Opiskelijajärjestöt, työmarkkinajärjestöt ja kaikkien eduskuntapuolueiden nuorisojärjestöt vaativat vanhempien tulojen vaikutuksen poistamista opintotukeen itsenäisesti asuvilta alle 20-vuotiailta

Uutiset, torstaina 03.04.2008

Yhteensä yli puolta miljoonaa nuorta edustavat järjestöt ovat nostaneet esiin epäkohdan, joka on vaivannut lukioiden ja ammattioppilaitosten opiskelijoita jo pitkään. Tällä hetkellä vanhempien tulot vaikuttavat opintotuen määrään alle 20-vuotiaalla, vaikka opiskelija ei asuisi enää vanhempiensa luona. Nykyinen tilanne aiheuttaa ongelmallisia tilanteita kotoaan toiselle paikkakunnalle opiskelemaan muuttaneille nuorille.

Ammatillisessa oppilaitoksessa tai lukiossa opiskelu ei ole ilmaista, sillä esimerkiksi oppikirja- ja materiaalihankintoihin sekä ylioppilastutkintomaksuihin menee satoja, jopa tuhansia euroja. Ikäluokkien pienentymisen myötä oppilaitosten määrä vähenee jatkuvasti, jolloin opiskelupaikat ovat kauempana kotoa kuin aiemmin. Niinpä yhä useampi toisen asteen opiskelija asuu itsenäisesti.

Järjestöt vaativat, että toisen asteen opiskelijoiden toimeentuloa parannetaan poistamalla vanhempien tulojen vaikutus itsenäisesti asuvilta alle 20-vuotiailta toisen asteen opiskelijoilta ja että eduskunta huomioi sen jo seuraavassa valtion budjetissa. Muutoksen kustannukset olisivat noin 20 miljoonaa euroa. Järjestöjen tavoite on myös listattuna KELA:n opintotuen tärkeimpiin kehittämistarpeisiin.

…….

Tilastotietoja toisen asteen opintotuesta

Toisen asteen opintotuen piiriin kuuluu noin 250 000 opiskelijaa. Ammatillisessa oppilaitoksessa materiaalihankintoihin menee satoja euroja. Lukiokirjoihin menee opiskelijalla koko lukioaikana noin 1300 euroa ja ylioppilastutkintomaksuihin noin 200 euroa.

Oppilaitosten yhdistyessä opiskelupaikat ovat kauempana kotoa kuin aiemmin ja niinpä yhä useampi toisen asteen opiskelija asuu itsenäisesti, esimerkiksi ammattiin opiskelevista noin 40 %.

Opintorahan määrä alle 20 –vuotiailla ja lisäksi asumislisän määrä 17 –vuotiailla alkaa vähentyä vanhempien yhteenlaskettujen vuositulot ylittäessä 40 800 euroa. Tukea ei saa ollenkaan, jos tulot ylittävät 61 000 euroa. Mikäli vanhemmat tienaavat siis yli 1700 € kuukaudessa, on opiskelijan opintoraha pienempi kuin enimmäismäärä.

Keskimäärin lukiolaiset saavat kuukaudessa opintorahaa 82 euroa ja ammattiin opiskelevat 154 euroa.

Toisen asteen opiskelija voi saada kuukaudessa opintorahaa 213,60 euroa. 17 –vuotiaiden opintoraha on 84,09 euroa, jota voidaan alentaa tai korottaa vanhempien tulojen perusteella. Asumiseen opiskelija voi saada asumislisää 80 % vuokrasta 252 euroon asti.

Järjestöt vaativat, että toisen asteen opiskelijoiden toimeentuloa parannetaan ensi vuoden valtion talousarviossa. KELA:n arvion mukaan muutos maksaisi noin 20 miljoonaa euroa.

Kommentit