Iltalehden otsikko maanantaina 9.10.2006 sai pysähtymään. Itse asiassa kaksi eri otsikkoa: ”Perheväkivalta on raaistunut” ja ”Yvonne halusi eron. Ex-mies sytytti perheensä tulee”. Yvonnen perheen tragedia on pahimmasta päästä – perheen äiti paloi kauttaaltaan ja pieni yhteinen lapsi kärsi myös vakavia palovammoja. Äiti ei lannistunut – ei antanut periksi – vaan halusi tulla julkisuuteen ja auttaa muita.
”Haluan varoittaa toisia naisia, jotka ovat erotilanteessa ja mies käyttäytyy uhkaavasti. Toivottavasti kukaan ei joudu kokemaan tällaista.”, totesi 34-vuotias Yvonne Iltalehdessä.
***
Yvonnen-tapaus on julmimmasta päästä – murhan yritys ja murhapoltto, mutta vakavia tapauksia sattuu päivittäin. Viime vuonna turvakoteihin hakeutui 1 200 naista eri puolilla Suomea. Usein tekijä oli perheen isä tai puoliso tai entinen puoliso ja iskujen kohteena äiti. Mutta myös lapsiin kohdistuneet väkivallanteot ovat lisääntyneet. Yhä useammin lapsi joutuu väkivallan kohteeksi omassa kodissaan.
Vaikka viralliset tilastot kertovat eri tarinaa niin siitä huolimatta yleisesti uskotaan väkivallan olevan totta liian useassa perheessä. Kynnys pyytää apua on korkea ja naiset kestävät ja sietävät väkivaltaa liian pitkään. Usein vaikenevat ikuisesti.
***
Tuoreimmat uhritutkimukset Suomessa ovat yli 20 vuoden takaan 80-luvulta. Tuolloin yli 70 prosenttia nuorista kertoi kärsineensä väkivallasta. Mikä sitten saa isän tai äidin lyömään lastaan? Vanhempien oikeus kurittaa lastaan poistettiin laista jo 1979, mutta uutiset kertoivat juuri muutama päivä sitten, että tästä huolimatta jopa kolmannes suomalaisista hyväksyy lapsiin kohdistuvan väkivallan muka kasvatuksen nimissä. Elämme siis vuotta 2006. Tehdyt tutkimukset osoittavat lisäksi, että pahoinpidellyt lapset syyllistyvät mitä todennäköisimmin myös itse väkivaltaan tullessaan itse aikuisiksi.
***
Terveyskeskusten vastaanotoilla ollaan varpaillaan. Tilanne on vaikea. Miten otat vastaan perheen joka tulee vastaanotolle lapsen kanssa. Kaatunut pyörällä vai vanhempiensa ruhjoma? Jos kaatunut, syytös tai epäily väkivallasta on jo mitä vakavin loukkaus vanhemmuutta kohtaan. Jos väkivallan uhri niin kaatumistarinan uskominen sekin mitä vakavin laiminlyönti. Tai kun lapsi tulee kouluun mustelmilla. Tällaisen tilanteen hoitaminen vaatii lääkäriltä tai opettajalta tai muulta kasvattajalta ammattitaitoa. Tilanne pitää osata hoitaa oikein – kaikkien kannalta.
Opettajana ja ammattikasvattajana olen törmännyt näihin tilanteisiin myös muutamia kertoja urani aikana. Se yksikin oli jo liikaa. Tilanne on ollut vaikea. En saisi syyttää aiheetta. Miten puhua asiasta tai epäilystä? Kenelle puhua? Mitä tehdä? Myös me lasten kanssa toimivat kasvatuksen ammattilaiset tarvitsemme mielestäni lisäkoulutusta näiden tilanteiden tunnistamiseksi ja tilanteiden hoitamiseksi oikein loukkaamatta ketään – turvataksemme niin lapsen kuin vanhempienkin oikeusturvan. Tämä vakava asia pitäisi huomioida koulutuksessa jo paremmin ja asiaa pitää esillä myös täydennyskoulutuksissa. Minä ainakin rohkenen pyytää apua ammattitaitooni.
***
Mitä siis pitäisi tehdä? Millä tilannetta voisi helpottaa?
***
Miksi aikuinen sitten lyö puolustuskyvytöntä lastaan? Perheväkivalta on tutkimusten mukaan useimmiten läimäyttelyä, tönimistä tai vain väkivallalla uhkailua. Miksi aikuinen toimii niin? Jokainen isku on liikaa. Jokainen uhkaus on liikaa. Jokainen pelottava hetki omassa kodissa on liikaa. Yhteiskunnan pitää nyt toimia ja puuttua asiaan vakavalla otteella. Ymmärrän hyvin asian vaikeuden – esittämäni terveyskeskus käynninkin valossa. Mutta siitä huolimatta hyssyttelyyn ei ole varaa.
Asia vaatii toimia. Itse allekirjoitin keväällä Lasten asialla –nettiadressin. Adressin allekirjoitti lisäkseni yli 45 000 samasta asiasta huolissaan olevaa aikuista ja nuorta. Adressissa vaadittiin kolmea toimenpidettä 1) perheväkivallan järjestelmällistä tutkimista ja tilastoimista, 2) väkivallan seurannan alistamista yhden ja saman viranomaistahon alaisuuteen ja 3) viranomaiskäytössä olevan salassapitovelvoitteen ja ilmoitusvelvollisuuden suhteen muutosta.
***
Olisiko näiden asioiden eteenpäinviemisen aika nyt! Minusta olisi. Olisiko myös meidän jokaisen mietinnän aika. Oletko uhannut? Oletko lyönyt? Oletko pelotellut? Jos vastaan yhteenkin kysymykseen kyllä. Olisiko aihetta miettiä. Jos vastaan myöntyvästi, olisiko aihetta pyytää apua. Olisi. Ei rohkea ole se, joka lastaan lyö vaan se joka uskaltaa myös pyytää apua.
Käsillä voi myös halata.
Timo Heinonen
kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja