Riihimäen Nuorisoteatteria voidaan monessa mielessä pitää yhtenä maamme parhaana ja tuloksekkaimpana teatterialan ”kasvattajaseurana”. Listahan on pitkä Aku Hirviniemestä lähtien ja osaajia ja tekijöitä on noussut RNT:n kautta niin lavalle kuin lavan taaksekin ja kattoonkin. Jos teatterialalla maksettaisiin jääkiekon tyyppisiä kasvattajaseuramaksuja niin Riihimäen Nuorisoteatterilla ei olisi huolta rahallisestikaan huomisesta. Nyt onneksi pitkäaikainen huoli omasta teatterirakennuksesta on helpottanut, kun kaupunki entisöi ja peruskorjaa yli 100-vuotiasta Kino-Sampoa.
Tänään tein kummityttöni Elisan kanssa retken katsomaan Nuorisoteatterin loppuvuoden suurtuotannon Me ei kuolla koskaan. Me ei kuolla koskaan on vasta 16-vuotiaan lukiolaisen Jutta Taipaleen ja Metti Löfbergin käsikirjoittama musikaali Olavi Uusivirran kappaleiden pohjalta. ”Puolet elämästään” KinoSammolla viettänyt Jutta Taipale vastasi myös musiikalin ohjauksesta teatteritaiteen opintojensa päättötyönä ja voi sanoa, että tästä nuoresta tullaa jälleen kuulemma tulevaisuudessakin. Ohjaavana opettajana toimi Jatta Stepanoff Harakkamäki.
Täytyy kyllä Jutalle nostaa hattua todella korkealle. Olavi Uusivirran laulujen ympärille hän on luonut koskettavan ja jopa riipaisevan tarinan nuorista. Kaunistelematon, mutta räväkkä kuvaus nuoruuden huumasta, rakkaudesta, mielenterveydestä, muunsukupuolisuudesta, toisen painostuksesta ja muottiin sopimattomuudesta. Tarina oli niin pysäyttävä ja tunteisiin menevä, että kaikkien upeiden laulusuoritusten jälkeen ei vain salissa voinut taputtaa. Nuorten laulu ja esitys olisi ne aplodit ansainnut, mutta tilanne ja tunnelma ei niitä sallinut. Mutta sen sanon, että toinen toistaan huikeampia ja taitavampia esityksiä ja tietenkin varsin vaikeita Uusivirran melodioita. Jokaisesta nuoret selviytyivät kiitettävällä tavalla – melkein sanoisin, että aika-ajoin jopa esikuvaansa tunnelmarikkaammin.
Musikaalin pääroolin teki takuuvarmasti Saara Lindström ”Erikana” – mielenterveytensä ja hyväksynnän kanssa paininut nuori. Saara tuon roolin teki hämmästyttävän taitavasti ja vahvasti. Välillä alkoi katsomossakin ahdistaa. Kaunis ääni, vahvaa tulkintaa, tunnelmaa ja koko nuori mukana tilanteessa täydellisesti.
Erikan parina lavalla oli Oskari ”Ruusu” ja jos Saara oli roolissaan ja lauluissaan vahva niin samaa oli myös Ruusun roolin tehnyt Aku Keinonen. Aivan poikkeuksellisen upea ääni hänelläkin ja juuri olaviuusivirtalainen soundi. Meni ihon alle.
Kolmas iso rooli oli Nyrkki-Nikona lavalla nähty ohjaaja Jutta Taipaleen isoveli Juho Taipale. Juho on jo näissä gamessa kokenut konkari ja isossa roolissa tarinaa vahvasti eteenpäin vievä tälläkin kertaa. Tänään Juho lisäksi tuurasi myös sairastumisen vuoksi sivussa ollutta Otto Haaparantaa Tohtori Laaksosena. Kahden roolin – yhden tärkeimmän pääroolin ja toisen keskeisen sivuroolin – vetäminen onnistui hyvin ja roolista rooliin siirtymiset erinomaisesti.
Kolmen ”kovemman nuoren – ainakin omasta mielestään kovemman nuoren” ryhmä Maria, Lissu-Leena ja Juoru-Jenni rooleissa Anni Ruokangas, Nuppu Malinen ja Liisa Kuivalahti olivat myös vahvoja esiintymiseen ja laulamisessa. Voisi tällä kertaa sanoa, että itseasiassa koko näyttelijäporukka oli vahva ja tasaista tekemistä alusta loppuun asti ja se jotenkin tähän tarinaa sopi paremmin kuin hyvin. Myös pienemmissä rooleissa lavalla nähdyt nuoret olivat tarinassa mukana erinomaisella tavalla myös silloin, kun omassa roolissa ei tarvinnut puhua tai laulaa. Ilmeet, eleet, liikkeet ja kehonkieli tekivät näytelmää. Kokonaisuus vain yksinkertaisesti toimi.
Ja loppuhuipennus oli täydellistä. Siitä vastasi Saara Lindström Erikana. Enempää en kerro. Mutta menkää katsomaan.
Kino-Sampoon otetaan nyt turvavälein noin puolet normaalista kapasiteetistä katsomoon ja erinomaisen hyvin ja vastuullisesti esitys tänäänkin voitiin läpi viedä. Uskalla siis kannustaa lähtemään myös näin korona-aikana nuorisoteatteria katsomaan, mutta totta kai jokaisen pitää muistaa maskit, käsidesit ja myös se, että pienessäkään flunssaoireissa ei nyt teatteriinkaan lähdetä. Mutta terveinä menkään! Nämä nuoret ansaisetvat ”täydet” katsomot ja tarinan sallimiin kohtiin myös väliaplodit. Näytöksiä vielä marraskuun 21. päivään asti eli ei muuta kuin nauttimaan ja ihastelemaan millaisia nuoria meillä on.
Täytyy kyllä jälleen kerran kiittää RNT:tä! Upeaa työtä ja tekemistä lastemme ja nuortemme kanssa. Riihimäen Nuorisoteatterihan perustettiin pian siis jo 30 vuotta sitten vuonna 1991 ja tänään se on itseasiassa jo maamme suurin teatteritaiteen perusopetusta antava oppilaitos. RNT toimii tänä päivänä Riihimäellä ja myös naapurikunnissakin useammassakin toimipaikassa, mutta toiminnan sydän sykkiin siis täällä vuonna 1917 perustetussa vanhassa elokuvateatterissa, Kino Sammossa. 1990-luvun alussa Kino Sampoa siis uhkasi purkaminen, mutta siltä välyttiin ja nyt tänä vuonna talovanhusta on peruskorjattu suurella remontilla vanhaan vuosien 1957-1967 julkiasuun. Riihimäen kaupunki varasi Kino Sammon remonttiin 900 000 euroa ja työt pitäisi saada valmiiksi marraskuun aikana. Jo tänään talovanhus näytti pirteältä, kuin sen nuoret lavallaan. Upea kulttuuriteko ja hieno osoitus siitä, että kaiken vanhan purkamisen ihannoinnista on päästy yli ja uuteen vanhan arvostuksen aikakauteen.
Kiitos Jutta ja kaikki muut nuoret! Hämmentynyt olen teistä ja taidoistanne.
Kiitos myös ihanalle kummitytölleni Elisalle. Elisa siis elää juuri tätä tarinakin aikaa omassa elämässään. Ja sai se tarina ja nämä nuoret kutkuteltua vielä minunkin sydämen sopukoista esille niitä oman tuon ajan nuoruuden muistoja Paaranluosta, Riihimäen Lukiolta, Rityn Montusta ja monesta muusta. Ja kyllä ne lieskat sambucasta on tässäkin suussa palaneet ja kulmakarvatkin käryneet.
Nyt vielä illaksi Mummulaan. Vai pitäisi tänään sanoa Vaarilaan. Rakas isäni viettää tänään 78. syntymäpäiväänsä ja me viemme totta kai lahjaksi vaarin lempimakeisin niitä vihreitä kuulia. Kiitos rakas Isä ja Vaari kaikesta mitä olemme saaneet ja saamme.