Aika ajoin saan kysymyksiä, että ajatko todella joka päivä Hämeeseen Lopelle eduskunnasta. Ja yleensä vastaan, että kyllä, melkeinpä joka päivä. Lapset ovat vielä pieniä ja isänä haluan olla enemmänkin kuin vain viikonloppuisä.
Vasemmalla vaatimattomampi Temppelikatu 25 ja siinä kiinni herraskainen Runeberginkatu 27. Satavuotiaat kaunokaiset.
Mutta joskus olette huomanneet, että kirjoitan täälläkin, että ”vihdoin kämpillä” tai ”nyt menen kämpille”. Ja kyllä, kämpille en Kämpiin.
Valtaosalla kansanedustajia on täällä Helsingissä jonkinlainen kämppä. Osa on muuttanut tänne perheensä kanssa, mutta valtaosa on halunnut asua omassa vaalipiirissään, omassa maakunnassaan ja omassa kotikunnassaan. Näin olen minäkin halunnut tehdä ja Helsingissä on vain pieni yksiö – sänky ja pöytä – kämppä.
Mutta talo, missä piskuinen kämppäni on on kuitenkin aikalailla hieno. Tänä vuonna tämä historiallisesti arvokas Temppelikatu 25 täytti 100 vuotta. Valtion Rautatiet rakennutti tämän talon vuonna 1922 omille työntekijöilleen. Talon nimi olikin Valtionrautateiden asuntotalo. Talon suunnitteli rakennusmestari Heikki Kaartinen, joka suunnitteli myös Runeberginkatu 35, Tunturikatu 19 ja myös Museokatu 25 ja Runeberginkatu 41. Vaikka Kaartinen ei ollutkaan koulutettu arkkitehti, vaan rakennusmestari, niin hänen osaamistaan arvostettiin ja hän sai suunnitella myös mm. Rakennusmestarientalon Fredrikinkadulle (51-53).
Kun tämä Temppelikatu 25 ja Runeberginkatu 27 rakennettiin vuonna 1922, niin alue oli vasta rakentumassa ja kerrostalojen alta purettiin vanhoja työläisten vuokrataloja pois. Huomion arvoista oli jo silloin Töölössä sijainnut upea kallio. Kallio jätettiin asemakaavassa ruutukaavaan ja talot suunniteltiin ympäröimään kalliota. Kallioilla talojemme asukkaat kuivattivat 1920-luvulla pyykkejään.
Kalliolle järjestettiin suunnittelukilpailu kirkosta ensin 1931 ja uudestaan 1936. Jälkimmäisen pohjalta aloitettiin rakennustyö, jonka toisen maailmansodan syttyminen keskeytti. Jälkimmäisen pohjalta aloitettiin rakennustyö, jonka toisen maailmansodan syttyminen keskeytti. Ja näin vasta vuonna 1961 kolmannen arkkitehtuurikilpailun voittanut Kivikirkko -toteutettiin. Kallioon louhitun kirkon suunnittelivat Timo ja Tuomo Suomalainen. ”Kirkkosali on upotettu kalliokumpareen keskelle” ja tänä päivänä Temppeliaukionkirkko on yksi Helsingin suosituimpia turistikohteita ja arvostettu konserttisalikin. Siellä muuten aikanaan itsekin pienenä kuoropoikana sain laulaa Lopen Lapsi- ja Nuorisokuoron kanssa.
Mutta palataan tuohon kämppäni taloon. Talollamme järjestettiin syyskuussa 100-vuotisjuhlat. Juhlista kertoneen uutisen yhteydessä Töölöläinen lehdessä (nro 20/2022) kerrottiin, miten ratikkakiskot alueelle valmistuivat vuonna 1924 ja miten Sammonpuistossa oli talvisin kenttä, missä luisteltiin musiikin tahdissa. kesällä Sammonpuistossa pelattiin pesäpallo ja keinuttiin. Kauppakorkeakoulua ei talomme nurkalla vielä silloin ollut.
Mielenkiintoinen anekdootti oli sekin, että tiilitalojemme muuraustöistä ylijääneet hiekat vietiin nykyiselle Hietaniemen uimarannalle ja näin talojen synnyn myötä syntyi myös Hietsu. Hietaniemen jo valmiiksi hiekkainen merenpohja sai näin seurakseen hyvän hiekkarannan.
Nina Tuovinen kirjoitti Töölöläisessä, että elämä talossamme oli tuolloin myös erilaista. Runeberginkatu 27 asuivat korkea-arvoisemmat työntekijät perheineen ja palvelijoineen. Meidän talossa Temppelikatu 25;ssä taasen pienemmissä ja vaatimattomammin ikkunoinkin varustetuissa asunnoissa asuivat ”vähempiarvoiset työntekijät”. Meidän talo oli alun perin myös herrojen taloa kerrosta matalampi ja kuudennen kerroksen talomme sai vasta 1950-luvulla. Hissit talot saivat 1936 arkkitehti Kaarlo Borgin suunnitelmien mukaan.
Näin korkeiden sähkönhintojen aikaan ei voinut olla kiinnittämättä myöskään huomiota talomme savuhormeihin. Ne kulkevat edelleen talossamme muistuttaen talon puuhella-aikakaudesta. Ja loppilaisena tietenkin huomioni kiinnitti myös talomme pesutuvan vieressä oleva perunavarasto. Tarinan mukaan sinne Sipoosta perunoita tuotiin ”vanhan ukon” toimesta hevosella. Vintillä oli taasen tilaa sienille, kurkuille, puolukoille ja muille. Roskat poltettiin omassa pisteessä Runerberginkatu 29:ssä.
Talomme pelastuivat myös sodista. Historia kertoo, että yksi ajastettu pommi putosi kuitenkin Runeberginkatu 27:n etuoven portaaseen. Pommi lohkaisi portaasta palasen mikä edelleen näkyy. Taloyhtiön seinissä näkyy myös pommitusten jälkiä.
Vuonna 2006 VR myi talot eteenpäin ja itse ostin kämppäni talosta vuonna 2007. Taloon oli kertynyt paljon korjausvelkaa VR:n omistusaikana ja harva talossa asunut VR:läinen käyttikin etuosto-oikeuttaan lunastaa asuntojaan. Tuon jälkeen taloa on laitettu määrätietoisesti kuntoon 2007-2022. Viimeiseksi isona remonttina palautettu arvokkaan ja rakkaan talomme rappukäytävät alkuperäiseen asuun ja ilmeeseen. Se oli kulttuuriteko. Ja samaan aikaan rappukäytävämme sai historiastaan kertomaan ja muistuttamaan hienon taiteilija Nina Tuovisen (20220) tekemä juna-aiheiden seinämaalauksen.
Sellainen talo. Ja myös muuten tuon meidän kotikadun voitte olla nähnyt eri tv-sarjoissa ja leffoissakin. Kauniisti kalliota kiertävä kaartuva tie ja talorivi on puhutteleva.
Aikanaan ystävieni tytöt asunnon Timppalaksi nimesivät, kun lukiossa Helsingissä kävivät ja asuntoa ei kaupungilta löytynyt. Kämpille mahtuivat.
Ja hyvin minäkin ne harvat Helsingin yöt olen täällä nukkunut – jykevien kiviseinien sisällä. Hyvää yötä.
…
Ps. Ja muutama kuva vielä tältä päivältä. Aamusta siis tänään Puhemiehen Joulukahvit ja upea Sibeliuslukion Kamarikuoro. Tästä videota Facebookin puolella. Ja päivällä siis viimeiset pääluokat ensi vuoden budjetista keskustelussa. Niin ja vieraanani kävi myös mainio loppilainen nuori Silja Saranen. Silja nousi huikealla äänimäärällä kaikkien aikojen nuorimpana Lopen kirkkovaltuustoon syksyn vaaleissa ja on aktiivinen myös nuorisovaltuustossamme. Silja tulee myös olemaan isossa roolissa myös minun kevään eduskuntavaalikampanjassani. Mahtava nuori!