Vanhankansan sanonnan mukaan loppilaiseksi voi tulla vasta täällä 30 vuoden asumisen jälkeen. Tai sen jälkeen, ehkä asiaa voidaan harkita. Siis sitä, että saisi loppilaiseksi itseään kutsua. Tai, että me edes loppilaisena jota kuta pitäisimme.
Toivottavasti tuo ei enää ainakaan tänä päivänä tarkoita sitä, että olisimme sisäänpäin lämpiävä tai nenänvartta katsovien kunta. Toivottavasti vanhankansan toteamus tarkoittaa 2010-luvulla loppilaisuutta kotiseuturakkauden ja sellaisen näkökulmasta. Siis loppilaisuutta hieman rintaakin röyhistäen. Toivottavasti meillä on siihen edes joskus varaa ja aihetta.
Itse olen syntyperäinen loppilainen. Syntynyt Lopenkylän Viertolassa ja siellä taasen perheeni kanssa nykyisinkin asun. Välissä vain opiskelemassa kävin suuressa kaupungissa. Minulle kotiseuturakkaus on aikanaan kasvanut perheen ja suvun kautta. Koulussa sitten syntyi opettajani Kirsti Kytömäen maantiedon Loppi-tunneilla kiinnostus kuntamme historiaa. Ja siitä se kumpusi ja rakentui.
Joka juhannus Suomenlippu nousee sukumme kesäpaikan lippusalkoon Lopen Laulun sävelin.
Mutta onko kotiseuturakkaus sitten vain juurien ja historian tuntemusta?
Minusta ei. Omia suvun juuria on varmasti hyvä tuntea ovatpa ne sitten missäpäin Suomea tai maailmaa tahansa. Ja hyvä on varmasti tuntea myös hieman oman kotikunnankin historiaa. Mutta kotiseuturakkaus voi näkyä myös arjentoimissanne ja teoissamme.
Viime talvena eräs sajaniemeläinen vanhempi herra ripitti minua Loppijärven kehnosta kunnosta. Ja saamattomuudestamme. Sanat kolahtivat. Tunsin piston ja tekemättömyyden. Tästä keskustelusta sai alkunsa I love Loppijärvi – Rakkaudesta Loppijärveen –kansalaiskeräys. Laitoimme muutaman ystävän Juha Leppäsen, Juha Majasalmen ja Jarmo Laukkasen kanssa liikkeelle kaikkien yhteisen tempauksen kotijärvemme hoito- ja kunnostustöiden tukemiseksi. Ensimmäisenä vuotena rahaa kertyikin yli 100 lahjoittajan voimin niin paljon, että hoitotöitä voitiin rahoittaa eri puolilla järveä. Mutta ehkä hienoin juttu tässä oli kuitenkin se, että mm. Sajaniemen kylän nuoret naiset ja miehet lähtivät ihan talkoisiinkin mukaan – talikoin ja osa traktoreinkin. Siis tekemään hyvää.
Se oli näiden nuorten aikuisten työtä rakkaudesta Loppijärveen, mutta ehkä myös rakkaudesta koko Loppeen. Kotiseuturakkautta parhaimmillaan. Ja tämä työ jatkuu ensi vuonnakin ja toivottavasti pitkään.
Tai vastaava oli parillakin eri kylällä keväällä tapahtuneet kyläraitin siivoukset kylätoimikuntien ja urheiluseurojen toimesta. Tai Lopen Luonnonystävien Erkki Holttisen johdolla tekemät työt esimerkiksi vanhojen piikkilankojen poistamiseksi Lopen metsistä. Ja tällaisia esimerkkejä löytyy paljon. Sellaista rakkautta kotiseutua kohtaan. Välittämistä lähiympäristöstä ja nurkista.
Ehkä juuri siksi olin erityisen ilahtunut kun uusi kunnanjohtajamme Karoliina Viitanen otti yhdeksi tehtäväkseen myös kyläraittiemme ja kylien julkikuvien kehittämisen. Toivotaan, että tänä jouluna yhä useamman loppilaisen kaupan ovella palaa kunnantalomme esimerkin mukaan kynttilälyhdyt. Tai ensi kesänä saamme yhä uusiin risteyksiin ja kauppojen ovenpieliin ja asuinalueiden yhteisille alueille kukkia asukkaiden, yrittäjien ja Lopen kunnan hyvällä yhteistyöllä.
Itse asiassa tämä kaikki lähtee aikalailla pienistä jutuista. Halusta tehdä yhdessä ja välittää.
Ehkä se kotiseuturakkaus onkin juuri parhaimmillaan sitä välittämistä yhteisestä kotikunnasta, Lopesta, – sen nurkista, raiteista ja luonnosta.
Rakkaudesta Loppeen
Timo Heinonen
Lopen kunnanhallituksen puheenjohtaja
Lopen kansanedustaja