Opetushallituksen pääjohtaja Kirsi Lindroos esitti viikonloppuna, että kaikkien oppilaiden oikeus hyvään opetukseen tulisi turvata ja varmistaa oppitakuulla. Lindroosin esittämä oppitakuu esiteltiin hoitotakuuta vastaavana mallina ja Helsingin Sanomissa todettiin, että opetuksen tasa-arvo ei tällä hetkellä toteudu Suomen kouluissa.
Pääjohtaja Lindroosin esitys on hyvä. Esityksen lähtökohta on viime vuoden lopulla julkaistu Opetushallituksen tutkimus, mikä osoitti hätkähdyttäviä eroja oppilaiden arvioinnissa. Kansainvälisessä PISA-vertailussa menestyneessä maassamme voi olla jopa kahden arvosanan suuruisia arvosanavaihteluja vaikka lasten tai nuorten osaamistaso olisi oikeasti aivan sama. Eroja on varmasti myös kuntien eri koulujenkin kesken.
Lindroosin oppitakuu-ajattelun perusta olisi tiukempi lainsäädäntö ja velvoittavat valtakunnalliset laatukriteerit. Näiden kirjaaminen seuraavaan hallitusohjelmaan onkin perusteltua tulevaisuusajattelua.
***
Itselleni ensi kuulemalta oppitakuu kuulosti vieläkin paremmalta. Ajattelin, että nyt – nyt ollaan oikealla tiellä. Oikealla tiellä ollaankin, mutta oppitakuu –termin merkitystä pitäisi minusta vielä laajentaa.
Tasapäistäväksikin syytetty koululaitoksemme painii tällä hetkellä resurssipulan ja ylisuurten opetusryhmien kanssa. Meidän opettajien tehtävä on tehty lähes mahdottomaksi tai vähintäänkin kohtuuttomaksi. Jopa yli 30 oppilaan luokissa pitäisi pystyä tarjoamaan jokaiselle oppilaalle mahdollisuus oppia ja kehittyä. Erityistä tukea tarvitsevien tilanteeseen yhteiskunta on jotenkin puuttunut mm. koulunkäyntiavustajin, koulupsykologein ja kuraattorein sekä henkilökohtaisilla opetussuunnitelmilla ja oppimääränmukauttamisella. Mutta edelleen erityisopetuksen aivan liian pienet resurssit hankaloittavat luokkatyöskentelyä ja koulun arkipäivää. Ja näissäkin resursseissa on kuntakohtaisia suuriakin eroja.
***
Mutta mikä on sitten lahjakkaiden oppilaiden oppitakuu. Toteutuuko se tämän päivän Suomessa?
Valitettavan usein ei toteudu. Koululaitoksemme nykytilanne mm. ylisuurine opetusryhmineen ruokkii alisuoriutumista eli omien kykyjen alla kulkemista. On vain niin helppo olla suuressa ryhmässä. Mennä siinä massan mukana, mutta kaukana omien mahdollisuuksien rajoista. Ja valitettavan yleistä tämä on juuri lahjakkailla tytöillä. Toisaalta usein kouluissa ei ole edes resursseja antaa mahdollisuutta vaativampaan työhön – opiskeluun muuta ryhmää vaikeampien tai pidemmällä olevien asioiden parissa.
Ymmärrän hyvin – vuosien opettajakokemuksen myötä – että tilanne on meille opettajille kiusallinen. Halua opettajilla olisi, mutta tarvittavia resursseja ei ole. Minusta pääjohtaja Lindroosin oppitakuu –ajattelu tulisikin laajentaa myös niin, että se takaisi myös lahjakkaille oppilaille mahdollisuuden edetä ja oppia uutta – joka päivä. Tämä vaatii yhteiskunnalta selkeää lisäpanostusta koululaitokseen ja opetukseen. Meidän yhteiskunnan tulee tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle koulussa mahdollisuus oppia uutta – kasvaa ja kehittyä. Tämä ei tarkoita tasoryhmiin palaamista vaan oikeutta oppia.
Tähän sopii hyvin Lindroosin arvioinnin tasa-arvoisuuden yhteydessä käyttämä toteamus: ”Ennen tätä emme aidosti voi puhua koulutuksen tasa-arvosta Suomessa”.
Timo Heinonen
luokanopettaja, KM