Helsingin Sanomissa oli tänään varsin aiheellinen kirjoitus 18 sote-alueen järkevyydestä. Keskustan vaatimuksesta Sotekin pakotettiin tai oikeastaan levitettiin 18 maakunnan vastuulle vaikka asiantuntijat ja oikeastaan kaikki faktatkin puhuivat selkeästi vähemmän määrän, jopa vain viiden sote-alueen puolesta. Kahdeksantoista maakuntaa soten hoitajina voi lopulta vielä osoittautua myös palveluiden yhdenvertaisen ja tasapuolisen saatavuuden näkökulmasta jopa perustuslaillisestikin ongelmaiseksi. Miten voi yhdenvertaisina pitää yli 1,6 miljoonaa asukkaan Uuttamaata ja pienintä vain 69 000 asukkaan Keski-Pohjanmaata. Onko hartiat yhtä kantavat?
Aluetieteilijöiden mielestä tämä vain poliittisesti tarkoituksenhakuinen maakuntajako kaipaa vielä tuuletusta. HS:ssä Alue- ja väestötutkija, valtiotieteen tohtori Timo Aro ja tohtorikoulutettava Timo Widbom nostivat asian uudelleen harkittavaksi toteamalla, että ”poliittisesti tarkoituksenhakuinen maakuntajako kaipaa vielä tuuletusta”. Itse ajattelen, että ennen muuta sote-alueet kaipaavat uudelleen arviointia. Maakuntien määrä voidaan minusta jättää hyvin nykyiselleen ja niiden vastuulle lähes kaikki muu sotea ja palo- ja pelastustointa lukuunottamatta, mutta sote tarvitsee yhdenvertaisemmat alueet.
Aron ja Widbomin mallit lähtevät nimenomaan siitä mitä nyt perustuslain näkökulmasta on pidetty tärkeänä ja jopa ehdottomana. Heidän joko 7 tai 12 alueen mallinsa perustuu nimenomaan väestön saavutettavuuteen. Mallit ovat siis puhtaan laskennalliset enkä itse eikä varmaan kukaan niitä yksi yhteen näkisi toteuttamiskelpoisina. Ei varmasti esimerkiksi Lahti missään mallissa menettäisi asemaansa oikeasti Kouvolalle jne. Mutta mallit vahvistavat ja tukevat hyvin sitä että 18 aluetta ei varsinkaan Soten näkökulmasta ole palveluiden saatavuuden ja turvaamisen näkökulmasta paras.
Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta kommentoi esitystä niin, että ”on hyvä, että uskalletaan esittää sellaistakin reformia, joka voisi johtaa mielekkäämpään lopputulokseen kuin hallituksen ajama 18 maakunnan malli”. HS kirjoitti, että Myllyvirta näkee, että ”18 maakunnan mallissa maakuntia on niin monta ja kokoerot niin suuret, että paikallisen ja aluehallinnon välistä työnjakoa on mahdotonta saada mielekkääksi” ja jatkoi, että ”jos maakuntia olisi 5–7, niille voisi rakentaa mielekkään toimenkuvan, jolloin myös kuntien ja kaupunkien roolit olisivat toimivat ja niiden rooli olisi vahvempi”.
Olen samaa mieltä, että aito toiminnan kannalta järkevä aluerakenne on nyt jäänyt lukumääräkeskustelun varjoon. Tämä mallihan syntyi kompromissinä ja nyt kun valmisteluun saatiin pakostakin lisäaikaa niin tämäkin arvio on hyvä tehdä uudestaan.
Lahden kaupunginjohtajan sanat ovat tähän hyvä ohjenuora. Hän totesi Hesarissa, että ”isoja uudistuksia ei tehdä tämän ajan tarpeisiin, vaan tulevaisuuden tarpeisiin.”
Soteen taitaisi lopulta riittää hyvinkin tuo viisi aluetta. Ja olkoot maakuntia sitten vaikka enemmän. HS:ssa esitellyssä seitsemän alueen mallissa kaikki alueet Uuttamaata lukuun ottamatta olisivat 450 000–900 000 asukkaan kokoisia. Aron mukaan optimaalisia.
Nyt ei siis kannata hosua kun aikalisä on otettava ja jo otetukin. Tehdään kerralla sellainen mikä kestää tulevatkin paineet ja tarpeet.
Tällaisia ajatuksia aamun Helsingin Sanomat tänään herättivät kun kaikessa rauhassa hosumatta sen sain aamukahvin kanssa lukea. Ja nyt jo päivä illassa ja sadekin helpottanut ja ajatukset samanlaiset kuin aamullakin. Pohditaan vielä.