Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) on ajanut pitkään liikenteen rattijuopumusrajan alentamista nykyisestä 0,5 promillesta 0,2 promilleen. Hänen tavoitteensa sai uutta pontta kun Liikenneturvallisuusasian neuvottelukunta esitti samaa. Itse en ole ajatukselle lämminnyt eikä lämpene oikeusministeriö eikä oikein polisiikaan. Liikenneministeri onkin myöntänyt, että promillerajan laskeminen on hänen oma ”henkilökohtainen agendansa”.
Ajattelin, että aihe ansaitsee hieman tarkempaakin pohdintaa. On kiistatta totta, että rattijuopot aiheuttavat vuosittain vakavia onnettomuuksia. Usein uhrina on täysin sivullinen niin kuin lehtien otsikot ovat viimekin aikoina kertoneet. Ylen uutinen kertoi syksyllä kuinka ”Rattijuoppo ajoi yli suojatiellä, 11-vuotias kuoli” ja lehdet samoihin aikoihin toisaalta miten ”autot väistelivät rattijuoppoa nelostiellä”.
Olen liikenneministeri Kyllösen kanssa täysin samaa mieltä, että yhteiskunnan tulee nyt lähettää kansalaisille vahva humalassa ajamisen vastainen viesti. Rattijuopumusonnettomuuksissa kuolee maassamme vuosittain lähes sata ja loukkaantuu keskimäärin noin 1 000 ihmistä. Vuodessa ratista kärähtää noin 21 000 rattijuoppoa ja kun väitetään, että kiinnijääneiden osuus on puoli prosenttia kaikista niistä, jotka joskus ajavat humalassa niin tilanne on erittäin vakava. Mutta en usko, että promillerajan laskeminen on siinä tehokkain ja edes oikea keino.
Oikeusministeriö vastusti promillerajan laskua mm. siksi, että alle 0,5 promillen alkoholipitoisuudet veressä eivät aiheuta sellaista onnettomuusriskiä, että niihin olisi syytä kohdentaa mm. poliisin yhä niukkenevia voimavaroja. Toisaalta ei myöskään ole olemassa näyttöä siitä, että promillerajan alentaminen vähentäisi 0,5 promillen ylittäviä veren alkoholipitoisuuksia tai alkoholionnettomuuksia. Ja on myös erittäin vaikea löytää sellaista seuraamusten määräämismenettelyä, jossa 0,5:ttä alhaisemmat promillet eivät aiheuttaisi kohtuutonta lisätyömäärää jo nyt ylityöllistetyille poliisille ja oikeuslaitokselle. Lakimuutos asettaisi siis poliisin mahdottomaan tilanteeseen töiden ja kustannusten lisääntyessä ilman, että todelliseen ongelmaan voitaisiin puuttua. Voi siis aiheellisesti kysyä, että olisiko ratkaisu vain näennäistä asioiden hoitoa joka aiheuttaisi itseasiassa enemmän ongelmia?
Promillerajan lasku vaatisi lisäksi nimittäin kalliita lisälaitteita kaikkiin poliisiautoihin. Jokaiseen autoon tulisi asentaa nykyisten seulontalaitteiden sijaan tarkkuusalkometrit. Promillerajan ollessa 0,2 ei seulontalaitteiden käyttö enää toimisi ja olisi resurssien hukkaamista ja käytönnössä jopa mahdotonta lähettää heitä kaikkia verikokeeseen. Perillepäästyä ”mittari” näyttäisi varmastikin jo nollaa. Lisäksi tarvittaisiin aivan uudenlaisia langattomia tietoliikenneyhteyksiä poliisiautoihin, jotta ajo-oikeuteen liittyvät seuraamukset ja rangaistukset voitaisiin antaa poliisiautossa puhallutuspaikalla.
Ja vaikka poliisiautoihin hankkisimmekin kalliit tarkkuualkometrit ja tietoliikenneyhteydet niin näilläkin voitaisiin ratkaista vain osa rattijuopumuksista. Jopa puolet rattijuopumuksista on vahvistettava verikokeella tarkkuusalkometrin sijaan tulevaisuudessakin.
Tiedän, että nyt joku jo miettiin, että enkö sitten itse kannata toimenpiteitä rattijuopumusten estämiseksi. Voin todeta, että kannatan. Mutta kannatan vain järkeviä ja tehokkaita toimenpiteitä. Ja sellaisiakin on olemassa.
Olen itse valmis määrittämään uusille kuljettajille promillerajaksi jopa täyden 0 promillea. Alhaisempi rattijuopumusraja uusille ja nuorille kuljettajille on voimassa mm. Saksassa ja Itävallassa. Tutkimuksetkin osoittavat että uusilla kuljettajilla on nimenomaan muita suurempi onnettomuusriski jo silloin, kun alkoholia on nautittu vain vähän. Ja samaan aikaan voisi miettiä sitäkin, että olisiko nuoren ajamassa autossa myös alkoholinkäyttö kiellettyä matkustajiltakin. Voisiko tämä olla yksi toimenpide ehkäisemään valoisien kesäöiden yllytyshölmöilyjä?
Ja kun muistamme miten muutama vuosi sitten tehdyssä kyselyssä jopa puolet 18-24-vuotiaista kuljettajista oli sitä mieltä, että heidän oma ajotaitonsa ei heikkene yhtään yhden oluen juomisen jälkeen niin uudistukselle on entistä enemmän aihetta. Sillä fakta on kuitenkin se, että nuorten omasta uskosta huolimatta rattijuopoista on nuoria noin kymmenes, mutta kuolemaan johtaneissa rattijuopumusonnettomuuksissa nuorten osuus on jopa neljännes.
Viestimme nuorille kuljettajille pitää olla siis selvä. Heidän kohdalla nollatoleranssi olisi selvä viesti ”jos otat, et aja”.
Törkeisiin rattijuopumuksiin ja voimakkaassa humalatilassa ajettuihin onnettomuuksiin liikenneministeri Merja Kyllösen ajamalla promillerajan laskulla ei juurikaan nähdä voitavan vaikuttaa. Ongelmana ovat nimittäin ihmiset, jotka rankan ryyppäämisen jälkeen lähtevät rattiin. Näihin kuljettajiin puuttuisin promillerajan laskemisen sijaan kovemmin sanktioin ja myös auttamalla näitä ihmisiä hoitoon. Yksi tehokkaimmista olisi alkolukon tekeminen pakolliseksi tällaisella henkilölle heti ensimmäisestä rattijuopumuksesta kaikkiin autoihin joita hän jatkossa käyttää. Ja myös auton menettäminen valtiolle yhä helpommin on tehokas keino.
Toisaalta myös ajokortin menettäminen pidemmäksi ajaksi ja jopa pysyvästi odottamaan uutta autokoulua ja ajotutkintoa voisi olla kannatettava keino. Tätä ennen olisi syytä olla myös vaatimus hakeutua hoitoon. EU-lainsäädäntö on nimittäin määrännyt jo vuodesta 1996 lähtien, ettei ajokorttia saa myöntää tai uudistaa päihderiippuvaiselle.
On totta, että aina jostain rattijuoppo voisi auton itselleen löytää. Mutta ehkä meidän tehtävä olisi kuitenkin yhdessä tehdä siitä mahdollisimman vaikeaa. Ja toisaalta antaa myös selkeä viesti siitä, että rattijuoppoudesta seuraa aina kova rangaistus.
Onhan meillä yleisesti yhteinen käsitys siitä, että rattijuoppous on rikos, jota ei sovi vähätellä.