Vahva kaupan keskittyminen on aiheuttanut keskustelua viime vuosina. Osaan kunnista on syntynyt jopa tarpeeseen nähden ylisuuria kauppoja. Nämä kaupat ovat sitten toimintatapansa kautta epäterveellisesti kilpailleet alueelta pois muut pienemmät kauppiaskaupat. Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen toivoo aiheesta avointa keskustelua ja hän näkeekin tämän kehityksen myös yhtenä isona tekijänä koko ajan nousevaan ruuanhintaan. Heinonen vaatiikin, että jokaisen ketjun kaupan tulisi olla yksinääkin kannattava.
– Suuret ketjut mahdollistaa tällaisen toiminnan, missä osa kaupoista on vuosikausia tappiollisia. Lisäksi vielä osuustoimintalain mukaan syntyvä voitto pitää jakaa joko osuuspääoman palautuksina eli bonuksina omistajille tai investoida kiinteistöihin. Rahaa ei jaeta kuitenkaan takaisin vaan nyt raha on laitettu ainakin minusta monessa paikassa ylisuuriin investointeihin ja epäterveelliseen kilpailuun, jonka tavoitteena tuntuu olevan vain ja ainoastaan lopulta aidon kilpailun tappaminen.
Samaan aikaan kauppiasvetoiset kaupat toimivat itsenäisinä yrittäjinä. Kauppiaat kantavat täyden vastuun niin taloudellisesti kuin toiminnallisestikin kaupastaan.
– Kaikki kulut, olkoon ne palkkakuluja, lämmitys- ja sähkökuluja tai vaikka hävikkikuluja, ne yrittäjä maksaa omasta pussistaan. Nyt ison ketjun osana kauppa voi toimia yksikkönä jopa vuosia tappiollisena. Tämä ainakin minusta vääristää kilpailua ja lopulta lopettaa koko kilpailun kun pienemmillä ja yrittäjänä toimivilla kauppiailla ei ole takana ketjua joka maksaisi ylisuuret investoinnit, ylisuuret ruokahävikit ja kaiken kaikkiaan epäterveen kilpailun, ihmettelee Heinonen.
Heinonen kertoo esimerkiksi Yhdysvalloissa olevan voimassa lain joka määrääkin jokaisen kauppaketjun yksikön kaupan, itsenäisenä toimijana, olevan kannattava. Esimerkiksi osuuskaupalla ei tällaista vastuuta ole vaan kyse on ns. yksiomisteisesta ketjusta, jossa katsotaan vain koko ketjun tulosta ja kannattavuutta. Yksittäinen kauppa voi siis vuosia toimia tappiollisena.
– Jopa toinen suuri päivittäistavarakaupan toimijamme on itse kertonut, että heidän bensa-asemaketjunsa on heille tappiollinen. Nyt tilanne on se, että yksi toisensa jälkeen pienet huoltamopalveluitakin tarjoavat yrittäjävetoiset huoltoasemat on ahdistettu pois markkinoilta. Jos toisen pitää tulla toimeen asiakkaiden ostoksilla ja toisella ei tällaista velvoite yksittäisenä asemana ole niin voi hyvin arvata mitä se tietää.
– Minusta kaupan pitäisi kohdistaa ylisuuret voittonsa mieluummin suoraan alennuksena ruuan hintaan kuin ylisuuriin investointeihin, totesi Timo Heinonen ja toivoi, että ruoan hintakeskustelussa myös tämä otettaisiin nyt vakavasti huomioon.
– Pitää olla rohkeutta puuttua myös tämänlaiseen kehitykseen. On varmasti syynsä miksi tähän ei ole haluttu puuttua, ihmetteli Heinonen.