Kuningas Fredrik I:n määräämänä – Humala kipuaa jälleen Pekkalassakin

Blogi, keskiviikkona 13.07.2022

Lukaisepa alkuun tuosta alta ajantasaisesta lainsäädännöstämme Rakennuskaaren Luku 7 ja sen pykälät 1-3:
Rakennuskaari 2/1734 – Ajantasainen lainsäädäntö – FINLEX ®

Kyllä, noudatetaanko teidän talossa Suomen lakia? Pekkalassa kyllä nyt noudatetaan, kun eihän sitä nyt sovi lainsäätäjän itse lähteä edeltäjiensä säätämiä lakeja tienten tahtoen rikkomaan.

Humalahan oli aikanaan äärimmäisen tärkeä kasvi. 1300- ja 1400 -luvun kuninkaallisissa maalaissa säädettiinkin humalan pakkokasvatuksesta. Nuo satoja vuosia suomalaisia koskettaneet lainkirjaimet kumottiin juuri ennen maamme itsenäistymistä reilu sata vuotta sitten vuonna 1915. No, jos ei tänäkään vuonna tuolla eduskunnassa aina kaikki mene ihan kerralla kuntoon ja virheitäkin jää, niin jäi sitä ennenkin. Vanhimmat kuninkaalliset maalait kyllä kumottiin, mutta myöhemmin vuonna 1734 säädetyt rakennuskaaren pykälät jäivät kumoamatta. Siellä ne edelleen ajantasaisessa lainsäädännössämme olla möllöttävät ja määräävät meidät talolliset ja tilalliset eli talojen omistajat edelleen kasvattamaan humalaan.

Lakiin jäi siis vuoden 1734 rakennuskaaren 7. luku ja sen kolme pykälään, missä määrätään edelleen jokainen talollinen ja tilallinen kasvattamaan vuosittain 40 humalaa, kunnes talolla on 200 humalasalkoa. Laki myös määrää ylläpitämään humalistoa eli humalatarhaa huolella ja tehtävän valvonta on määrätty nimismiehelle ja lainrikkomisesta on laissa määrätty ankara rakkorangaistus. Sakko määrättiin jokaiselle vuodelle erikseen ja vain sillä, että maaperä erikseen todettiin humalalle sopimattomaksi saattoi välttyä sakolta. Rappiolle päästetystä humalistosta kuitenkin seurasi sakot ja velvoite perustaa humalisto uudestaan.

No tämä laki on siis edelleen voimassa ja meillä talonomistajilla on siis edelleen velvoite kasvattaa humalaa.

No, ei ole nimismiestä täällä Pekkalassakaan näkynyt eikä konstaapeliäkään vähään aikaan, mutta humala täällä kukkiin. Ihan sataa salkoa ei ole, mutta yritys hyvä kymmenen.

Jäin tuossa kerran lueskelemaan humalan historiaa, kun törmäsin Europeana Common Culture -hankkeeseen. Se tarkoitus on siis kerätä ja lisätä tietoisuutta meidän eurooppalaisesta kulttuuriperinnöstä. Lueskelumatka veikin aika syvälle Euroopan historiaan ja oluenkin historiaan. Maanviljelyn alkuajoilta lähtien näyttääkin olutkin kuuluneen tuotantoon ja perusraaka-aineet pysyneet vuosisadat samoina; vesi, hiiva ja mallastettu vilja. Ensimmäiset todisteet humalan käytöstä Euroopassa löytyikin jo yli 1300 vuoden takaa 700-luvulta. Humalointi paransi oluen säilyvyyttä ja olihan sillä myös antibioottisia ominaisuuksia, josta oli hyötyä varsinkin kaupunkien heikkolaatuisten juomavesien kanssa. Meidän omassa kasvitieteellisessä kirjallisuudessa humala mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1673 ilmestyneessä Elias Tillandzin Catalogus Plantarum -luettelossa.

Aina 1900-luvun alkuun saakka perinteinen humalanviljely jatkuikin lähes muuttumattomana. Vaikka tuo lainsäädäntö jäikin kansaa viljelyyn määräämään niin pikku hiljaa humalat hukkuivat. Tai eivät ihan kokonaan hukkuneet, mutta tällaisissa määrin jäivät. Itseasiassa vaikka humalistot unohdettiinkin niin humalat jäivät elämään moniin paikkoihin maanalaisten juurakkojensa varassa. Itseasiassa juurakot ovat voineet pitää samat humalat elossa jopa tuhansia vuosia, vaikka itse maanpäälliset osat ovatkin yksivuotisia.

Ja löytyyhän humala monista paikannimistäkin ja myös kansanperinteestämmekin. Uskomusten mukaan humaliston varjoa pelättiin ja uskottiinhan sen suojissa olevan myös haltijoiden maja. Ja jossain humalistoa ruokittiin myös kuolleiden poltetuilla kuolin oljilla ja ruumiiden pesuvesilläkin.

Tänä kesänä olen itse Pekkalan humalistoja hieman myös apulannoittanut. Upeasti kasvavatkin ja pienestä voi oman elämänsä puutarhuri olla iloinen ja ikionnellinen. Näin nimittäin kävi tänä suvena, kun humalamme ensi kertaa lampputolpan huipulle asti kipusi.

Ehkä meilläkin humala on enemmänkin vain rumaa valaisintolppaa peittämässä. Mutta muistan minä lapsuudesta myös vanhempieni mökiltä Paavolastakin humalistot. Sielläkin toki aurinko- ja näkösuojaa antamasta kuistin etäläreunalta. Nyt 2020-luvulla humala elääkin jälleen uutta nousukauttaan puutarhoissamme ja ihan ilman nimismiehen valvovaa silmääkin. Humala on löytänyt paikkansa monissa uusissakin taloissa seinustojen lisäksi myös pergoloista ja myös erilaisista puutarhojen porteista ja aidan teistä. Sinnehän se sopiikin mainiosti. Vanha viljeslyskasvi voi siis jälleen hyvin.

Tuossa kerran kesällä, kun humalasta puhuimme, emme siis humalassa, niin jutun aiheeksi tuli sekin, että ei meillä humala käpyjä koskaan tehnyt. Syy tähän on itseasiassa humalan kaksikotisuus eli sen hede- ja emikukat ovat eri yksilöissä. Puutarhassa tulisi siis olla sekä tyttöjä, että poikia. Ja kun pölytys onnistuu niin humalistoon tulee käpyjä muistuttavia emitähkiä, jotka muuten kellanvihreinä tuoksuvat huumaavan voimakkaasti.

Kesän aikana olen katsellut myös vähän sillä silmällä vanhojenkin talojen pihoja ja seinustoja. Josko sieltä löytyisi vanhoja humalia. Hunsalan Pelto-Seppälän tilalla viimeksi kiersimme vanhan talon ympäristöä, mutta sieltä ei ainakaan aivan vanhaa humalaa löytynyt – tuoreempaa kylläkin – varmaan ihan vapaasta tahdosta ilman virkavallan pelkoa. Sillä Hunsalassahan on vanha sanonta, että sinne ei poliisi tule kuin kutsuttaessa ja mehän ei kutsuta. Vanhoja humalakasveja on nyt kuitenkin etsitty ympäri maan puutarhoista ja sieltä on valittu parhaita vanhoja humalakantoja koeviljelyyn tavoitteena oman suomalaisen oluthumalatuotannon aloittaminen. Näissä tutkimuksissa meidän humalakantojen perimä onkin

paljastunut aivan omanlaisekseen verrattuna ulkomaisiin humaliin. Löytyessään ja tuotantoon päästessään nämä vanhat ikiaikaiset valoisien kesäöiden kotimaiset humalat voivat antaa oluisiimme omanlaisen arominsa ja jopa katkeruuden.

Miten se nyt sitten taas tulikaan mieleen. Menen saunaan ja avaan…

Ja totta, taas kesälomalla pukkasi tuon tölkin myötä työasiatkin mieleen…

 

Kommentit