hengen yritys – vaikkapa parturi-kampaamo. Ulkopuolinen työntekijä tulee raskaaksi ja on raskausaikana luonnollisesti myös sairauslomalla. Työnantaja maksamaan nämä menot omasta selkänahastaan. Yksi ihminen ei pysty tekemään kahden töitä ja kolmatta ei voi palkata. Ei auta palkkaamistuet eikä muutkaan.

Kyselytunnilla ministeri Hyssälä hyssyteli asiaa ja väisteli sitä ja myös asian hallitusohjelmakirjaustamme ja siksi nostin aiheen nyt myös elinkeinoministeri Mauri Pekkarisen osuudessa esille. Toivoin Pekkarisesta naisvaltaisten alojen puolustajaa, mutta turhaan. Ei vastannut mitään ja sama epäreilu kilpailutilanne jatkuu. Eikö vastuuta pitäisi jakaa oikeudenmukaisemmin valtion ja kaikkien yritysten kesken? Sitä kautta yritykset pystyisivät pätkätöiden sijaan tarjoamaan enemmän vakituisia työsuhteita ja luomaan hyvinvointia. Näin minusta pitäisi toimia.

Mutta nyt vielä saliin ja sitten kotiin ja huomenna jatketaan.

Nyt kello 22.13 ja aika lähteä kotia kohden. Juuri saimme istunnon loppuun. Ei tosin montaa edustajaa enää salissa ollutkaan. No hyvä keskustelu lopussa ja itse sain esille mm. opettajien lomautukset ja opetusministeriltä niihin kriittisen lausunnon. Hyvä niin. Mutta huomenna aikainen aloitus eli kiitokset tästä päivästä.

Kommentit