Mun tärkeät ystävät Jokioisilta! Rauni ja Marja-Leena.
Kansallinen Kokoomus rp. perustettiin 9. joulukuuta 1918. Hämäläiset olivat isossa roolissa puolueen perustamisessa ja näin Hämeessä oltiin paikallistasollakin liikkeellä etujoukoissa. Ensimmäiset yhdistykset tänne perustettiin pian puolueen perustamisen jälkeen ja piirijärjestömmekin etujoukoissa. Olemmekin saaneet ilvesmaakunnassa juhlia yhteistä aatettamme ja puoluettamme viime vuosina ja aikoina monet kerrat. Korona hieman siirsi osaa 100-vuotisjuhlista, mutta juhlat on kuitenkin haluttu järjestää ja hyvä niin, sillä niihin ollut enemmän kuin aihetta.
Tänään 4. joulukuuta juhlistimme Jokioisten Kokoomuksen 100-vuotista taivalta. Jokioisten Kokoomuksesta tuli minulle urani alkuaikoina jo tärkeä, kun sieltä mm. Marja-Leena Puntila ja Rauni Mäkelä ottivat nuoret miehen ”suojiinsa”. Olenkin tätä kaksikkoa usein kuvannut minun Jokioisten Äideiksi. Sellaista tukea ja apua olen tältä kaksikolta saanut vuosista toisiin ja tukea ei ole koskaan kyseenalaistettu. Se on kestänyt ja kantanut.
Jokioisilta toki myös monet muut ovat olleet aktiivisia ja tärkeässä roolissa myös minun kokoomusuraani ajatellen. Haluankin tänään kiitoksen teille kaikille sanoa, mutta ennen muuta kaikille Jokioisten kokoomuslaisille jo yli 100 vuoden ajalta. Yhteinen aate on pitänyt meidät yhdessä ja jokainen on omalla vahtivuorollaan tärkeää tehtävää hoitanut. Kokoomusaate on kantanut yli kaikkien näiden aikojen – vaikeidenkin, niidenkin, kun kokoomusta haastettiin rajulla tavalla ja pidettiin sivussa. Periksi ei annettu ja tänään Kokoomus on maamme suurin puolue ja johtava tulevaisuuspuolue. Johtava siis juuri siinä tehtävässä mitä varten se aikanaan perustettiin.
9. joulukuuta vuonna 1918 perustamiskokoukseen tulleet suomalaiset halusivat tehdä nuoresta isänmaasta maan, jossa jokainen voi elää täyttä ja ihmisarvoista elämää. Tämän tahtotilan jaamme myös me tämän päivän kokoomuslaiset. Kokoomuksen edeltäjinä toimivat Suomalainen Puolue (1863-1918) ja siitä irrottautunut Nuorsuomalainen puolue (1894-1918). Suomalainen puolue oli perustettu toteuttamaan filosofi J.V. Snellmanin kansallisohjelmaa. Suomalainen Puolue oli aikanaan radikaali ja oikeudenmukainen uudistaja. Se halusi kansan sivistyksen lisäksi edistää elinkeinovapautta, kansan vaurastumista ja maamme hyvinvoinnin kehittämistä. Nuo tavoitteet kuulostavat melko tutuilta tavoitteilta meille kokoomuslaisille tänäkin päivänä.
Suomalaisen Puolueen sisällä suurin kysymys politiikassa oli suhde venäläisiin. Puolueen sisällä halu itsenäisen Suomen asian edistämiseksi hajotti puolueen kahdeksi eri puolueeksi. Niin sanotut vanhasuomalaiset suosivat myöntyväisyyslinjaa suhteessa venäläisiin ja venäläistämistoimiin. Puolueesta irtosivat omaksi puolueekseen Nuorsuomalaiset, jotka vastustivat aktiivisemmin ja näkyvämmin sortotoimia. Tänään sata vuotta myöhemmin kaikki kokoomuslaiset näkevät Venäjän samalla tavalla. Sen kanssa ei nykyhallinnon ja Putinin aikana enää voida tehdä mitään yhteistyötä. Maasta on tullut rikollinen.
Mutta reilu sata vuotta sitten Kansallinen Kokoomuspuolue perustettiin Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla pidetyssä perustamiskokouksessa. Kokoomuksen perustajissa oli sekä vanhasuomalaisissa että nuorsuomalaisissa toimineita jäseniä. Jälleen yhdessä. Jo tuolloin kokoomus oli moniarvoinen puolue, jossa oli erilaisia ajattelijoita kaikista yhteiskunnan luokista. Siitä puolueemme kokoamista kuvaava nimikin juontaa.
Kokoomuksen kantavia arvoja olivat silloin perustettaessa snellmanilainen sosiaalireformismi, sivistysaate sekä isänmaallisuusaate. Kokoomuksen arvopohjana oli hegeliläinen vahvan valtion periaate, jonka mukaan valtiolla oli korkeampia tarkoituksia kansan elinehtojen ja kansallisen kulttuurin kehittämiseksi. Puolueen sosiaalireformistinen linja näkyi myös vuoden 1919 ohjelmassa ja veropolitiikassa. Kokoomus vaati ja sai läpi mm. progressiivisen tulo- ja omaisuusverotuksen. Kireää verotusta puolue perusteli sillä, että ”vähävaraisia kansanluokkia rasitetaan niin vähän kuin mahdollista, samalla kun varakkaiden kansaluokkien ylellisyystavarat pannaan tehokkaan verotuksen alaisiksi”. Jokainen kykyjensä mukaan.
Tänään Jokioisilla juhlimme siis paikallista Jokioisten kokoomusta yhdistyksen puheenjohtaja Jussi Tiensuun johdolla. Upea juhla missä näkyi se miksi olemme nämä 100 vuotta selvinneet ja pärjänneet. Ja ennen muuta se miksi olemme tänään Suomen suurin puolue. Jokioisten Kokoomuksen historiikki oli mielenkiintoista kuunneltavaa. Kiitos historiikistä Maire Soiluvalle ja Martti Esalalle. Myös Ottiliia Kutilan musiikki oli käsittämättömän upeaa. Tämän nuoren ääni oli kaunis, vahva ja tunteikas. Nimi muistiin.
Ja tunnelma oli korkeimmillaan, kun juhlassa muistettiin Kokoomuksen ansiomerkein yhdistyksen aktiiveja. Ilman paikallisyhdistyksiä ja ilman paikallisia kokoomuslaisia ei olisi koko puoluetta. Kiitos teille kaikille!
Juhlan lopussa sain pitää kiitospuheen Jokioisten Kokoomuksen väelle. Kiitin menneitä sukupolvia – tekijöitä omalta vuoroltaan Jokioisten Kokoomuksen ketjussa. Ja kiitos tämän päivän tekijät – omalla vahtivuorollaan.
Päätin puheeni 27.4.1994 Kansallisen veteraanipäivän juhlassa Finlandiatalossa kuultuun runoon. Raili Malmberg esitti koskettavan runon silloin, kun itse olin varusmiehenä. Joskus olen runon muuttanut pienen pojankin elämään, mutta näin se kuuluu alkuperäisenä.
Rakkaudentunnustus isänmaalle.
Kun olin ihan pieni tyttö,
minun isänmaani oli pähkinän kokoinen.
Se oli niin pieni,
että sen sisään juuri ja juuri mahtui
minun maailmani ydin:
Koti ja äidin syli,
isän käsi ja yhdessä luettu iltarukous.
Kun olin pieni,
minun isänmaani maistui mansikkamaidolta
ja tuoksui niin kuin vastaleivottu leipä,
eikä kulkusten kilinä koskaan kokonaan lakannut siellä kuulumasta.
Kun minusta tuli aikuinen,
minun isänmaani kasvoi Suomen kokoiseksi
ja sai ihan uudet ulottuvuudet.
Minä opin rakastamaan sitä aikuisen naisen rakkaudella.
Opin löytämään yhä uusia vastauksia
kysymykseeni:
mikä on minun isänmaani
ja miksi se on minulle niin rakas.
Minun isänmaani on tietysti tämä maa,
alue, jota kartalla kutsutaan Suomeksi,
sen järvet ja metsät, vainiot ja viljapellot,
kylät ja kaupungit.
Suven suloisuus ja talven kuurainen kimallus,
kevään liekehtivä vihreys ja syksyn purppurakulta.
Mutta minun isänmaani on muutakin.
Minun isänmaani on itsenäisyys.
Minun isänmaani on vapaus,
sananvapaus, liikkumisenvapaus, vapaus olla omaa mieltäni asioista.
Minun isänmaahani kuuluu kaikki se,
missä ihmisen henkiset juuret ovat,
kulttuuri, kieli,
tämä murteista rikas, vivahteikas ja sointuva suomen kieli,
jota niin monet runoilijat ovat käyttäneet kuin jaloa instrumenttia:
” Ruislinnun laulu korvissani/ tähkäpäiden päällä täysi kuu/
kesäyön on onni omanani/kaskisavuun laaksot verhoutuu…”
Isänmaani on lippu ja laulu, itku ja nauru,
rukous ja kirous,
syntyminen ja kuoleminen,
työnteko, viha ja rakkaus.
Se on Sibeliuksen sinfonia ja Porilaisten marssi,
mutta se on myös suvivirsi ja Monosen Satumaa-tango
haikeasti haitarilla soitettuna.
Isänmaani on suomalainen kansa,
minun kansani,
kaikki suomalaiset ikään, ammattiin, asuinpaikkaan katsomatta,
puoluekannasta riippumatta,
työläinen ja talonpoika, palkansaaja ja johtaja,
maalainen ja kaupunkilainen, nuori ja vanha.
Minun isänmaahani kuuluu myös suomalainen menneisyys.
En voi puhua isänmaasta muistamatta
menneitten sukupolvien työtä.
Tuhannet ja taas tuhannet esivanhempamme,
eivät vain merkkimiehet ja -naiset,
vaan aivan tavalliset kansannaiset ja -miehet,
ovat tekemällään työllä ja uurastuksella
luoneet sen pohjan, jolle kaikki tässä maassa loppujen lopuksi rakentuu.
Minun isänmaahani kuuluvat myös sankariristien rivit,
niiden veljiemme ja sisartemme muiston kunnioittaminen,
jotka eivät väistäneet vastuuta silloin,
kun isänmaa heiltä vastuunkantamista ja uhrauksia vaati,
ja joita saamme kiittää siitä,
että nyt voimme elää vapaan maan vapaina kansalaisina.
Eläköön, kauan eläköön Suomi!
…
Lämmin kiitos kauniista juhlasta ja yhdessä olosta. Oli ilo ja oli myös minulle suuri kunnia saada olla mukana ja saada pitää päätöspuhe – puhe kiitollisena.