Jäin itse miettimään tätä kysymystä omalta kohdaltani. Miksi murrosikä sai jättämään liikunnan? Samassa iässä osan liikuntamäärä kasvoi merkittävästi ja meistä osan väheni. Joillain liikunta jäi vain vähäisen koululiikunnan varaan. Itse palasin myöhemmin liikunnan pariin löydettyäni ratsastuksesta oman harrastukseni. Mutta välissä oli monta vähän liikunnan vuotta.
Miten sinun kohdallasi? Miten sinun lastesi tai lastenlastesi kohdalla? Liikkuvatko he tarpeeksi? Ja miten murrosikä näkyi heidän liikkumisessaan?
Jyväskylän yliopiston ja Tampereen yliopiston ”Miksi murrosikäinen luopuu liikunnasta” -tutkimus paljastaa huolestuttavan suomalaisen erityispiirteen. Murrosiässä liikunta vähenee Suomessa poikkeuksellisen paljon verrattuna muihin vastaaviin maihin.
Itse asiassa liikunta-aktiivisuuden väheneminen murrosiässä on globaalisti tunnistettu tosiasia, mutta meillä Suomessa pudotus on kuitenkin näiden tuoreiden selvitysten mukaan poikkeuksellisen voimakas. WHO- Koululaistutkimus osoittaa, että liikuntasuositusten mukaisesti liikkuvia nuoria on puolet vähemmän 15-vuotiaana kuin 11-vuotiaana. Tämä koskee sekä arkiliikuntaa, että seuraharrastamista. Muutamassa vuodessa muutos on dramaattinen.
Valitettavasti tilanne on se, että osa lapsista ei saa liikettä missään – ei organisoidusti, eikä arjessaan. Murrosikä on siirtymää lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen. Tällöin on luonnollista, että nuori miettii liikunnan paikkaa omassa elämässään. Seuraharrastuksen lopettamisen syyt ovatkin moninaiset. Usein seuratoiminnassa ei kiinnitetä huomiota nuorten tarpeisiin riittävästi, ja tuossa iässä harrastus saattaa myös muuttua hyvin kilpailuhenkiseksi. Kaikille tämä ei sovi. Osa varmasti haluaa lajissa kehittyessään kilpailla ja hyvä niin, mutta myös toisenlaiseen liikkumiseen pitäisi löytyä mahdollisuus.
Tämä ei ole koko tarina. Arjen liikkumista vähentävät mm. ajanpuute ja passiivinen ajankäyttö, mutta myös koulunkäynnin vaatima aika ja harrastamisen kalleus. Myös vanhempien ja kodin merkitys lasten liikunnalle on olennainen – sekä hyvässä että pahassa.
Tässä on meille Valtion Liikuntaneuvostossakin pohdittavaa. Koko liikuntapolitiikan tavoitehan ”on liikunnallisen elämäntavan edistäminen koko ihmisen elämänkulun aikana”. Viesti on syytä ottaa vakavasti ja pyrkiä vaikuttamaan juuri niihin kohtiin missä muutos tapahtuu. Itse olen jo nostanut esille VLN:ssa mm. liikkumaan innostavat koulupihat. Olen ihmetellyt sitä, että miksi aina jokaisen urheilutalon tai koulun lähimmät ja parhaat paikat varataan autoille? Eikä siis liikkumiselle ja oleskelulle ja tekemiselle. Ja toisaalta alakoulujen pihojen ollessa usein aikalailla hyviäkin liikkumaan innostajia niin muutos on merkittävä siirryttäessä yläkoulujen pihoille. Miksi?
Ymmärrän entisenä opettajana, että samat kiipeilytelineet eivät enää yläkoulussa innosta, mutta tiedän, että koripallokorit ja skeittirampit ja vastaavat kiinnostavat. Miksi sellaisia ei tehdä yläkoulujen pihoille lisää?
Isossa roolissa on myös turvallinen koulutie. Ei lapsia ja nuoria tarvitse joka aamu kouluun autolla tuoda. Mutta se vaatii, että koulutie on turvallinen niin suojateiden ja muiden osalta kuin pyöräteidenkin riittävyyden kautta. Pyörätiet ovatkin yksi parhaista ”lähiliikuntapaikoista”. Liikkuva-koulu ohjelma vastaa osittain näihinkin kysymyksiin.
Selvitysten mukaan meillä on noin 200 000 lasta ja nuorta, jotka eivät taloudellisista tai muista syistä voi harrastaa ohjatun seuratoiminnan parissa. Valtion vuoden 2013 talousarviossa on linjattu tavoitteeksi koko väestön fyysisen aktiivisuuden, liikuntaharrastuksen määrän ja liikuntaintensiteetin kasvu. Tämän takia uudistimme myös seuratuen ehtoja ja korotimme määrää. Tänä vuonna käytetäänkin siis 3,9 miljoonaa euroa siihen, että kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi aiempaa paremmat, myös taloudelliset mahdollisuudet harrastaa. Tavoitteena on entistä paremmin mahdollistaa liikunnan harrastaminen kaikille lapsille ja nuorille sekä edistää liikunnallisen elämäntavan omaksumista ohjatun seuratoiminnan kautta.
Mutta lopulta kuitenkin arkiliikunta voisi olla tämänkin kevään sana. Voisiko se näkyä myös teidän perheessä ja teidän nuorten arjessa?
Timo Heinonen
kansanedustaja
Valtion Liikuntaneuvoston jäsen