Tasavallan presidentti Sauli Niinistö tekee tänään perjantaina 4.3.2022 työvierailun Yhdysvaltoihin ja tapaa Yhdysvaltain presidentti Joseph R. Bidenin Washingtonissa. Valkoisessa talossa järjestettävässä tapaamisessa presidentit keskustelevat Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan, sodan vaikutuksista Euroopan turvallisuusjärjestykseen sekä Suomen ja Yhdysvaltain kahdenvälisestä yhteistyöstä. Kutsu Valkoiseen taloon on merkittävä ja toivottavasti myös ratkaisuja Ukrainaankin hakeva ja avaava.
Valkoisen talon lehdistösihteeri Jen Psaki kommentoi Niinistön ja Bidenin tapaamista ja tulevia keskusteluja niin, että presidentit jatkavat keskusteluja ”vahvojen kansainvälisten suhteidemme kehittämisestä”. Psakin mukaan päivän aikana keskustellaan myös Yhdysvaltain ja Suomen puolustussuhteesta, joka on erittäin vahva ja itse asiassa täydentää Suomen läheistä kumppanuutta Naton kanssa.
Presidentimme jatkaa siis määrätietoista työtään. Hänen sanoin nyt on syytä pitää pää kylmänä. Nämä isot ratkaisut pitää tehdä koordinoidusti ja johdetusti. Niinistö totesikin 3.3.2022 twitterissä:
Akuutin kriisin keskellä on kuitenkin erityisen tärkeää pitää pää kylmänä ja arvioida jo tapahtuneiden ja mahdollisesti tulevien muutosten vaikutusta turvallisuuteemme huolella – ei viivytellen, mutta huolella.
Presidentti Bidenin tapaamisen lisäksi presidentti Niinistön ohjelmassa on tänään Yhdysvalloissa myös mm. tapaamisia useiden poliittisten toimijoiden kanssa. Tiivis työmatka on kestoltaan noin vuorokauden mittainen.
….
Tilanne Ukrainassa on jatkunut vakavana – jopa koko ajan pahenevana. Putin on jatkanut iskuja siviilikohteisiin ja Ukrainan humanitäärinen kriisi pahenee. Yön aikana venäläiset ovat rikkoneet myös sotien ”säännöstöä” siinä, että joukot ovat iskeneet myös Ukrainassa Zaporižžjan ydinvoimalaan. Tuoreimmat tiedot kertovat, että itse reaktorit yms. keskeiset kohteet ovat vielä säilyneet iskuilta ja tuhoilta, mutta tilanne on käsittämätön ja pöyristyttävä. Jos Putin haluaa katkaista ukrainalaisilta sähkön, niin sen hän pystyy tekemään myös iskemällä verkostoihin itse ydinvoimaloiden sijaan. Maailman pitää nyt tähänkin reagoida – päättäväisesti.
Kotimaassakin keskustelu maamme turvallisuuspoliittisesta asemasta jatkuu. Aikaikkuna on kuukausia ja ratkaisut ehkä koko sodanjälkeisen historiamme suurimpia.
Maatamme ei tällä hetkellä uhkaa sotilaallinen uhka. Ei nyt, mutta mikä on tilanne huomenna, sitä emme Putinin naapurissa enää voi tietää. Naton turvatakuut olisi nyt saatava voimaan varmistamaan, että Putinin aggressiot eivät leviä Ukrainasta muihin puolustusliittoon kuulumattomiin maihin. Näyttää ilmeiseltä, että vain Nato pidättelee otteensa tästä päivästä menettänyttä Putinia.
…
Tällä viikolla olen jättänyt eduskunnalle ja pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallitukselle esityksen missä esitän toimenpiteitä jo mm. venäläisomistukseen siirtyneiden kiinteistöjen ja maa-alueiden takaisin lunastamiseksi/ ottamiseksi strategisesti merkittäviltä alueilta. Esitän myös lainsäädännön muutosta niin, että tällaisia kauppoja ei enää jatkossa voitaisi tehdä, vaan tämänkaltaiset kiinteistöt ja maa-alueet esimerkiksi meriväylien, lentokenttien, sotilaskohteiden ja sähkö- ja muiden strategisesti merkittävien kohteiden osalta. Tällaiset kohteet tulee pitää vain ja ainoastaan maamme hallussa. Esitykseen Marinin hallituksella on aikaa vastata kaksi viikkoa ja toivottavasti sen jälkeen esitykset viedään lainsäädäntöön. Turvallisuuden eteen on nyt tehtävä kaikki mahdollinen.
Myös lisäpanostuksia puolustusvoimiin tarvitaan nyt välittömästi. Ukrainan Putinin sota on jo osoittanut sen, mitä meidän tulee nyt vahvistaa nopealla lisäbudjettiaikataululla ja on myös käytävä läpi askelmerkit irtaantumiseksi Ottawan miinasopimuksesta. Miinoillekin olisi käyttöä.