”Isänmaanrakkaus imee voimansa rakkaudesta kotiseutuun. Ellemme tunne kotiseutuamme emmekä sen asukkaita ja heidän menneisyyttään, olemme kuin juurettomia puita, jotka lakastuvat ja kuivuvat.”
Arvoisat loppilaiset. Hyvät kesäloppilaiset. Kunnioitetut entiset loppilaiset ja muut paikalla olijat, jotka kaikki varmasti joskus toivovat olevansa loppilaisia.
Näin alkoi Loppi-seuran ensimmäisen oma julkaisu. Sen Lukijalle –sanat. Joulukuussa 1953 Urho Havumäen Lopen Vaiheita kirjassa.
”Tarkoituksena on ollut antaa etenkin nousevalle polvelle joitakin väläyksiä meille kaikille niin rakkaasta Lopesta, jotta rakkaus kotiseutuun, sen ihmisiin ja asioihin tulisi eläväksi ja hedelmälliseksi ja lopuksi hyödyttäisi kaikkia”.
Minulla on ilo ja myös kunnia kotikuntamme Lopen puolesta onnitella kotiseutuyhdistystämme Loppi-Seuraa. Olette onnistuneet siinä mitä varten yhdistys aikanaan perustettiin. Juuri niin kuin Havumäki teoksensa avaussanoissa totesi.
Loppi-Seuran historia on pitkä – se pitää sisällään paljon kiitoksen arvoista. Haluan näistä vuosista – tehdyistä töistä ja kotiseuturakkaudesta teitä tänään kiittää.
Kotiseutuyhdistys Loppi-seura ry perustettiin siis 28.7.1950 Lopen kirkonkylän Nuijantalolla pidetyssä kokouksessa. Tästä lähtien – nyt jo yli 50 vuotta – sen keskeisimpiä tehtäviä on kesäaikainen museotoiminta Lopen Vanhankirkon Pyhän Birgitan Kirkon – Santa Pirjon juurella, tämän jokavuotisen Loppipäivän -kotiseutujuhlan järjestäminen sekä erilainen julkaisutoiminta. Nyt viimeisimpänä tänään julkistettu Lopen Naisen –kansallispuvun tarinan julkistaminen kirjana.
Loppi-Seuran kaksi vuotta kestänyt Lopen naisen kansallispukuhanke saavutti huippunsa, kun uusi Lopen kansallispuku julkistettiin juhlallisin menoin Lopen päivänä 4.8.2002. Tänään saamme ihasteltavaksi kirjan tuon puvun – Lopen oman puvun – vaiheista.
Loppi-seuran säännöissä sanotaan seuran tärkeimmiksi tehtäviksi kolme asiaa. Sen tarkoitus on herättää meissän loppilaisissa – kotiseutumme väestössä – elävää mielenkiintoa ja harrastusta Lopen menneisyyteen sekä kotiseudun kaikinpuoliseen kehittämiseen ottaen huomioon Lopen omat paikalliset piirteet. Toiseksi sen tehtävä on työskennellä kotiseudulla sen arvokkaan kansanperinteen tunnetuksi tekemiseksi, vaalimiseksi ja kehittämiseksi. Ja kolmanneksi löytää, esittää ja tukea toimenpiteitä Lopen luonnon suojelun ja kaikinpuolisen kotiseutuhoidon hyväksi.
Haluankin tänään nostaa esille erityisesti tuon viimeisen – kolmannen Loppi Seuran tehtävän. Osa kuntamme yli 300 järvestä ja lammesta huutaa apua. Meidän tulee nyt kaikilla mahdollisilla tavoilla ryhtyä toimiin. Vielä järvemme on pelastettavissa, mutta se vaatii yhteisiä talkoita ja tekemistä kaikilta järvien rantojen asukkailta ja maanviljelijöiltä ja metsän omistajiltakin.
Mitä enemmän voisi enää seuralta odottaa – pyytää. Ei mitään.
Itse olen syntyperäinen loppilainen. Äitini puolelta loppilainen tiesmonennessa polvessa ja isänikin puolelta jo kolmannessa polvessa. Hieman sieltä verta Sydän-Hämeestä Lammiltakin.
Joku on sanonut, että minulla on Lopen mallinen sydän. Niin tunnen itsekin.
Kotiseuturakkaus ja perinne ovat olleet läpi elämäni sellaisia arvoja joita olen aina halunnut vaalia. Keräilyn kautta – oman kotiseutukokoelman muodossa, valokuvin omaksi iloksi ja kuvaillen paikkoja ja luontoa Lopen esitteisiin ja julkaisuihin, tapahtumien kautta jne.
Itseasiassa isoimpana juttuna pidän itse lukuisia tapahtumia joita kymmenen vuoden ajan Lopella teimme. Uskon, että ne omalta osaltaan loivat sen ajan nuoriin kotiseuturakkautta – olivat osaltaan tekemässä myös Loppi-seuran tehtävää. Jotain sellaista mitä muilla ei ollut. Olen niistä vuosista iloisen ylpeä. Kotiseuturakkaus kasvaa pienistä asioista.
Mikä sen sitten aikanaan minussa sytytti?
Tärkeä tekijä oli koulu. Lopen ala-aste ja sen opettajat Aune Toivonen, Kirsti Kytömäki ja Eila Jaatinen. Kotiseututunnit olivat minun mieleen. Muistan miten uskonnon tunnilla toisella luokalla 8-vuotiaille Eila Jaatinen kertoi Lopen kirkon alttaritaulusta. Hän kirjoitti liitutaululle taulun tekijän Kaapo Virtanen. Muistan miten viittasin ja pyysin puheenvuoron. Sillä kertaa ainakin ihan asiallisesti viitaten. Joskus pojan viikarina toisinkin. Asiani oli se, että kauniin kirkkomme pyhässä salissa olevassa alttaritaulussa sukunimi oli kirjoitettu tuplaveellä. Toisin kuin opettajamme liitutaululle nyt oli kirjoittanut. Niinhän se oli.
Näistä vuosista minulle jäi paljon. Lydia Koidulan kivi sykähdytti minua aina. Pyhän Birgitan kirkon salaperäisyys ja pelottavakin lattialuukku. Rautamalmin löytyminen mökkirannasta. Luutasuon hiihtoretket ja turvemiesten vanhat työvälineet suosaarekkeissa. Lopen Lapsi- ja Nuorisokuoron laulut mm. Peruna on pyöreä ja nuorisokuoroajoilta Loppijärvi valssi. Retket Kaakkomäelle, Kaakkolammelle ja Loppijärven Pirunkivelle. Ja lukuisat rakkaan jo edesmenneen vaarini tarinat Lopen Hevosojalta.
….
Hyvät ystävät – näin on syntynyt minun kotiseuturakkauteni. Meillä jokaisella on oma tarinamme.
Johan Henrik Foudila kirjoitti 110 vuotta sitten kirjasensa Lopen Pitäjä –kanteen:
”Pane tapaukset tallelle. Merkitse muitten varalle: Järjestäköön jälkeläinen. Tulevainen Täytelköhön, Viisas teot vertailkohon, Lapsille luettavaksi. Muistoksi muinaisten isien”.
Toivon, että tätä vanhaa reunakirjoitusta emme 2010-luvullakaan unohtaisi. Loppi-Seura elää ja voi hyvin. Samaa kotiseututyötä on tehty myös muidenkin yhdistysten parissa. Samalla Lopen mallisella sydämellä. Lopella on tehty kiitettävästi upeat kyläkirjat, kirjoja myös muusta historiasta mm. myllyistä, Suojeskunnista ja Lotta-Svärd –toiminnasta, Veteraanimatrikkeli on paraikaa tekeillä jne. Nämä ovat sellaisia töitä joiden arvo kasvaa korkoa korolle vuosien saatossa.
Mutta toivon, että tiukkoinakin talouden aikoina emme säästäisi väärin. Kuntamme Lopen Historia I on tehty 70-luvulla se kaipaa jatkoa. Historiaa kirjoitettaessa ei ole mahdollisuutta ottaa aikalisiä. Historiaa kannattaa ja pitää taltioida aina parhaaseen mahdolliseen aikaan. Silloin kun tietoa on helpoiten saatavilla. Toivonkin, että pystymme nostamaan historian jatko-osan työnalle myös mahdollisimman pian. Materiaalia pitää ainakin kerätä juuri nyt.
Hyvät ystävät – rakkaat loppilaiset – haluan näillä sanoilla toivottaa teille kaikille – itse kullekin – oikein hyvää Lopenpäivää – kotiseutupäivää. Onnitella Lopen kunnanvaltuuston puheenjohtajana 60-vuotiasta Loppiseuraa.
Ja uskallan antaa teille – valtuuston puheenjohtajana – luvan olla tämän päivän iltana luvan kanssa Lopen Uupuneita.