”Konflikti on tarina pienestä suomalaisesta rannikkokaupungista, jossa valmistaudutaan juhlimaan juhannusta. Tuntemattomat erikoisjoukot ottavat yllättäen alueen haltuunsa. Kaappaajien tavoite ja alkuperä on tuntematon. Valtaajat esittävät vaatimuksia Suomelle. Koko yhteiskunta joutuu pohtimaan kysymyksiä: Miten meidän tulisi toimia? Minkälaisiin uhrauksiin olemme valmiit?”
Aku Louhimies ohjasi kesän ja syksyn aikana MTV:n ja C Moren seuraavan suursarjan, Konfliktin. Sarja tähtää suoraan myös kansainväliseen levitykseen.
Konfliktissä koko suomalainen yhteiskunta joutuu pohtimaan kysymyksiä: Mitä pitää tehdä? Eskaloituuko tilanne? Provosoimmeko itse? Minkälaisiin uhrauksiin olemme valmiit?
Itse pääsin seuraavaan suurtuotannon kuvauksia ja myös itse kameroidenkin eteen. Upea kokemus ja ennen muuta oli hienoa nähdä, miten monipuolista maailmanluokan osaamista maastamme löytyy. Ja kyllä tämä vierailu osoitti sen, että tällainen tuotanto on todellakin tuhansien palapelin palasten summa tai täydellinen orkesteri, missä jokaisen pitää hoitaa oma osansa.
Oli äärimmäisen mielenkiintoista päästä seuraamaan Aku Louhimiehen ohjaustyötä. Akuun tutustuin Tuntematon Sotilas -elokuvan myötä ja sen jälkeen joskus heitin haaveestani päästä elokuvaan mukaan. Viime kaudella Pirkka-Pekka Peteliuksen toimiessa kansanedustajana myös me ystävystyimme ja myös PP:lle haaveestani ja unelmastani kerroin.
Oman elämän Daniel Craig.
Kesällä Akulta tuli sähköpostia ja pyyntö seuraamaan Konkfliktin kuvauksia. Eikä vain seuraamaan vaan itseasiassa myös näyttelemään. Komentokeskuksessa oli komentajan paikka Merivoimista varattuna minulle ja pääsin samaan pöytään Sara Soulién ja Jukka Puotilan kanssa. Olihan se hämmentävä, upea ja ikimuistoinen kokemus.
Aku Louhimies ei siis vain ohjaa uutta toimintasarjaa, vaan hän on myös yksi sarjan käsikirjoittajista Helena Immosen, Andrei Alénin ja Jari Olavi Rantalan kanssa. Sarjan luovana johtajana toimii Hollywoodissa elokuvia tehnyt ja myös Oscar-ehdokkaanakin ollut Heather Loeffler. Ja mikä hienointa tässä suurtuotannossa on isosti mukana myös Puolustusvoimat. PV:n johdolla on haluttu varmistaa, että kaikki on ns. oikein pienimpiäkin yksityiskohtia myöten. Myös meidän kohtauksissa kaikki varmistettiin niin, että tilanteet olisivat mahdollisimman totuuden mukaisia. Louhimies on halunnut näin varmistaa myös sen, että sarjan jokaisen kohtauksen toiminta – sotilaallinenkin – on realistista ja Puolustusvoimien koulutuksen mukaista.
Pääesikunnan viestintäosaston osastoupseeri kapteeni Harry Lagerströmin rooli kokonaisuudessa olikin merkittävä. Lagerström järjesteli myös mm. kuvauspaikkoja ja vastasi myös Puolustusvoimien materiaalin käytöstä kuvauksissa. Myös suurin osa Konfliktin kuvauksista tehtiin nimittäin sotilasalueilla mm. Santahaminassa, Vekarajärvellä ja Dragsvikissä.
Sarjan pääkuvausjakso alkoi toukokuussa ja nyt syyskuun lopussa kuvaukset saatiin päätökseen. Seuraavaksi materiaali siirtyy leikkaajien pöydälle ja valmista pitäisi olla ensi vuonna. Malttakaa odottaa hetki niin sarjan julkaisemisesta tiedotetaan.
Mutta oma roolini oli siis johtokeskuksen pöydässä. Arvasin, että mietit, että oliko oikein sellainen replikoiva rooli? No, sanotaanko niin, että yksikössä oli. Hieno kokemus ja katsotaan montako väläystä lopulliseen sarjaan päätyy.
Mutta mielenkiintoista oli nähdä myös se miten tällainen sarja syntyy. Käsittämätön määrä tekijöitä, työtä ja loppuun asti pohdittuja yksityiskohtia. Sama kohtaus kuvattiin kymmeniä kertoja. Pieniä liikkeitä ja siirtoja suuntaan ja toiseen. Jokainen loppuun asti harkittu tai välillä kokeiltu. Ja se työmäärä minkä minä näin oli vain pieni. Sitä ennen on tehty käsikirjoitus, etsitty tekijät ja kiinnitetty näyttelijät ja nyt kuvausten jälkeen edessä on vielä kuukausien työ leikkaajan pöydällä ja äänien, efektien ja kuvan jälkikäsittelyn ja muun kanssa.
Näyttelijöiden ja tekijöiden kanssa esillä oli myös AV-alan yritysten tilanne ja tulevaisuuden huoletkin. Yhtenä pöydällä mm. erittäin hyvin toiminut Työ- ja elinkeinoministeriön ja Business Finlandin AV-tuotantokannustin. Sillä on pystytty hyvin vastaamaan alan kansainvälistymiseenkin. Business Finlandin hallinnoimalla, vuodesta 2017 asti käytössä olleella av-tuotantokannustimella on ollut merkittävä vahvistava vaikutus audiovisuaalisen toimialan ja palveluviennin kasvuun. Samalla ulkomaisen rahoituksen osuus kotimaisten televisio- ja elokuvatuotantojen budjeteissa on kasvanut vuosittain, ja ulkomaisia tuotantoja on siirtynyt Suomeen toteutettaviksi kasvavissa määrin. Yksi kannustimeen käytetty euro on tuonut välittömästi Suomeen kolme euroa ulkomaisia ostoja. Yhtä laitettua kannustineuroa kohden valtiolle on lisäksi palautunut verotuloina lähes 1,50€ jo ennen euron maksamista ulos. Ja tämän lisäksi tällä on generoitu työtä ja palveluiden hankintaa yhteensä neljällä eurolla.
Ja niin kuin ala totesi niin ”Av-alan kasvulla on ollut myös suoria positiivisia vaikutuksia laajaan alihankintapalveluita tarjoavaan kenttään, majoitus- ja matkailupalveluihin sekä Suomen maakuvaan”. Valtiontalouden kehyksissä on tällä hetkellä osoitettuna rahoitusta av-tuotantokannustimeen kuitenkin vain vuoden 2023 loppuun asti ja jatko on vielä avoinna. Vaikea valtion taloustilanne siis näkyy nyt monessa ja oikeastaan kaikessa, mutta tällä panos-tuotossuhteella pitäisi tämä raha jostain kyllä kaivaa ja vakiinnuttaa. APFI:n eli Audiovisual Producers Finlandin jäsenyrityksillä olisi tulossa vielä tänä- ja alkuvuonna 2024 käynnistyviä, Suomessa tuotettavia hankkeita, joiden yhteenlaskettu kulutus Suomessa mm. palkkoihin ja palveluihin olisi n. 250 miljoonaa euroa. Suurin osa on siis ulkomaisia investointeja, jotka muuten jäisivät tulematta Suomeen. Jos tuotantokannustinta ei olisi jatkossa enää haettavissa, niin nämä hankkeet menevät muihin maihin, joissa vastaavia instrumentteja on tarjolla, kuten Baltiaan tai Ruotsiin.
Katsotaan mitä olisi tehtävissä.
Ronald Reagan siirtyi aikanaan näyttelijän työstä politiikkaan. Taidan minäkin jatkaa – politiikassa.