Kristillisdemokraattien puheenjohtaja ja kansanedustaja Päivä Räsänen on pitänyt aktiivisesti esillä ajatusta oman perheministerin valitsemisesta maamme seuraavaan hallitukseen. Ajatus perheministeristähän on jo tosin paljon vanhempi – mutta edelleen ajankohtainen ja kannatettava.
Vuonna 1999 Eeva Ahtisaari esitti perheministeriä ensimmäisten joukossa yhdessä silloisen europarlamentaarikko Mirja Ryynäsen kanssa. Vuonna 2003 kokoomuksen Jyri Häkämies toi esille kokoomuksen eduskuntaryhmän tavoitteen perheministeristä ja samana vuonna keskustalainen Petri Neittaanmäki nosti asian esille. Myös Mauri Pekkarinen on kantanut oman kortensa kekoon ja Vihreät ovat esittäneet myös Lapsi- ja Perheministeriä ja onhan asiaa esillä pitäneet lukuisat muutkin vaikuttajat eri puolueista.
Jostain syystä ajatus perheministeristä on kuitenkin jäänyt toteutumatta? Henkilökohtaisesti olen suhtautunut esityksiin myönteisesti ovatpa ne sitten tulleet puoluekentän miltä laidalta tahansa. Asioidenhan pitäisi ratkaista niiden kohtalo eikä niiden esittäjän. Perheasiat – perhepolitiikka – pitäisikin minun mielestä nostaa sen vaatimalle ja ansaitsemalle tasolle. Toivotaan, että ensi keväänä uudessa hallituksessa perheasiat ovat ykkösluokan asioita ja niillä oma perheministeri.
***
Perheministerille olisi nimittäin selkeä paikka suomalaisessa yhteiskunnassa. Liian kauan perheasioita on hoidettu maamme hallituksessa muiden asioiden sivussa – ehkä hieman vasemmallakin kädellä. Hälytyskellojen pitäisi soida viimeistään silloin, kun lehdet kertovat perheväkivallan lisääntymisestä, lastensuojelutoimenpiteiden määrän kasvusta, lasten psykiatrisen hoidon tarpeen kasvusta puhumattakaan oppimisvaikeuksista, käytöshäiriöistä ja muusta lasten ja nuorten pahoinvoinnista. Syrjäytymisen ensiaskeleet otetaan tänään pelottavan varhaisessa vaiheessa.
Yhteiskuntaan tulisikin saada viimein vallitsevaksi perhekeskeinen ajattelutapa. Uudella ministerillä olisi tärkeä vaikuttajan rooli, mutta ennen muuta merkittävä päättäjän rooli. Perheministerin keskeinen ja ensimmäinen tehtävä olisi koordinoida ja yhdistää lapsiperheiden asiat yhteen eri ministeriöiden alta ja näin turvata ja luoda perheille turvallinen kasvuympäristö sekä varmistaa, että vanhemmilla on aineelliset ja henkiset mahdollisuudet synnyttää ja kasvattaa lapsia. Perheministerin tulisi hoitaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvat nykyisin opetusministeriön alaisuudessa olevat asiat, ympäristöministeriön alaisuudessa olevat asuntoasiat ja myös Kelan asioita. Uudistettavaa ja korjattavaa on lisäksi lapsilisissä, kodinhoidontuessa, yksinhuoltajaperheiden kuin myös suurperheidenkin tilanteissa ja monessa asiassa missä pienikin tarkennus olisi askel oikeaan suuntaan. Suurempina linjoina vastuuta tulisi kantaa perheiden näkökulmasta myös asuntopolitiikasta, koulutuspolitiikasta, ympäristöpolitiikasta ja työllisyyspolitiikasta. Nämä olisivat ratkaisuja kohti parempaa perhepolitiikkaan.
Samaan aikaan tulisi minusta miettiä myös kuntien ja ennen kaikkea kuntatalouden tulevaisuutta vakavasti. Tällä hetkellä kunnat ja valtio ovat liian etäällä toisistaan. Samaan aikaan kun valtiontaloudella menee hyvin kunnat kamppailevat talousvaikeuksiensa kanssa keskittyessään jopa vain tärkeimpien peruspalveluiden tuottamiseen. Ja usein nämä palvelut ovat juuri keskeisimpiä -perheiden käyttämiä palveluita. Yhteys talouden, kunta-asioiden, perheasioiden ja valtiovallan välille tulisikin uudistaa toimivaksi ja yhteisvastuulliseksi kokonaisuudeksi. Valtiovarainministeri, kuntaministeri ja perheministeri. Malleja löytyy helpolla, kunhan puheet muutetaan teoiksi.
Timo Heinonen
Kasvatustieteen maisteri
luokanopettaja