MH17 alasampuminen tärkeää selvittää – Hyvä, että Suomi on auttamassa selvittämisessä

Blogi, perjantaina 30.09.2016

Malaysia Airlinesin kone MH17 ammuttiin alas Itä-Ukrainassa 17. heinäkuuta vuonna 2014. Onnettomuudessa kuoli kaikki koneessa olleet 298 ihmistä. Kansainvälinen Hollannin johtama rikostutkintaryhmä, Joint Investigation Team, JIT, julkaisi tällä viikolla raporttinsa alasampumiseen liittyen. Tutkijat tulivat siihen lopputulokseen, että MH17 ammuuttiin alas Venäjältä tuodulla BUK-ohjusjärjestelmällä ja ampujat toimivat Venäjä-mielisten separatistien hallitsemalla alueella.

Tutkinnan osana Suomi sai Hollannilta virka-apupyynnön tutkintaan liittyen ja toinen tutkintaan liittyvistä BUK-ohjusräjäytyksestä tehtiin Suomessa. Julkisuudessa jo olleiden tietojen mukaan maamme ei antanut kuitenkaan lupaa räjäytyksen tulosten jakamisesta kansainväliselle rikosturjuntaryhmälle vaan ainoastaan Hollannin omaan rikostutkintaan. Tietojen eteenpäin luovuttamisen on estänyt Venäjältä ohjusten hankinnan yhteydessä tehdyt kaupalliset sopimukset. Vielä ei ole siis tehty päätöstä Hollannin pyytämien lisätietojen luovuttamista vaan asiasta käydään neuvotteluja hollantilaisten oikeusviranomaisten kanssa. Suomessa on siis nyt vielä arvioitu sitä, onko tietojen ja koeräjäytyksen sirpaleiden lähettäminen kolmannelle osapuolelle vastoin ohjuksen hankintasopimuksia ja toisaalta miten tähän suhtautuu YK:n 2166 päätölauselma. Onnettomuudesta on siis käynnissä useampia tutkintoja, joista yksi on tämä Hollannin oma tutkinta ja toinen sitten kansainvälinen rikostutkinta, missä on mukana tutkijoita myös Australiasta, Belgiasta, Malesiasta ja Ukrainasta.

Itse pidän tärkeänä sitä, että kaikki mahdolliset tahot ovat auttamassa matkustajakoneen alasampumisen selvittämisessä. Tänään Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja ulkoministeri Timo Soini kertoivat Suomen avusta tutkimuksissa ja Niinistö totesi, että ”Suomi haluaa auttaa malesialaiskoneen pudottamisen selvittämisessä, mutta BUK-ohjusten hankintasopimuksessa on kuitenkin salassapitosäännöksiä.” Presidentti myös totesi, että ”Venäjän kanssa ei keskusteltu oikeusapupyynnöstä, mutta pyynnöstä ilmoitettiin Venäjälle”.

YK:n turvallisuusneuvosto antoi vain muutama päivä koneen alasampumisen jälkeen heinäkuun 21. päivänä 2014 asiasta oman jäsenmaitaan velvoittavan päätöslauselman. Päätöslauselma 2166:ssa vaaditaan kaikkia maita antamaan pyydettäessä apua tapahtuman siviili- ja rikostutkinnassa. Tämän eteen on toimittava. Ja toivotaan, että tutkinnat etenevät ja lopulta saadaan myös tekijät vastuuseen. Malesialaiskoneen alasampuminen on yksi pahimmista sotarikoksista Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen.

….

Kello 17.10 ja eduskuntaviikko takana. Tänään aamusta puolustusvaliokunta missä kuultavana tänään oli komentaja kenraali Jarmo Lindberg ja sen jälkeen ennen täysistuntoa vielä valtiovarainvaliokunnan jaoston kokous. Täysistunnossa lyhyt keskustelu Ylen uudistamisesta ja sitten vielä RAY:n kokous ja Riihimäen kautta kotiin. Tänään kalenteri näyttää illaksi tyhjää?? Nautitaan siitä.

 

Kommentit