Lähes kymmenen vuotta sitten vuonna 2013 valtiopäivien avajaisissa Tasavallan presidentti Sauli Niinistö muistutti, että Suomi on ennenkin selvinnyt vaikeista tilanteista, koska ei ole jääty tuleen makaamaan. Tehtiin vaikeita ja kylmääviäkin päätöksiä lamavuosina, oli pakko. Niinistö sanoi 2013, että…
”Tätä meiltä nyt odotetaan, koska tekemättä ei voi jättää.”
Tänään tilanne on jälleen vastaava. Joku voisi kysyä, että onko maamme mitään aiemmista oppinut. Siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta sen nämä vuodet ovat opettaneet, että ei yksikään vaikea aika tai kriisi ole koskaan jäänyt viimeiseksi. 
Se olisi pitänyt ymmärtää myös pääministeri Sanna Marinin ja valtiovarainministeri Annika Saarikon. He valitsivat toisin ja nykyinen vaalikausi aloitettiin vuonna 2019 tekemällä periaatteellinen päätös velaksi elämisestä. Tehtiin siis valinta ennen koronaa ja ennen Putinin sotaa, että velkaa voidaan ottaa ja menoja lisätä ilman huolta niiden rahoituksesta. Velkaantuminen oli siis tämän demari-keskustalaisen vasemmistohallituksen tietoinen valinta. Ja tätä päätöstä ja toimintatapaa ei valtiovarainministeri Annika Saarikko kyseenalaistanut edes silloin, kun sylissä oli koronakriisi ja sen perään sodan kriisit. Velkaa otettiin vain entistä enemmän ja ei edes hetkeäkään mietitty olisiko ollut jotain mistä olisi voinut vähän edes säästää. Ei mietitty ja pohdittu olisiko ollut edes jotain ns. vähän vähemmän tärkeää mistä menoja olisi voinut edes vähän karsia, kun rahaa tarvittiin koronaan ja sodan aiheuttamiin ongelmiin.
Nyt olemme tilanteessa, että velkaa on otettu neljässä vuodessa lisää 40 miljardia. Yli 10mrd tästä kaikkeen muuhun kuin koronaan ja sotaan. Velkavuori on kasvatettu jo 140 miljardiin ja nyt lähes vain muutamassa yössä valtion velan korkomenot kolminkertaistuivat. Pelkkiä korkoja lähetetään ulkomaille tänä vuonna 2,5 miljardia euroa. Se on muuten enemmän rahaa kuin mitä valtio tänä vuonna käyttää esimerkiksi poliisin, suojelupoliisin, Rajavartiolaitoksen, Maahanmuuttoviraston, tuomioistuinlaitoksen, syyttäjien, oikeusavun ja vankiloiden menoihin yhteensä. Siis yhteensä näihin menoihin.
Tai yhtenä esimerkkinä voi käyttää sitä, että nyt meidän puolustusbudjettimme on noin 6,1 miljardia. Nyt on arvioitu, että tämän vuosikymmenen lopussa vuonna 2030 valtion lainojen korkoihin menee noin 7 miljardia. Eli käytämme tätä menoa muutaman vuoden päästä enemmän rahaa pelkkiin korkokustannuksiin kuin maamme puolustukseen.
Nyt arki on näyttänyt, että ilmaisen rahan aika on ohi ja velaksi emme voi elää. Velalla on hinta ja nämä velat mitä Marin ja Saarikko ovat nyt surutta ottaneet kaatuvat vielä nuortemme ja lastemme niskaan. He näistä veloista vielä joutuvat maksamaan.
Siksi nyt suunta pitää kääntää. Suomi pitää laittaa jälleen kuntoon. Velaksi ei voi loputtomasti elää vaan tulot ja menot pitää saada tasapainoon. Velkaantuminen pitää taittaa ja vahvistaa hyvinvointiyhteiskunnan perusta sellaiseksi, että se kestää nyt ja kestää myös tulevissa kriireissä. Velalle rakennettu hyvinvointiyhteiskunta kun on heikoin juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsemme.
Puolueemme kampanjastartissa Petteri Orpo totesikin, että ”Talouden synkkä tilanne on tunnustettava, mutta toivoakin on”.
”Nyt on oikea aika”.
Verkkouutisille Orpo totesi, että ”Se tarkoittaa sitä, että nyt on aika muuttaa Suomen suunta ja nyt on aika turvata Suomen tulevaisuus. Pitää tarttua toimeen. Ei ideologista julistusta vaan tekoja”.
”Politiikassa tapana on ollut nyt se, että kaikki tietävät, mitä pitäisi tehdä – mutta kun ei tehdä.”
Tosiasiat tunnustaen on siis nytkin hyvä edetä. Kertoa mikä on siis tilanne ja tilanteen vakavuus. Tehdä se mitä täytyy tehdä. Mutta on tärkeä muistaa, että meillä on edelleen toivoa. Kaikki välttämättömät päätökset on vielä omissa käsissämme ja vielä voimme itse eduskunnassa ja maamme hallituksessa päättää mitä teemme. Emme ole vielä holhouksessa, mutta tekemättä ei enää voi jättää.
Tehdään siis tämä yhdessä. Vastuullisesti ja huolellisesti. Niin, että jokainen pysyy mukana ja selviää näistäkin ajoista. Ja yhdessä me tästäkin selviämme parhaiten.