Timo Heinonen Maanpuolustuskurssi 201. päättäjäisissä – Lähes neljän viikon kurssi antoi laajan ja monipuolisen kokonaiskuvan

Uutiset, keskiviikkona 28.03.2012

Kansanedustaja Timo Heinonen osallistui Valtakunnallisen Maanpuolustuskurssille maaliskuussa. Järjestyksessään jo 201. Maanpuolustuskurssi noudatteli tarkkaan pitkiä perinteitä, mutta antoi vajaa viisikymmentäpäiselle osallistujajoukolle jälleen kerran päivitetyn tilannekuvan maamme turvallisuudesta ja varautumisesta erilaisiin kriiseihin. Heinonen oli tiukkaan lähes neljän viikon mittaiseen kurssiin enemmän kuin tyytyväinen.

– Osasin odottaa todella mielenkiintoista ja monipuolista kurssia, mutta täytyy myöntää, että vasta kokien sen tietää millainen anti tällaisen kurssilla on. Olen hämmästynyt miten monipuolinen ja laajakokonaisuus oli saatu aikaan ja miten paljon ehdimmekään vajaassa kuukaudessa käydä läpi, nähdä ja oppia, kiitteli Timo Heinonen palattuaan Kruununhaan Maneesilta takaisin eduskuntaan.

Päätöspäivänäkin kurssilla oli vielä tiukka ohjelma aamusta iltapäivään. Aamupäivällä läpi käytiin mm. Venäjän tilannetta ja iltapäivällä kansainväliset ajankohtaisluennot.

– Kyllä tämä kurssi on kokonaisuutena sellainen, että jokainen hetki piti kokea itse ja mitään ei halunnut jättää väliin eikä saanutkaan. Voisi sanoa, että taso oli korkea ja vielä iltapäivän aivan viimeinen kv-luento kruunasi koko kurssin. Taso siis vain nousi, kehui Heinonen saatuaan todistuksen.

Maanpuolustuskurssien (MPK) tavoitteena on antaa johtavassa asemassa oleville siviili- ja sotilashenkilöille kokonaisnäkemys Suomen ulko- turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta. Kurssit tavoitteena on edistää myös kokonaismaanpuolustuksen eri aloilla toimivien henkilöiden verkostoitumista. Vajaan kuukauden mittaisen kurssin päivät ovat pitkiä pääasiassa aina kello kahdeksta iltaan ja joskus jopa yöhön. Sisällöistä noin neljännes on valtion johtamiseen liittyviä asiakokonaisuuksia, 15 prosenttia sotilaallisen puolustuksen kysymyksiä ja saman verran taloutta ja infrastruktuurin toimivuutta käsitteleviä asioita. Sitten omat osuudet ovat sisäiselle turvallisuudelle, viestinnälle ja isona osa laaja soveltava harjoitus ja internaattijakso.

Soveltava harjoitus on ”roolipeli”, jonka tarkoituksena on syventää tietoutta eri hallinnonalojen toiminnasta, merkityksestä ja tarpeista erilaisissa kriisitilanteissa. Harjoituksessa kurssilaisista valitaan ministerit ja puolustusvoimain komentaja. Seitsemästä työryhmistä muodostetaan eri ministeriöt.

– Itse sain johtaa harjoitustamme ”pääministerinä” ja Rovaniemellä pidetty harjoitus oli kyllä tiukka ja mielenkiintoinen. Kokemuksena erittäin opettavainen, totesi Heinonen.

– Kyllä tällaisessa ajassa syntyy valtava määrä myös kaveri- ja ystävyyssuhteita. Kun osan kurssista jopa asumme yhdessä ja kaikki päivät ovat tiukkoja ja pitkiä niin kyllä siinä väistämättä tutustutaan ja se onkin yksi tarkoitus. Upea kokemus jota tullaan muistelemaan varmasti monesti, kiitteli Timo Heinonen ja halusi erityisesti kiittää myös kurssin johtoa eversti Kim Mattsonia ja majuri Tatu Mikkolaa.

Maanpuolustuskurssit alkoivat jo yli 50 vuotta sitten

Sotien aikana valtiollemme elintärkeiden toimintojen turvaamiseen liittyvien organisaatioiden johtotehtävissä toimi lähes poikkeuksetta valtiovallan edustaja. Valtiovallalle oli kriisiaikana siirtynyt johdettavaksi suuri joukko sellaisia tehtäviä, joita se normaalioloissa ei joutunut hoitamaan.

Sotien päätyttyä todettiin, että mahdollisten tulevien kriisien varalta valtakunnan olemassaolon turvaaminen edellytti johtavissa tehtävissä toimivien siviili- ja sotilasjohtajien yhteistä koulutusta, jonka yhtenä tavoitteena oli se, että kriisiaikana organisaatiota johtaisi sama johto kun normaalioloissakin.

Vuonna 1956 perustettu puolustusneuvosto hyväksyi vuonna 1960 esityksen yhteisten koulutustilaisuuksien järjestämisestä siviili- ja sotilashenkilöille. Koulutustilaisuuksien (Maanpuolustuskurssit) ylin valvonta kuului puolustusneuvostolle ja niiden toimeenpanovastuu Puolustusvoimain komentajalle.

Ensimmäisen maapuolustuskurssin avajaiset pidettiin 17.4.1961. Siitä lähtien valtakunnallisia maanpuolustuskursseja on järjestetty jo yli 200, joihin on osallistunut yli 7500 yhteiskuntamme päättäjää.

Kommentit