Sieniretki.
Tänään oli sieniretkipäivä. Metsä sai heinäkuun helteiden jälkeen hyvin vettä ja sienetkin putkahtivat näkyviin. Kantarelleja ja muita hattupäisiä metsän herkkuja oli Torkinmäki, Rantasuon reunat ja Niittumäki kivasti tarjoamassa ja meillehän se sopi.
Pekkalan koppiin herkkuja kauniissa syyssäässä ja sitten Lopen Uupuneen laavulle makkaratulet ja kahvitkin totta kai.
Voisi sanoa, että syksyn parhaita retkiä ja hyvää herkkua myös Suomalaisen ruuan päivän kunniaksi. Maa ja metsä antaa ja puhdasta ja maukasta antavatkin. Muistetaan tämä myös kaupassa jälleen, kun kärryihin ruokaa valitsemme. Hyvää Suomesta -ruoka työllistää, mutta on myös huoltovarmuusjuttu ja ennen muuta hyvää, puhdasta, terveellistä ja maukasta.
….
Paljon onnea Suska ja Savi-Heinä Puoti!
Iltapäivällä sitten piipahdin vielä Jokiniemen Savi-Heinä Puodissa. Puoti juhli 30-vuotista taivaltaan ja samalla myös Susanna Lähde 30-vuotiasta yrittäjäuraansa. Upea paikka ja itsekin sieltä ostanut monet lahjat ja myös aikanaan ensimmäisiä lahjatavaroitani kansanedustajalahjoiksikin. Kädenjälki näkyy -mukeista tuli kiva juttu ja pieni ilmiökin ja myös TH Ruiskukka ja Timotei -kannut ovat herättäneet monta ihastusta. Kiitos niistäkin kuuluu Suskalle!
Upeaa kädentaitoa ja osaamista. Paikallista yrittäjyyttä parhaimmillaan! Onnea!
Ja niin, tänään on Suomalaisen ruuan päivän lisäksi myös Auton Päivä. Ja ei ilman omaa autoa tänäänkään täällä maakunnassa pärjätty. Lapsen salibandyturnaus Riihimäellä ja sinne pääsi lauantaina ja muuten arkenakin täältä vain tai ainakin helpoimmin omalla autolla. Pidetään siis huoli, että koko maassa on mahdollista asua ja myös liikkua. Monelle meistä oma auto on tärkeä arjen välttämättömyys eikä mikään varallisuuden mittari tai statussymboli.
Autot kuuluvat teille!