Taloyhtiöille entistä suuremmat tuet korjausrakentamiseen

Kynästä, tiistaina 09.03.2010

Viime vuonna käynnistimme hankkeen, jonka tavoitteena oli elvyttää maamme rakennusalaa ja samalla laittaa kuntoon ja perusparantaa suomalaista asuntojen kiinteistökantaa. Asuntoministeri Jan Vapaavuoren johdolla liikkeelle lähtenyt korjausavustushanke ylitti kaikki odotukset ja yhteensä yli 22 000 taloyhtiötä ja niiden noin 770 000 asuntoa haki avustusta. Hakemuksia tuli yhteensä 250 miljoonan euron edestä ja se tarkoittaa, että viime vuonna tällä tavalla liikkeelle saatiin jopa 2,5 miljardin euron remontit.

Kysyntä siis jopa yllätti ja nyt onkin päätetty Vapaavuoren lupauksen mukaisesti, että kaikki viime vuoden kriteerit täyttävät hakijat ja hankkeet tulevat samaan avustuksen. Ennakoidun kysynnän ylittänyt hakemusmäärä luo vielä lisää lähes 13 000 henkilötyövuotta rakennusalalle. Kaiken kaikkiaan työllisyysvaikutus tällä on ollut viime vuosina yhteensä noin 40 000 henkilötyövuotta. Aika merkittävä potti.

Mutta tämä ei suinkaan pääty tähän. Hyvä uutinen on se, että suhdanneluontoisia avustuksia taloyhtiöiden korjauksiin saa myös tänä vuonna. Alkuvuosi on vielä menty 10 prosentin avustuksella viime vuoden tapaan, mutta nyt huhtikuun alussa tuki nousee 15 prosenttiin. Samalla kuitenkin tuki kohdennetaan nimenomaan toimenpiteisiin, joilla parannetaan rakennusten energiatehokkuutta mm. ikkuna-, ovi- ja lisäeristysratkaisuilla tai esimerkiksi asuntokohtaisen vedenmittauksen käyttöönottamiseksi. Yksi mahdollisuus on myös muuttaa talon lämmitysjärjestelmät käyttämään uusiutuvia energialähteitä. Ilmastotavoitteiden kannalta rakennusten energiatehokkuuden parantaminen, haitallisten kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen ja uusiutuvan energian käytön lisääminen onkin hyvin tärkeää. Lisäksi tehty satsaus näkyy myös asunnon asumiskustannuksissa säästönä.

Tälle loppuvuodelle avustuksiin on varattu nyt enintään 37 miljoonaa euroa eli tuo viime vuoden avoin piikki ja takuuvarma tuensaanti ei enää päde. Asuntoministeri Jan Vapaavuori totesikin, että energiaremonttien kohdalla piikki ei ole enää auki. Silloin tukea ei välttämättä saa vuoden edetessä enää kaikki järkevätkään korjaushankkeet. Siksi kannattaakin tarttua toimeen nyt heti. Avustuksen piiriin kuuluvat toimenpiteet saa aloittaa aikaisintaan 1.4.2010, mutta suunnittelun voi aloittaa heti ja itse töiden on sitten käynnistyttävä viimeistään vuoden loppuun mennessä ja toisaalta työt on saatettava valmiiksi seuraavan vuoden 2011 loppuun mennessä. Tukia myönnettäessä painopiste on joka tapauksessa energiatehokkuutta parantavissa, päästöjä vähentävissä ja uusiutuvia energiaratkaisuja hyödyntävissä saneerauksissa.

Edellä oleva siis koskee vain asunto-osakeyhtiöitä eli periaatteessa yleensä rivi- ja kerrostaloja. Tämä siksi, että niissä ei kotitalousvähennystä voi käyttää tämän tyyppisiin korjauksiin. Omakotitaloissa nimittäin kotitalousvähennys toimii hyvinkin vastaavalla tavalla mm. ikkunaremonteissa ja vaikkapa ilmalämpöpumpun asennustyön tukemisessa. Yritykselle maksetusta arvonlisäverollisesta työkorvauksesta voi vähentää kotitalousvähennyksenä 60 % ja vähennyksen enimmäismäärä henkilöä kohti on 3 000 euroa vuodessa. Eli esimerkiksi pariskunnan kohdalla kumpikin puolisoista voi tehdä kotitalousvähennyksen, jolloin samaan asuntoon kohdistuva vähennyksen enimmäismäärä on peräti 6 000 ¤ vuodessa.

Kotitalousvähennys siis riittää hyvin. Maksimivähennyshän tarkoittaa jo varsin merkittävää remonttia. Sellaista, jossa työkustannusten osuus on jo noin 10 000 euron remontista. Ja vinkkinä: Kun työn tekee loppuvuodesta ja jakaa sen osaltaan ensi vuoden alkuun niin tukimäärä kasvaa entisestään. Kotitalousvähennys helpottaakin siis omakotitalojen asukkaita myös edellä kertomieni rivi- ja kerrostalojen energia-avustusten tapaan.

Aivan lopuksi en voi olla kommentoimatta keskusteluissa esille nostettua erikoista ajatusta oman asunnon asumisen verottamisesta. Olen tyytyväinen, että asuntoministeri Jan Vapaavuori myös tyrmäsi ajatuksen lisäverosta. Hän totesi, että yleinen oikeustaju ei ymmärrä sellaista, että siitä verotetaan, että asuu omassa asunnossaan.

Timo Heinonen
kansanedustaja
Eduskunnan ympäristövaliokunnan jäsen
Kokoomuksen ympäristötyöryhmän jäsen

Kommentit