”Tiukassa paikassa sisu sanoo: Mahdottomalta näyttää, mutta koetaan kuitenkin. Ja sitten koetetaan – voitetaan”
Näin kuvailee loppilainen kirjailija ja tutkimusmatkailija Sakari Pälsi sisua vuonna 1944 kirjassaan Eräelämän perinteitä. Palaan aiheeseen blogissani hieman myöhemmin, kunhan päivässäni siihen päästään. Mutta tänään päivä alkoi pienellä juhlallisuudella, kun Sakari Pälsin syntymästä tuli kuluneeksi 140 vuotta. Vuonna 1882 heinäkuun 9. päivänä syntynyt Sakari Pälsi oli siis suomalainen arkeologi, tutkimusmatkailija, kansatieteilijä, kirjailija ja valokuvaaja. Hän oli koulutukseltaan filosofian tohtori ja työskenteli mm. Kansallismuseossa, jossa yleni lopulta esihistoriallisen osaston johtajaksi. Pälsi sai professorin arvonimen vuonna 1962.
Tänään Pälsin kotikunnassa muistimme suurmiestämme joka kesäiseen tapaan luonnonkukkaseppeleellä. Pälsi-seuran puheenjohtaja Antti Koskimäki heitti kukkaseppeleen Pälsin kiven kutreille. Kirjastomme Fallesmannin salissa avattiin samalla pienen juhlan ohessa myös Pälsin Loppi-valokuvien näyttely ja julkaistiin Jukka Relaksen tuorein Pälsi-kirja.
Upeita vanhoja jopa yli sata vuotta vanhoja kuvia Loppijärvemme rannoilta ja niin se niissäkin vain näkyy, että maisemat järven rannoilla säilyvät ja kivet ja harjut, vaikka elämä ja ihmiset vaihtuvatkin. Tänäänkin mietimme sitä, että mitähän kaikkea nämäkin rannat ovat nähneet ja kokeneet ja koska täällä ensimmäistä kertaa on ihmisiä nähty. Nytkin ihan viime aikoina olemme metallipaljastimien kanssa järvemme rannoilta paljon lisääkin vanhaa löytäneet ja kirveet, miekat ja keihäät ovat laittaneet näidenkin rantojen elämää uusiin asentoihin. Eletty on täällä ennenkin ja toivottavasti näitä löytöpaikkoja myös aikanaan museovirastonkin toimesta vielä tutkitaan, vaikka sitten ihan vain Sakari Pälsin muistoa ja lapsuuden maisemia kunnioittaen.
Lämmin kiitos vielä Pälsi-seuralle päivän juhlallisuuksista Pälsin kivellä. Itse suuntasin sieltä sitten Topenolle Syrjälän Mansikkatilalle ja Räyskälään Perunakuopalle. Hämeen oma lähiruokatapahtuma, Avoimet maatilat – Taste of Häme, kutsui tänään hyvän lähiruoan ystäviä vierailulle kohteisiin ja itse kiersin kolme kohdetta.
Tapahtuma järjestettiin tänä vuonna jo kuudetta kertaa ja tällä kertaa mukana oli yhteensä 53 kohdetta ympäri Kanta – ja Päijät-Hämettä. Vierailukohteita oli mm. marjatiloista nautatiloihin, olutpanimoista sympaattisiin maalaiskahviloihin, jopa laamoja ja alpakoita voit tavata. Lopen kohteetkin keräsivät hienosti väkeä ja hyvän lähiruuan lisäksi pääsimme nauttimaan maatilojen eläimistä ja myös Syrjälässä vanhoista maatilojen koneista ja muistakin vanhoista menopeleistä. Itsekin olin matkassa tuolla omalla Madamellani ja sehän sai pärinällään monelle hymyn huulille tänäänkin.
Pelto-Seppälän tila 300 vuotta – Sisulla on menty sielläkin eteenpäin
Upea päivä päättyi sitten minun osaltani tänään Hunsalaan ja Pelto-Seppälän mäelle. Ystävieni Tiina ja Tommi Seppälän tila viettää tänä vuonna 300. juhlavuottaan ja tänään tilan jo 1700-luvulta peräisin olevassa vanhassa päärakennuksessa vietettiin pientä kesäistä juhlahetkeä. Talon vanhin osa on siis jo 1700-luvulta, mutta sen jälkeen on taloa laajennettu useammankin kerran ja laajennuksia myös myöhemmin purettu jo poiskin. Tänään vanha talo otti vastaan vajaan sata Pelto-Seppälän ystävää ja täytyy kyllä sanoa, että oli taas lämminhenkinen ja mukava juhlahetki. Tuossa talossa osataan olla.
Tämäkin tila on kuitenkin kokenutkin monenlaista ja koviakin. Viimeksi, ja toivottavasti viimeiseksi, tilan silloinen päärakennus paloi vuonna 2004. Siitäkin sillä sisulla noustiin ja rakennettiin uutta ja katsottiin luottavaisena tulevaan. Anne ja Ari eivät antaneet periksi. Voitettiin. Ja kun sisulla eteenpäin mentiin, niin tänään saimme juhlia tilan 300-vuotisjuhlia. Nyt tilaa pitävät Annen ja Arin lapset Tiina ja Tommi – omalla vahtivuorollaan. Kiitos siis tänään Tiina ja Tommi, Anne ja Ari ja koko Pelto-Seppälän väki. Oli ihana saada olla mukana.
Lahjaksi tilalle annoin tänään 300-vuotisjuhlatammen. Sen istutamme tilan mäelle syksyllä. Sinne ikiaikaisen saarnin ja muiden puiden seuraksi. Toivottavasti se siellä saa sitten kasvaa seuraavat sata tai vaikka kaksikin sataa vuotta. Annoin myös Tiinalle lahjaksi Pyhän Birgitan ristin – loppilaisuuden siteeksi – ja oman kuksankin. Edellinen oli nimittäin mennyt tulen mukana. Nyt taas koivuista on Tiinankin matkassa.
Kiitos siis vielä hienosta juhlahetkestä. Huomenna aamulla saman tilan mäeltä lähdemme jälleen hevosen kanssa matkaan. Niin on tuolta mäeltä lähdetty jo ainakin tuon 300 vuoden ajan. Jokainen polvi vuorollaan.