Puolueeton selvitys ja anteeksipyyntö neuvostoliittolaisille rajanylittäjille ja poliittisille pakolaisille heidän palautuksista Neuvostoliittoon
Suomen palautti yksin vuosina 1945-81 kaikkiaan 114 Neuvostoliitosta Suomeen loikannutta luvatonta rajanylittäjää olemattoman tutkinnan jälkeen.
Melkein kaikki poliittiset pakolaiset ja muut loikkarit palautettiin takaisin Neuvostoliittoon suomettumisen pahimpana aikana ja palauttaminen oli niin järjestelmällistä, että Euroopan muissa maissa epäiltiin Suomella olleen Neuvostoliiton kanssa salainen pakolaisten luovutussopimus. Esimerkki 1970 ja 1980-luvuilla Suomi ei YK:n vaatimuksista huolimatta suostunut pitämään lentokonekaappaajia poliittisina pakolaisina.
Iltalehden artikkelissa 29.8.2020 kerrottiin 20-vuotiaasta saratovilaisesta opiskelijasta nimeltään Oleg Kozlov. 19.6.1990 Kozlov kaappasi Tupolev 134 -lentokoneen, mikä oli matkalla Riiasta Muurmanskiin, tavoitteena pakottaa kone lentämään Ruotsiin. Lentokone laskeutui kuitenkin Kozlovin murheeksi Suomeen Helsinki-Vantaan lentoasemalle ja hänet palautettiin Neuvostoliittoon. Neuvostoliitossa nuorimies tuomittiin työleirille.
Iltalehti kertoi artikkelissaan, että edelleen on epäselvää, että miksi esimerkiksi Kozlovin salaiset turvapaikkapyynnöt päätyivät neuvostoliittolaisten viranomaisten käsiin. Epävelvää on edelleen myös se, että miksi suomalaiset viranomaiset eivät kiinnittäneet minkäänlaista huomiota Kozlovin poliittisiin motiiveihin lentokoneen kaappaamiseksi? Nämä kysymykset ovat edelleen avoinna yli 30 vuotta tapahtuman jälkeen. Toivottavasti näihin kysymyksiin saadaan joskus vastaus ja myös muihin palautuspäätöksiin.
Kozlovia vuonna 1990 Riiassa oikeudenkäynnissä avustanut Vairis Reinholds totesi IL:ssä 29.8.1990, että ”tiesimme, että Suomeen pakeneminen oli hyödytöntä, koska loikkarit luovutettiin neuvostoYSTÄVILLE”. Iltalehti ei saanut Suomen ulkoministeriön arkistoista tapaukseen liittyviä materiaaleja käyttöönsä, mutta Latviasta sai. Latviasta saaduista KGB:n asiakirjoista käy ilmi, että ”Suomen ulkoministeriön silloinen oikeudellisen osaston päällikkö Eero Kekomäki piti tiivistä yhteyttä Neuvostoliiton viranomaisiin ja jopa ohjeisti heitä Kozlov-asioiden hoidossa”. Kekomäki esimerkiksi oli pitänyt tärkeänä, että ”Neuvostoliitossa Kozlovin on katsottava syyllistyneen vain ilma-aluksen kaappaamiseen eikä laittomaan maasta poistumiseen”. Kekomäki oli pitänyt asiaa Suomen hallituksen kannalta hyvin tärkeänä sekä kansainvälisesti että sisäpoliittisesti, sillä ”jos Kozlovin olisi todettu syyllistyneen myös luvattomaan maasta poistumiseen ja sen motiiviksi olisi todettu häneen kohdistuva syrjintä, hän ei olisi ollut vain ilma-aluskaappari, jolloin Suomen olisi ollut vaikeampi palauttaa häntä Neuvostoliittoon”.
Onko Suomi oikeasti toiminut näin?
Lehdessä kerrottiin lisäksi miten KGB:n upseeri Zarinish oli raportoinut 1.8.1990 Neuvostoliiton ulkoministeriölle mm. siitä miten Suomen sisäasiainministeri Jarmo Rantanen (sd.) oli perustellut, että ”Kozloville ei myönnetty poliittista turvapaikkaa , koska hän ei kotimaassaan joutunut poliittisen vainon kohteeksi”. Zarishin mainitsi kirjeessään myös sen, että silloinen oikeusministeri Tarja Halonen (sd.) oli korostanut, että ”Kozlov voidaan tuomita Neuvostoliitossa vain lentokonekaappauksesta, ei laittomasta rajanylityksestä, joka ei ole määritelty rikokseksi Euroopan Neuvoston jäsenmaissa”.
KGB:n asiaa käsittelevät mapit sisältävät myös Suomen poliisin kuulustelupöytäkirjat ja myös Suomessa salaisiksi julistetut päätökset Kozlovin turvapaikka-asiasta. Miten ne on saatettu KGB:n käyttöön on edelleen avoinna?
Kyseiset materiaalit laittavat esimerkiksi sisäasiainministeri Rantasen väitteet vähintään kyseenalaiseen valoon siitä, että Kozlov ei olisi kotimaassaan joutunut poliittisen vainon kohteeksi. Rikosylikonstaapeli Seppo Kaukorannan ja ylietsivä Ossi Viinikan tekemissä kuulusteluissa Kozlov oli selvästi kertonut muuta mm. siitä miten häntä oli kohdeltu neuvostoarmeijasta kieltäytymisen johdosta. Kozlov oli siirretty armeijasta kieltäydyttyään psykiatristen tapausten listalle, mikä tarkoitti mm. sitä, että hän ei enää voinut päästä opiskelemaan Moskovaan, ei saanut enää työtä ja jopa lasten hankkiminen kiellettiin.
Kuitenkin esimerkiksi UNHCR:n eli YK:n pakolaisjärjestön mielestä Kozloville olisi voitu myöntää turvapaikka. Järjestön mukaan ”ilman vakavaa väkivaltaa tehty kaappaus ei ole sellainen törkeä ei-poliittinen-rikos, jonka tekijä menettää automaattisesti oikeutensa turvapaikkaan. Myös ”Amnesty Internationalin Suomen osasto ja myös arkkipiispa Mikko Juva asettivat kyseenalaiseksi Kozlovin luovuttamista koskevan päätöksen eettisyyden ja kehottivat Suomen viranomaisia harkitsemaan neuvostoliittolaisten lentokonekaappareiden syyttämistä ja tuomitsemista Suomessa.”
Tehtyjen toimien myötä oikeusministeri Tarja Halonen (sd.) päätti kuitenkin Kozlovin luovutuksesta Neuvostoliittoon.
Oleg Kozlov kuoli vuonna 2018.
Iltalehti kertoi myös toisen vuonna 1977 tapahtuneen tapauksen historiaa. Silloin vain 19- ja 22-vuotiaat Aleksander Zagirnjak ja Gennadi Sheludko luovutettiin vain pari päivää Helsingin lentokentälle laskeutumisen jälkeen takaisin Neuvostoliittoon. He saivat Neuvostoliitossa kahdeksan ja viidentoista vuoden vankeustuomiot.
Tämän tapauksen dokumentit paljastavat mm. sen, että lentokonekaappareita koskevaan päätökseen ei ollut mitään vaikutusta edes sillä, että kahta vuotta aiemmin 1.8.1975 Helsingissä oli allekirjoitettu kaikkia Euroopan maita velvoittava sopimus ihmisoikeuksien kunnioittamisesta. Se tunnettiin ETYK-päätösasiakirjan III korina.
Keskusrikospoliisi Kari Rantasen kuulustelussa Sheludko oli kertonut miten hän ”oli haluton elämää maassa, jonka yhteiskuntajärjestelmä ja kommunistisen puolueen ihmisille vihamielinen linja ei ole hänen mielestään oikea”. Sheludkon esittämillä poliittisilla syillä kaappaukseen ei kuitenkaan ollut merkitystä hänen palauttamiseksi Neuvostoliittoon.
YK antoi 11.7.1977 pakolaiskomissaari I.C. Jacksonin johdolla Suomelle asiasta nootin toivoen, että ”Suomen viranomaiset ottaisivat huomioon perinteelliset humanitääriset näkökohdat asiaa käsiteltäessä.”
YK:n verbaalinoottiin Suomi vastasi tasavallan presidentti Urho Kekkosen nimissä todeten, että kaappauksen motiivit eivät olleet poliittisia ja nämä kaksi Neuvostoliiton kansalaista eivät pyytäneet turvapaikkaa Suomesta. Poliisitutkintapöytäkirjat asettavat kuitenkin Kekkosen väitteet kyseenalaisiksi.
Iltalehti kertoo vielä artikkelissaan Suomen hallituksen salaisesta muistiosta 7.10.1977. Muistiossa ulkoasianministeriön oikeudellisen osaston avustaja Kauko Jämsen raportoi tapaamisestaan YK:n pakolaisasian pääkomissaarin edustajan, johtaja Gilbert Jägerin kanssa Strasbourgissa. Jämsen kertoo miten ”Jägerin mielestä Suomella oli Neuvostoliiton kanssa vuonna 1974 solmitun lentokaappaussopimuksen 11. artiklan mukaan mahdollisuus pidättäytyä kaappaajien luovutuksesta ja tuomita heidät Suomessa”.
Toimittaja Boris Salomonin artikkeli Iltalehdessä päättyy Jämsenin vastaukseen Jägerille, ”ettei Suomi milloinkaan pidä lentokonekaappaajia poliittisina pakolaisina, vaan terroristeinä, sillä poliittisen motiivin hyväksyminen vain rohkaisisi kaappaajia”.
Tässä vain pari esimerkkiä maamme toiminnasta. Tapauksia on siis paljon enemmän.
Onko maamme hallitus valmis teettämään puolueettoman selvityksen Suomen toteuttamista neuvostoliittolaisten turvapaikanhakijoiden, rajanylittäjien ja lentokonekaappareiden palautuksista? Onko hallitus ja Suomi valmis pyytämään anteeksi Aleksander Zagirnjakilta ja Gennadi Sheludkolta sekä Oleg Kozlovin omaisilta ja kaikilta muilta Neuvostoliittoon kyseenalaisesti ja epäinhimillisesti palautetuilta ja heidän omaisiltaan tehtyjä päätöksiä?
…
Kello 19.05. Arvasin, että osa historiattomuuttaan vertaa noita Neuvostoliiton kanssa toimimista 2000-luvun pakolaiskriisiin. Eihän niillä ole mitään tekemistä keskenään. Mutta totta kai maailmaan myös älämölöä mahtuu. Suomettumisestahan tuossa oli kyse ja kohtuuttomasta toiminnasta ja toivottavasti ne päätökset myös käytäisiin läpi.
Nyt Mikkelissä. Pieni kesäretki tänne ja vähän kohteita perheen kanssa ja hyvää ruokaa, uimista ja hauskanpitoa. Kesää siis parhaimmillaan.