Perjantai, 21.08.2009

Blogi, perjantaina 21.08.2009

Niin kuin eilen jo totesin, että ei minulla ole diagnisoitu sikainfluenssaan. Eikä sitä tulla diagnisoimaankaan enää kuin sairaalahoitoa tarvitseivilta ja valtaosa selviää siitä tai muusta syysflunssasta aivan normaalin flunssan oirein. Siksi sanoinkin Ilta-Sanomien toimittajalle, että en toivo, että aiheesta tehdä tuon tyyppistä uutista vaan mieluumminkin kirjoitetaan avoimesti siitä mitä sikainfluenssa tarkoittaa, miten moneen se oikeasti tarttuu, miten yhä useampi saa oireita jne ja myös se miten se voi vaikuttaa sitten esimerkiksi terveydenhuoltoomme ja palo- ja pelastustoimeen jos yhtaikaa jopa kolmasosa tai puoletkin henkilökunnasta flunssan kourissa. Siis isompi uhka yhteiskunnallemme on juuri tämä halvaantumisvaara sairauspoissaolojen kasvaessa räjähdysmäisesti ja samalla hetkellä. Itse tauti on siis vain vaarallinen heille joilla vastustuskyky muuten jo alentunut, raskaana oleville naisille, pienille lapsille jne.

Itselläni päänsärky edelleen jatkuu ja kuumekin illalla nousi. Tänään siis päivä otettava rauhallisesti ja sainkin tuossa kalenterini tyhjennettyä. Yleisötilaisuuksien suhteen täytyy nyt olla erityisen varovainen ja muutenkin välttää sitä että mahdollinen tartunta leviäisi. Mutta painotan edelleen, että oireet ovat taudin mukaiset, mutta ei diagnoosia ja voi siis olla, että päällä vain normaali syysflunssakin. Mutta ei leikitä senkään kanssa.

Levätään tämä päivä.

….

Tämä päivä mennyt vain lounasta lukuunottamatta kotona ja sisätiloissa. Näyttää siltä, että kuume ei nouse korkeaksi ja ehkä tästä selviämme siis vain normaalilla syysflunssalla. Tosin muut oireet edelleen kiusaa. No aikaa tänään ollut lueskella ja jäin miettimään erityisesti Tarja Filatovin kirjoitusta Hämeen Sanomissa. Neljäsosa sivua tekstiä otsikolla ”Herää hallitus, veroelvytys ei toimi”. Tilannekuvausta ja hallituksen toimien arvostelua, mutta ei yhtään omaa ideaa tai vaihtoehtoa hallituksen toimille. Väitteet, että mitään ei olisi tapahtunu ovat mielenkiintoisia. Esimerkiksi maamme teollisuustuotannon supistumisvauhti on taittunut euromaiden mukaisesti ollen toukokuussa 2009 -26,3 % ja nyt kesäkuussa 2009 -20,3 %. Uusien ennusteiden heikkeneminen lakannut, mutta on toki totta, että vaikka näin on niin, maamme toipuminen voi alkaa hitaammin johtuen vientimme rakenteesta ja vaikka toipuminen alkaisikin nyt, on työttömyys korkeimmillaan ensi keväällä.

Tänä vuonna työttömyyden arvioidaan olevan noin 9 % eli vuoden 2003 tasolla ja ensi vuonna työttömyyden arvioidaan nousevan noin 10,5 % eli vuoden 1999 tasolle. Ihan vertailuna 90-luvun laman lukuja eli 1993: 16,5 % ja 1994: 16,7 %.

Mutta mikä olisi tilanne jos emme olisi elvyttäneet EU-maiden kärkijoukossa?

Ilman suurinta elvytystointa eli juuri tässä tilanteessa valtion nopeaa velkaantumista ja ilman menotason leikkaamista – työttömyys olisi jo nyt 100 000 korkeampi ja nousisi ensi vuonna arviolta noin 13-14 prosenttiin.

Ja myös ensi vuoden talousarvio on viritetty edelleen elvyttäväksi eli investointeja aikaistetaan, työpaikkojen säilymistä ja yrityksiä tuetaan merkittävästi, työllisyystoimenpiteisiin ja koulutukseen lisätään rahaa.
Suuret väylähankkeet sekä tuettu rakentaminen ja korjausrakentaminen käynnissä myös ensi vuonna ja lisäksi monien jo aiemmin tehtyjen päätösten työllisyysvaikutukset alkavat vasta näkyä: suuret väylähankkeet sekä iso osa korjausrakentamisesta käynnistyy juuri nyt tänä syksynä.

Ja samaan aikaan vielä pienituloisimpien verotus kevenee lisää perusvähennyksen korotuksen kautta ja muidenkin tuloverotus on tarkoitus pitää ennallaan. Tämän nyt päätetyn perusvähennyksen nostamisen jälkeen tuloverotusta on kevennetty aidosti noin 1 MRD eurolla tällä vaalikaudella. Kolme edellistä hallitusta kevensi n. 2 MRD euroa kukin ja hyvä on myös muistaa ja huomata se, että nykyhallituksen tuloveronkevennykset ovat kohdentuneet kokonaisuudessaan suhteellisesti enemmän pienituloisille kuin kolmen edellisen hallituksen. Ja ehkä Filatov olisi voinut kertoa senkin, että SDP olisi vaihtoehtobudjetissaan keventänyt verotusta vielä hallitustakin enemmän. Eli se siitä kirjoituksesta.

Sensijaan vasemmiston Paavo Arhinmäki näyttää näyttävän väriä oikein kunnolla. Arhinmäkihän esitti jo voittoatavoittelemattoman valtionpankin perustamista. Ehkä seuraavaksi Arhinmäki esittää voittoatavoittelematonta paperitehdasta, ruokakauppaketjua, ravintolaketjua, autotehdasta jne. Väri on siis vahva. Joku nimi tällaisellekin järjestelmämme on joskus annettu. Jäädään siis odottamaan seuraavia avauksia.

Vaalirahoituskeskustelu alkaa sen sijaan pikkuhiljaa ainakin hetkeksi rauhoittua. Ehkä hyvä antaa nyt tilaa hieman talouden tilallekin medioissa. Itse olen ollut kuitenkin tyytyväinen, että rahoitusta on nyt avattu ja tehdään myös lainsäädännöllä entistä avoimemmaksi myös tulevaisuutta silmälläpitäen. Siihen on vahvat perusteet ja syyt.

Mutta se minua tässä uutisoinnissa mediassa häiritsi, että kun Vihreille lahjoitti yksityishenkilö 75 000 euroa niin ketään ei kiinnostanut mistä rahat tulivat ja samaan aikaan lahjoittajasta tehtiin otsikoissa jopa ”maailmanpelastaja”. Samaan aikaan kun kokoomus sai kolmelta yksityishenkilöltä kahdelta 10 000 euroa ja yhdeltä 5 000 euroa niin heistä media tekee epäilyttäviä kummisetiä. Mielenkiintoista uutisointia. Hieman samaan kastiin laitoin tänään Radio Hämeen eriskummalliset vihjailut Nova-poliisitutkinnan ja epäiltynä olevien henkilöiden yhteydestä minun päänsärkyyn. Niin kuin hyvin tiedetään, niin en ole ollut Kehittyvien Maakuntien Suomen eli KMS:n enkä Novan vaalitukien saajana. Kolme muuta Hämeen ehdokasta tätä tukea sai, mutta en minä. Ja siksi minusta tällaiset vihjailut ovat härskejä ja voi vain miettiä miksi tuollaista tehdään. Olisi syytä pysyä totuudessa jokaisella puolella pelikenttää.

Kommentit