Tänään uusi työviikko käyntiin Hämeen maakuntavaltuustolla. Mielenkiintoinen kokous edessä isompien linjojen ja tulevaisuuden askelmerkkien parissa. Itse olen hyvinkin luottavainen Hämeen menestyksen suhteen. Kolmen seutukunnan maakunta on sijainniltaan ylivoimainen lähes koko Suomessa ja kun saamme vielä yhteistyön pelaamaan paremmin ja viimeisetkin tärkeät liikenneyhteydet kuntoon niin kasvu ja kehitys varmasti kiihtyy. Helsinki-Tampere-pääväylä tietenkin on tärkeä ja kehittyy onneksi nyt mm. lisäraideparin suhteen ja myös Riihimäen kolmioraiteella. Tämä iso maamme valtasuoni siis toimii hyvin niin raide- kuin kumipyöräliikenteenkin suhteen. Isona uutena linjauksena on raideyhteys Forssaan ja siitä Poriin. Tämä yhteys on syytä suunnitella ja rakentaa Riihimäen risteysaseman kautta. Ajallisesti ei Porin-matka pitene kuin 10 minuuttia, mutta uuden raiteen varteen saadaan runsaasti neitseellistä maata asumiseen ja rakentamiseen. Tämä linjaus luo vielä maahamme aidon itä-länsi-suuntaisen pääratayhteyden ja sen merkitys kasvaa Venäjän myötä potenssissa lähivuosina.
Mutta sitten päivään mahtuu Hyrian HRAKS:n opiskelijoiden tapaaminen, yksi yritysvisiitti ja iltapäivällä sitten Lopen kunnan puheenjohtajisto ja kunnanhallituksen budjettikokous. Kunnanjohtaja Karoliina Viitanen ja talousjohtaja Pekka Leppänen ovat laittaneet esityksen tasapainoon. Muutamia pieniä korjauksia sinne toivon, mutta palataan niihin myöhemmin. Mutta näyttää siltä, että vakaa taloudenpito on myös nykyhallituksemme toiminnan kulmakivi ja sitä myös valtuustona olemme heiltä vaatineet ja edellyttäneet.
Eli tästähän tulee sellainen kotikunta-maakunta -päivä. Hyvä sellainen.
….
Maakuntavaltustota tänään hoitamaan hieman auton lunastusasiaa ja sitten tapaamaan Hyrian HRAKS:n Pajojen väkeä Riihimäen valtuustosaliin. Sali aivan täynnä väkeä Riihimäeltä, Hausjärveltä ja Lopelta ja täytyy sanoa, että porukan kiinnostus ja aktiivisuus yllätti minutkin. Hyvää keskustelua ja erinomaisia kysymyksiä niin taloudesta, koulutuksesta kuin myös koulukiusaamisesta ja rikosten rangaistuksista. Kiitokset siis Auvisen Mintulle ja muille Pajojen vetäjille ja kaikille paikalla olleille. Olette aina lämpimästi tervetulleita myös eduskuntaan tutustumaan.
Riihimäeltä sitten Lopelle ja takana jo puheenjohtajisto. Muutamia tulevia asioita hiemaan linjattiin eteenpäin ja nyt myös kokoomuksen kunnanhallitusryhmä. Tulemme esittämään sitä, että jatkossa kyläkouluilla koululaisten iltapäivätoiminnan ryhmiin lasketaan ja voidaan ottaa mukaan myös esikoululaisia. Tavoitteemme, että iltapäivätoimintaa saadaan myös siis mm. Pilpalaan. Toivotaan, että saamm esitykselle tukea. Myös hieman muutoksia olemme esittämässä muutamiin koulupuolen asioihin ja itse myös kirjastoasioihin toivon vielä muutoksia. Katsotaan miten kunnanhallitus päättää. Itse siis tuossa pöydässä vain puheoikeudella, mutta tulen puolustamaan näitä ja myös lukiota ja tulevia investointejakin. Isoja juttuja tulossa.
Nyt kunnanhallitukseen…
…
Kunnanhallitus sai oman budjettiesityksensä valmiiksi. Muutamia muutoksia sinne jo saimme. Mm. tuo eskarilaisten mukaan laskeminen iltapäivätoimintaan meni Tiina Seppälän esityksestä läpi. Hieno homma ja toivottavasti taas osaltaan vahvistaa meidän kyläkoulujen elinvoimaisuutta. Muuta asia jäi vielä minusta sellaiseen asentoon, että valtuustossa niihin palattava. Tällaisia mm. kirjaston säästöesitykset sekä musiikkiopiston paikkojen leikkaukset. Mutta palataan niihin ja muutamiin muihin vielä valtuustossa.
Niin ja itse pidin myönteisenä sitä, että ensi vuonna saamme liikkeelle Launosten koulun rakentamisen ja eskaritalon rinnalla myös Läyliäisten koulun ja eskaritalon suunnittelun. Siellä kova tilantarve ja hyvä, että nyt etenemme etunojassa. Ja mieluista on myös se, että sisäpelien tilantarpeeseen nyt löytyy tukea. Ensi vuonna käynnistämme uuden kevyen palloiluhallin suunnittelun koulukeskuksen yhteyteen. Hallista tarkoitus tehdä edullinen salibandyn mitat täyttävä halli ja näin vastata osaltaan myös Elmolasta vapautuvan tilan myötä varhaiskasvatuksen ja ikäihmistenkin kasvavaan liikuntatilantarpeeseen. Mutta nämä asiat siis kaikki vielä valtuuston päätettäväksi joulukuussa. Mutta hallituksesta asia nyt eteenpäin.
Kunnanhallituksessa muutamia muitakin asioita listalla ja ehkä merkittävimpänä kuntamme oikaisuvaatimus tai valitus jätelautakunnan päätöksestä kunnallistaa jätehuolto kaikissa kunnissa kuntien ja kuntalaisten mielipiteen vastaisesti ja myös jätelain hengenkin vastaisesti. Olin tyytyväinen, että kohtuuttomaan päätökseen ei kunnissa nyt tyydytä vaan oikeasti asia viedään nyt ratkaistavaksi hallinto-oikeuteen. On tärkeää turvata jätealan laadukkaat palvelut tulevaisuudessakin ja myös aito kilpailu alalla. Uskon vakaasti, että hallinto-oikeus näkee tässä asian oikein ja kuntalaisten näkökulmasta kaatopaikkayhtiöide ja muiden yli. Ja olen varma, että valituksia ja oikaisuvaatimuksia tulee muitakin ympäri Suomen. Ja näyttää siltä, että koko jätelakia on syytä tarvittaessa tutkailla uudestaan jos demokratian yli kävellään ylikunnallisissa isäntäkuntalautakunnissa mennen tullen. Ei se ole ollut uudistuksen tarkoitus vaan nimenomaan jätteenmäärän vähentäminen ja kierrätyksen parantaminen ja nekin tässä ratkaisussa menevät täydellisen väärään suuntaan. Mallin tulee olla sellainen missä jokainen maksaa mahdollisimman tarkasti aiheuttamansa jätteen laskun eikä niin, että yhteisvastuullisesti kierrättäjä ja kompostoija joutuu kantamaan vastuuta myös välinpitämättömämmän jätteetuottajan roskista. Ja paras kannustin jätteenmäärän vähentämiseen on juuri lasku jonka suuruuteen voi itse vaikuttaa.
Ja minusta pitää vakavasti pohtia sitäkin kenen etua jätelautakuntamme ajaa? Ja onko olemassa muita vaihtoehtoja jos kuntalaisdemokratia ja kuntien mielipide ei nykylautakunnassa kuulu.
Muutama muukin asia kh:n listalla vielä. Ja pari sellaistakin mitä en ennen ole edes nähnytkään. Mutta hyvin niistäkin selvittiin. Nyt kello 22.39 ja aika laittaa päivä pakettiin. Näihin aiheisiin palaan vielä varmasti tässä joulukuun aikana kun kuntamme budjetti valtuustomme käsittelyyn.