Vuonna 1991 Neuvostoliiton ja DDR:n luhistuttua Suomi osti Saksasta muun muassa T-72 panssarivaunuja, mutta lisäksi myös rynnäkkökiväärejä, patruunoita ja tykkejä. Iso osa materiaalista oli maallemme kuin onnenpotku. Saimme edullisesti käyttökelpoista puolustusmateriaalia ison armeijamme käyttöön ja varmuudenkin varalle. Puolustusvoimiemme johto on ollut toisen maailmansodan jälkeen oppineina kaukaa viisaita. Tällaisia samanlaisia hyviä hankintojahan on tehty myöhemminkin muun muassa Hollannista ja Etelä-Koreasta. Me emme ole uskoneet, että perinteisenkään sodan uhka olisi maailmasta kadonnut ja olemme varautuneet myös pahimpaan. Siihen, mikä nyt koettelee Ukrainaa.
Mutta 1990-luvun alun hullujenvuosien ”supermarketista” tuli myös sellaista, mitä ei koskaan käytetty. Itä-Saksan jäämistöstä ostettiin muun muassa yli 100 000 AK-47 -rynnäkkökivääriä ja esimerkiksi 300 miljoonaa patruunaa. Näille ei lopulta ollut käyttöä ja ne varastoitiin. Joku voi muistaa uutiset vuoden 2006 elokuulta, kun maamme ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta eli Utva käsitteli näitä materiaaleja. Afganistaniin tarvittiin materiaalia ja Suomessakin apukysymystä käsiteltiin. Kaleva kirjoitti esimerkiksi 22.11.2006, että ”Avustusasiasta ei tehty elokuun kokouksessa vielä lopullista päätöstä. Mielipiteet menivät kuitenkin useiden eri lähteiden mukaan ristiin kiinnostavalla tavalla. Tietojen mukaan pääministeri Matti Vanhanen, puolustusministeri Seppo Kääriäinen, puolustusvoimien komentaja Juhani Kaskeala ja ulkoministeriön virkamiesjohto näyttivät kevyen sotamateriaalin viennille vihreää valoa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen ja ulkoministeri Erkki Tuomioja vähintäänkin empivät Suomen vientilainsäädännön takia.”
Vuonna 1992 Suomi osti myös Kiinasta 100 000 rynnäkkökivääriä. Nämä aseet eivät lopulta täyttäneet meidän armeijamme käyttöaseen laatuvaatimuksia ja osoittautuivat heikkolaatuisiksi. Helsingin Sanomat kertoi kaupasta 23.6.1992 näin: ”Puolustusvoimat on ostanut Kiinasta 100 000 rynnäkkökivääriä. Aseet varaosineen toimitetaan maahan loppukesän aikana, mahdollisesti elokuussa. Kiväärikaupasta on sovittu Kiinan kanssa viime vuoden puolella.”
Kiinalaisrynkkyjä ei koskaan siis kuitenkaan otettu käyttöön ja nekin varastoitiin.
Mediassa on ollut vuosien aikana monia uutisia myös näistä kiinalaisista rynnäkkökivääreistä ja siitä, miten niitä esimerkiksi 1997 suunniteltiin pestäviksi kuumalla vedellä käyttöönotettaviksi. Helsingin Sanomat kirjoitti 9.10.1997 julkaistussa uutisessaan, että ”Suomeen ostetut 100 000 kiinalaista rynnäkkökivääriä aiotaan pestä kiehuvalla vedellä. Pesun jälkeen aseet tarkastettaisiin, öljyttäisiin ja varastoitaisiin. Jos alustavat suunnitelmat hyväksytään, urakka alkaa ensi vuonna ja kestää viisi vuotta”. Näin ei kuitenkaan tehty ja varastointiaika on venynyt vuosikymmeniksi.
Myöhemmin näitä varastoituja kiinalaisia ja venäläisiä rynnäkkökiväärejä on suunniteltu tuhottavan monet kerrat. Nyt kysymys kuuluukin, että miksi emme lähetä näitä Ukrainaan käyttöön? Ainakin vielä vuonna 2012 silloinen puolustusministeri Stefan Wallin kertoi, että ”Puolustusvoimilla on aikomus pitää itäsaksalaiset ja kiinalaiset rynnäkkökiväärit sodan ajan käyttöä varten varastoituna”.
Nyt on kuitenkin selvää, että me emme näitä aseita ja patruunoita tule koskaan tarvitsemaan ja ne joudutaan joka tapauksessa tuhoamaan. Patruunat massavanhenevat ja varastointi aiheuttaa korkeita varastointi- ja ylläpitokustannuksilla. Nyt kysymys kuuluu, että miksi emme näitä aseita ja patruunoita lähetä heti huomenna Ukrainaan?
Tiedämme myös hyvin, että monet muutkin Puolustusvoimiemme materiaalit ovat tulossa käyttöikänsä päähän ja ovat tarpeen uudistaa. Tällaisia on esimerkiksi tuhannet kevyet kertasingot ja monet muut. Nyt voi kysyä, että miksi antaisimme niiden vanheta käyttökelvottomiksi, kun toinen maa tarvitsisi niitä juuri nyt itsenäisyytensä pelastamiseksi.
Olen vahvasti sitä mieltä, että Ukrainan auttamiselle ei pidä laittaa nyt mitään rajoja. Jos emme auta tänään, niin huomenna voi olla jo myöhäistä. Siksi vetoakin pääministeri Sanna Marinin hallitukseen, että se tekisi jo tänään päätöksen aiemmin esillä olleiden puolustustarvikkeiden lisäksi myös näiden mediassa kerrottujen meille tarpeettomien materiaalien, mutta myös vanhenevien materiaalien toimittamisesta Ukrainaan.
Onneksi viestit kertovat, että Ukraina on kestänyt hyvin ylivoimaisen, mutta huonolla motivaatiolla varustetun venäläisarmeijan hyökkäyksen. Olen varma, että Venäjän kansa ei Putinin sotaa hyväksy. Toivottavasti kansa uskaltaa ja pystyy yhdistämään voimansa ja kaatamaan Putinin diktaattorivallan.
Ukrainan apulaispuolustusministeri Hanna Maljar kertoi Facebookissa, että tähän mennessä Venäjä olisi menettänyt Putinin sodassa jo ainakin 27 lentokonetta, 26 helikopteria, 146 panssarivaunua, 49 tykkiä, yhden yksi BUK-järjestelmän, 4 Grad-raketinheitintä, 30 ajoneuvoa, 60 säiliövaunua, kaksi lennokkia, kaksi alusta/kutteria, ilmatorjuntajärjestelmän ja peräti noin 4300 nuorta miestä. Venäjän kansakaan ei tällaista ansaitse.
Näyttää selvältä, että seuraava Putinin tapaaminen Euroopassa on järjestettävä Haagissa.