Jyväskylän yliopiston ja Tampereen yliopiston saman niminen tutkimus paljastaa huolestuttavan suomalaisen erityispiirteen; Murrosiässä liikunta vähenee Suomessa poikkeuksellisen paljon. Jyväskylän yliopiston tekemä selvitys tarkasteli erityisesti liikunta-aktiivisuuden vähenemistä yleensä ja Tampereen yliopiston taasen vastaavasti seuraharrastamisen lopettamista.
Itseasiassa liikunta-aktiivisuuden väheneminen murrosiässä on globaalisti tunnistettu tosiasia. Mutta meillä Suomessa pudotus on kuitenkin näiden tuoreiden selvitysten mukaan poikkeuksellisen voimakas. WHO-Koululaistutkimus osoittaa, että liikuntasuosituksen täyttävien 15-vuotiaiden poikien osuus on 55 % ja tyttöjen 58 % pienempi kuin 11-vuotiaiden. Lukuja synkentävät arkiliikunnan vähäisyys sekä tuhansilla nuorilla tapahtuva seuraharrastamisen lopettaminen. Voisi hyvin siis todeta, että lähes kaikkia suomalaisia nuoria, siis myös seuroissa harrastavia, koskettaa arjen fyysisen passiivisuuden ongelma.
Liikuntakäyttäytyminen on myös voimakkaasti polarisoitunut ja osa lapsista ei saa liikettä missään – ei organisoidusti, eikä arjessaan. Murrosikä on siirtymää lapsuudesta ja nuoruudesta aikuisuuteen. Tällöin on luonnollista, että nuori miettii liikunnan paikkaa omassa elämässään. Seuraharrastuksen lopettamisen syyt ovatkin moninaiset liittyen usein nuorten tarpeiden ja motiivien riittämättömään huomioimiseen seuratoiminnassa sekä toiminnan liialliseen kilpailullisuuteen. Keskeinen lopettamista selittävä tekijä on myös nuoren kokemus siitä, että hänen liikuntataitonsa eivät ole riittävät. Valmentajan merkitys nuorten yksilöllisten tarpeiden huomioimisessa on erittäin merkittävä tekijä liikuntaharrastamisen jatkuvuuden kannalta.
Nyt julkaistu kokonaisuus kokoaa siis yhteen aiempaa tutkimusnäyttöä siitä, että yksiselitteistä syytä liikunta-aktiivisuuden romahdukseen murrosiässä ei ole. ”Arjen liikkumista voivat vähentää mm. ajanpuute, pitkä kodin ja koulun välinen etäisyys ja nuoren passiivinen ajankäyttö. Seurassa harrastamisen lopettamista edistävät koulunkäynnin vaatima aika, harrastamisen kalleus ja lasten näkökulman unohtaminen toiminnan suunnittelussa. Liian aikainen erikoistuminen yksipuolistaa harrastamista ja johtaa usein urheilun lopettamiseen.”
Vanhempien ja kodin merkitys lasten liikunnalle on olennainen – sekä hyvässä että pahassa.
Tässä on meille Valtion Liikuntaneuvostossakin pohdittavaa. Koko liikuntapolitiikan tavoitehan ”on ”liikunnallisen elämäntavan edistäminen koko ihmisen elämänkulun aikana”. Nyt on syytä tarkkaan tutkia näidenkin tutkimusten tulokset ja pyrkiä vaikuttamaan juuri niihin kohtiin missä muutos tapahtuu. Itse olen jo esille nostanut kokouksissamme mm. liikkumaan innostavat koulupihat. Olen ihmetellyt sitä, että miksi aina jokaisen talon lähimmät ja parhaat paikat varataan autoille? Eikä siis liikkumiselle ja oleskelulle ja tekemiselle. Ja toisaalta alakoulujen pihojen ollessa usein aikalailla hyviäkin liikkumaan innostajia niin muutos on dramaattinen siirryttäessä yläkoulujen pihoille. Ymmärrän entisenä opettajana, että samat kiipeilytelineet eivät enää yläkoulussa innosta, mutta tiedän, että koripallokorit ja skaterampit ja vastaavat innostavat. Miksi sellaisia ei tehdä yläkoulujen pihoille lisää? Innosteta siis nuoria kuin huomaamatta liikkumaan ja tekemään. Ja isossa roolissa on myös turvallinen koulutie. Ei lapsia ja nuoria tarvitse joka aamu kouluun autolla tuoda. Mutta se vaatii, että koulutie on turvallinen niin suojateiden ja muiden osalta kuin pyöräteidenkin riittävyyden kautta. Pyörätiet ovatkin yksi parhaista ”lähiliikuntapaikoista”. Liikkuva-koulu ohjelma vastaa osittain näihinkin kysymyksiin.
Arkiliikunta voisi olla tämänkin kevään sana.
Julkaisu johon tässäkin viittaan julkaistaan meidän Valtion Liikuntaneuvoston julkaisusarjassa ja se on luettavissa osoitteessa www.liikuntaneuvosto.fi tai suoraan tämän linkin takaa: Liikuntaselvitys.
…
Vappuaattoa kaikille. Minä ajattelin tämän kevään ja suomalaisen työn juhlan aloittaa ihan risutalkoilkka. Pieni savotta edessä ja nautin tästä päivästä metsässä. Jos illalla sitten kaasupallon hankkisi. Hauskaa vappuaattoa kaikille.
…
Kello 21.05 kotona.
Vauvana vappuun kuului potkupuku, sitten kurapuku ja opiskeluaikana oikein haalarit. Mutta hyvin se näköjään onnistuu vapun ”juhlinta” ihan farkuissa ja paidassakin. Vai liekö niin, että haalarimallista asua tarvitaan jos oikein juhlitaan 🙂
No, tänään ilta vain hyvän ruuan ja rakkaimpien kanssa. Kävimme Hyvinkään Willan Medicin Womanissa dinnerillä ja täytyy kyllä kehua kaikille paikkaa ja sen ruokaa ja erinomaisen mukavia ja osaavia tarjoilijoita. Kymmenen plus pistettä ja papukaija-merkki. Kannattaa siis käydä kokeilemassa jo ei vielä tuttu paikka ole ja muutenkin kauppakeskus Willa on erinomainen paikka ja juuri oikein kaupungin keskustassa.
Vappuaaton päivä menikin sitten ihan yksin. Risusavotalla isot tulet ja täytyy sanoa, että siinä heräilevää luontoa katsellessa mieli lepäsi. Loppijärvi oli myös edellispäivänä vapautunut talven kahleistaan ja aallot löivät kauniisti rantakiviin. Kesä se sieltä tekee tuloaan vaikka ei lämpömittarista uskoisikaan.
Huomenna sitten vapunpäivää. Tervetuloa Lopelle perinteiseen Lopen yhteiseen Wappuun Yrjö Sakari Yrjö-Koskisen patsaalle aamupäivällä kello 10.30. Tilaisuuden avaa Tiina Seppälä ja vapunpuheen pitää Seppo Kuparinen otsikolla ”Kun karjalaiset tulivat Loppea värittämään”. Musiikkikin samaan teemaan ja siitä vastaa tavanmukaan Timotei-kuoron laulajat. Tervetuloa siis kauempaakin Lopelle.