Kuin syöttö Putinin lapaan yhteisessä kaukalossa – Venäjän napsii nyt kaikki pisteet mitä lännestä annetaan

Blogi, torstaina 27.01.2022

Venäjä ja Putin toimivat määrätietoisesti ja käyttävät kaikki lännen virheet hyväkseen.

Ja näitä virheitä Venäjä myös ruokkii ja kannustaa tekemään. Ja jokainen vähänkin merkittävän toimijan kannanotot merkitään ylös – voitoiksi. Ja vakavimpia ne ovat tietenkin silloin, kun ne tulevat EU:n johdosta tai jonkun maan pääministeriltä. Sellaisiin ei tässä tilanteessa olisi mitään varaa.

Maamme juuri hyväksytyssä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa on eduskunta päättänyt säilyttää maallamme mahdollisuuden hakea Nato-jäsenyyttä. Tämä ns. Nato-optio luo jonkin verran turvaa, sillä tällaisessa tilanteessa ei Venäjä ja Putinkaan tiedä miten Nato toimisi, jos nyt Venäjä tekisi iskun Ruotsiin ja Suomeen. Emme toki mekään tiedä. Mutta tämä epätietoisuus voi osaltaan hillitä Venäjän intoa tai suunnitelmia. Mutta toisaalta tällaiset ulostulot mitä viimeksi esimerkiksi maamme pääministeri Sanna Marin (sd.) on kansainväliselle medialle antanut siitä, että Suomi ei ole Nato-jäsenyyttä hakemassa murentavat tätä olettamaammekin ja hyvän uskon varaan rakentamaamme turvaa. Marinin Reutersille joku aika sitten antamat lausunnot on merkitty aivan varmasti punakynällä Venäjän pelikirjaan. Tosin onneksi eilen MTV3:n Asian Ytimessä -ajankohtaisohjelmassa vieraillut tasavallan presidentti Sauli Niinistö totesi, että Marinin puheita ei juurikaan maailmalla ole huomioitu. Viesti oli hyvä ja tärkeä myös siksi, että maailmalla on selvästi tiedossa, että meidän ulkopolitiikkaamme johtaa juuri Niinistö. Hänen ulostuloillaan, haastatteluillaan ja jälleen kerran poikkeuksellisen aktiivisella puhelindiplomatialle on suurin merkitys.

Eli vaikka huolestuttavaa onkin se, että pääministeri Marin lähtee antamaan tällaisia puolihuolimattomia ja vaarallisia lausuntoja ohi maamme yleisen edun, niin niitä ei juurikaan ole maailmalla huomioutu. Tästä huolimatta nyt olisi kuitenkin todellakin viisasta, että vuosikymmeniin jännittyneimmässä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa ei pääministerimme yksin ajattelunaan sulkisi maamme ulko- ja turvallisuuspolitiikan kulmakiveä, mahdollisuutta hakea Nato-jäsenyyttä, pois, edes määräajaksi tai edes ääneen tapahtuneessa yksinajattelussaan. Ja toisaalta olisi enemmän kuin järkevää ja vielä tärkeämpää, että perustuslaimmekin hengessä tällaiset linjaukset jätettäisiin tasavallan presidentin johdolla tehtäviksi ja myös tällaisten ulostulot presidentin vastuulle. Mutta tämä tästä.

Jokainen puolihuolimaton ja harkitsematon ulostulo mistä päin maailmaa tulkitaan nyt todellakin tarkkaan ainakin Venäjällä. Venäjä on painostanut pitkään Ukrainaa ja siellä konfliktin riski on todella korkea. Viime päivinä länsimaat ovat tehneet omia toimiaan mm. maassa olevan oman siviiliväestönsä suhteen. Myös Valko-Venäjän kansa on alistettu rajusti diktatuurin alle ja Venäjä siirtää joukkojaan maahan kertausharjoituksen varjolla. Vanha viisaus kertoo kuitenkin, että maahan on helppo saada venäläisiä joukkoja, mutta niitä on  sen jälkeen vaikea saada pois. Tämän me Suomessa tiedämme 1918 tapahtumienkin valossa paremmin kuin hyvin.

Ja tätä tilannetta ei muuten yhtään selkeyttänyt myöskään Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin hetki sitten pitämät puheet siitä, että Venäjän jonkinlaista pienempää provokaatiota tai iskua Ukrainaan ei seuraisikaan aiemmin sanotut massiiviset vastatoimet, vaan vain jotain pienempää. Biden puhui ”pienestä hyökkäyksestä” ja siitä, että tällaiseen reagoinnista ei olisikaan seurauksena kuin jotain pienempää. Ukrainassa järkytyttiin, kun Biden teki näin eron hyökkäyksen ja invaasion välillä. Ja tämä tulkittiin Ukrainassa jopa niin, että Biden näytti Putinille vihreää valoa tunkeutua Ukrainaan mielensä mukaan tietyissä rajoissa.  Myöhemmin Valkoinen talo yritti korjata presidentin huolimattomia puheita, mutta vahinko oli jo sattunut.

Ulkopolitiikka on herkkä laji ja jokainen sana pitää harkita tarkasti. Ja myös tilannetta lukea tarkasti – myös rivien välit ja niiden takana tapahtuminen. Ruotsissa tilanne on huomattavasti herkempi kuin meillä. Venäjän laivoja on pantu merkille maan saarien lähettyvillä ja Ruotsi on myös itse nostanut valmiuttaan ja tuonut myös sotilaita näkyvästi Gotlannin kaduille.  Gotlannin  satamissa ja Visbyn lentokentällä on partioinut näkyvästi ruotsalaisia sotilaita. Samaan aikaan on arvioitu Venäjän lisäävän ja tehostavan provokaatioitaan, mutta myös kyberhyökkäyksiä ja disinformaation levittämistä. Ja hyvä on todeta sekin, että meilläkin on toimia tehty, mutta meillä tapana tehdä niitä ilman Ruotsin kaltaista näkyvää esittäytymistä.  Meillä valmiutta säädellään dynaamisesti kaikkien puolustushaarojen kesken ja näin on toimittu nytkin.

Ollos huoleton poikas valveil on!

Vvoin vakuuttaa, että meillä eletään Puolustusvoimienkin osalta hyvin ja tiukasti hetkessä. Tehdään ja ollaan valmiina ja valppaina.

Haluan nyt vielä loppuun nostaa esille myös tämän Nato-kysymyksen. Kokoomushan on kannattanut Nato-jäsenyyttä jo vuodesta 2006 lähtien. Eilen julkaistu MTV3:n Taloustutkimuksella teettämä gallup kertoi, että myös suomalaisten ajatukset Natosta ovat muuttuneet nyt nopeasti myönteisimmiksi. Nato-jäsenyyttä ei enää vastusta yli puolet suomalaista ja samaan aikaan kannatus on noussut ennätyksellisen korkealle. Venäjän toimet ja arvaamattomuus heijastelee nyt tähän. Ja mikä olisikaan pahempaa kuin se, että Ruotsi livahtaisi Nato-ovesta sisään ja me jäisimme yksin piha-alueeksi Naton ja Venäjän väliin.

Yksi kuuntelemisen arvoinen ulko- ja turvallisuuspolitiikan puheenvuoro kuultiin muuten myös tällä viikolla Paasikiviseuran tilaisuudessa. Kannattaa kuunnella kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpon esitelmän tallenne. Painavaa ja harkittua pohdintaa vaikeasta tilanteesta.

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit