Kansanedustaja
Timo Heinonen
(muutokset puhuttaessa mahdollisia)
Kunnioitetut sotiemme veteraanit, arvoisat Lotat,
Hyvä juhlivan yhdistyksen herra puheenjohtaja,
Juhlavieraat, hyvät naiset ja herrat.
”Himmetä ei muistot, koskaan saa”
Minulla on erittäin mieluisa kunnia saada tuoda rakkaan kotikunnan tervehdys ja onnittelu Lopen Sotaveteraanien 50-vuotisjuhlaan.
Toki varmasti kaikki aikanaan toivoivat, että tätäkään juhlaa ei olisi koskaan tarvinnut järjestää.
Marsalkka Gustav Mannerheim totesi sodan jälkeen: ”Te ette tahtoneet sotaa, Te rakastitte rauhaa, työtä ja kehitystä, mutta Teidät pakotettiin taisteluun, jossa olette tehneet suurtöitä, tekoja, jotka vuosisatoja tulevat loistamaan historian lehdillä.”
”Ilolla ja ylpeydellä ajattelen Suomen lottia ja heidän osuuttaan sodassa – heidän uhrimieltään ja uupumatonta työtään eri aloilla, mikä on vapauttanut tuhansia miehiä tulilinjoille. Heidän jalo henkensä on kannustanut ja tukenut armeijaa, jonka kiitollisuuden ja arvonannon he ovat täysin saavuttaneet.”
”Kunniapaikalla ovat myös sodan ankarana aikana seisoneet ne tuhannet työläiset, jotka, usein vapaaehtoisina, ilmahyökkäystenkin aikana ovat tehneet työtä koneittensa ääressä valmistaen armeijalle sen tarpeita, sekä ne, jotka herpaantumatta vihollisen tulessa ovat työskennelleet asemien varustamisessa. -Kiitän heitä isänmaan puolesta.”
Näihin ylipäällikön sanoihin on helppo yhtyä tänäänkin. Te ette tahtoneet sotaa, Te rakastitte rauhaa.
Työ isänmaan hyväksi vaatikin poikkeuksellisen raskaan veron täällä Lopella sotavuosina 1939-1944.
Talvisotaan osallistui Lopelta kaikkiaan tuhat miestä. Perustettu pataljoona siirtyi välittömästi Summan kylään valmistelemaan puolustuasemia. Neuvostoliiton hyökkäys Summassa alkoi 6. joulukuuta 1939 22. itsenäisyyspäivänämme.
Loppilaisten pataljoona taisteli etulinjassa, tammikuun lepojaksoa lukuunottamatta koko sodan ajan. Oma isoisäni oli mukana tuossa taistelussa ja myös monen teidän isä, isoisä osallistui tähän uhraukseen kotimaamme eteen.
Useimmat loppilaiset taistelivat jatkosodassa ns. Lopen Pataljoonassa, joka kuului sodan alussa JR3:een. Se kävi elokuussa ankaran torjuntataistelun Kämärässä Kannaksen rintamalla.
Lopen nuoret miehet torjuivat Viipurista päin hyökänneen ylivoimaisen vihollisen joukot osoittaen suurta urhoollisuuttaan vuorokauden kestäneessä yhtäjaksoisessa ja verisessä taistelussa.
Kämärän taistelussa kaatui 21 ja haavoittui 61 loppilaista yhden vuorokauden aikana. Kaikkiaan Talvi- ja Jatkosodassa kaatui 250 loppilaista ja haavoittui noin 500 loppilaista miestä. Moni perhe jäi ilman poikaa – moni koti jäi ilman isää.
Haluan tänään lausua kotikuntamme Lopen puolesta myös kunnioittavan tervehdykseni näille suurimman mahdollisen uhrauksen antaneille miehille ja naisille – heidän omaisilleen. Kiitollisuuden määrää ei voi sanoiksi pukea. Heidän ja teidän sotaveteraanien kunniaksi puhdas sinivalkoinen lippumme liehuu tänään itsenäisen kotimaamme merkiksi.
Me rauhan oloissa kasvaneet emme saa unohtaa historian opetusta. Suomea ei ole koskaan puolustanut muut kuin suomalaiset itse. Tilanne ei tule lähiaikoina merkittävästi ainakaan muuttumaan. Meistä jokaisen panosta siis tarvitaan nyt ja tulevaisuudessakin.
Samaan aikaan on tärkeää pitää mielessä myös jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrothin sanat ja muistutus: Ei koskaan enää yksin.
Ensi vuonna itsenäinen Suomi täyttää 100 vuotta. Toivon, että voimme Lopellekin istuttaa juhlavuonna oman Itsenäisyyden juhlapuiston Lopen Sotaveteraanien puheenjohtajan Antti Koskimäen ideoinnin pohjalta. Sen eteen tulen tekemään työtä ja myös sen, että muisto elää huomennakin ja kiitollisuus, nöyryys ja luottamus säilyy.
Näillä sanoilla, arvoisa herra Lopen Sotaveteraanien puheenjohtaja, haluan onnitella juhlivaa yhdistystänne ja kiittää työstä Suomen, kotikunnan ja suomalaisten ja loppilaisten hyväksi.