Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen jätti torstaina eduskunnan puhemiehelle lakialoitteen, missä esitetään koulukiusaamisen kriminalisointia. Koulukiusaamisen kirjaaminen rikoslakiin omana rikosnimikkeen selkeyttäisi Heinosen mukaan tilannetta ja antaisi opettajille ja muillekin lisää keinoja puuttua vakavaa kasvavaan ongelmaan.
– Tärkeintä on kuitenkin se, että perusopetukseen osoitetaan kunnissa riittävät resurssit. Opettajilla pitää olla aikaa ja mahdollisuuksia opettaa ja myös puuttua ongelmiin. Tämä esitykseni tulee sitten kaikkien muiden toimenpiteiden jälkeen. Jos mikään muun ei ole auttanut niin sitten on mahdollisuus viedä asiaa eteenpäin myös poliisin kautta, kertoi Timo Heinonen, joka itsekin toimi vuosia opettajana ennen kansanedustajan uraa.
– Tiedän koulun arjesta miten isosta ja kasvavasta ongelmasta on kyse. Mutta tiedän myös sen miten vaikeaa kaikkea kiusaamista on huomata ja usein pelko estää lapsia ja nuoria kertomasta. Joskus jopa kuulee, että kouluissa yritetään olla hiljaa kiusaamisongelmasta eikä asioihin puututa.
Heinosen mukaan yleensä keskustelut aiheesta auttavat ja ovat hyvää ennaltaehkäisyäkin.
– Omat kokemukseni tukevat sitä tietoa, että moni nuori ei olisi kiusannut jos se olisi ollut selkeästi ymmärrettävissä rikokseksi. Nyt usein koulukiusaaminen menee kiusoittelun tai leikin piikkiin lapsilla ja nuorilla. Opettajatkin helpolla kuittaavat sen vain huonona käytöksenä. Olen tästä hyvin huolissani ja yksi iso asia on nyt nostaa tätä asiaa yhä laajemmin keskusteluihinkin, totesi Heinonen.
Nyt eduskunnan käsiteltäväksi jätetyssä aloitteessa koulukiusaaminen kirjattaisiin yksiselitteisesti lakiin.
– Koulukiusaamiselle on olemassa jo nyt selkeät määritelmät. Koulukiusaaminen on suunniteltua ja harkittua toimintaa, jonka tarkoituksena on loukata toista joko henkisesti tai fyysisesti. Kiusaaminen voi olla suoraa tai epäsuoraa eikä se rajoitu myöskään oppilaiden väliseen väkivaltaan, vaan myös opettajat saattavat olla osallisina koulukiusaamisessa, kertaa Heinonen koulukiusaamisen tunnusmerkistöä ja mainitsee, että kiusaaminen voi pitää sisällään fyysisen väkivallan lisäksi myös esimerkiksi netissä tapahtumaa kiusaamista tai ikävien asioiden ja valheiden levittelyä.
Heinonen pitää tärkeänä, että nyt tehdään kaikki mahdollinen koulukiusaamisen ennaltaehkäisemiseksi. KiVa-kouluhanke on tuonut hyviä tuloksia, mutta siitäkin huolimatta aivan viime kuukausinakin on kouluista kantautunut ikäviä ja surullisiakin uutisia.
– On järkyttävää, että tilanteet ovat voineet päästä niin pahoiksi, että kiusattu on lopulta ottanut oikeudekseen puuttua asiaan väkivallalla. Tai, että oma elämä on päätetty omankäden kautta kiusaamisen takia. Nämä ovat sellaisia asioita, että niiden edessä on tehtävä kaikki, totesi Heinonen.
Timo Heinosen lakialoite tulee lähiaikoina eduskunnan istunnon käsittelyyn ja etenee siitä valiokuntaan.