Aikainen herätys tänään torstaina ja pitkäksi venyneen eilisen istunnon jälkeen hieman unihiekkaa olisi vielä silmissä. Mutta mentävä. Poikas valvoo taas… Eli tänään aloitetaan eduskunnassa aamusta ja ohjelmassa päivän aikana niin puolustuspolitiikkaa kuin sivistyspolitiikkaakin ja sitten ryhmäkokousta, työvaliokuntaa ja kyselytuntia ja istuntoa. Eiköhän siitä tunnit mukavasti täyty. Täyty työstä.
…
Kello 15.28 ja hetki työhuoneessa. Päivä edennyt siis juurikin niin hektisenä kuin aamulla sitä kalenteristani tänne pohdiskelin. Isoja kuulemisia niin puolustusvaliokunnassa kuin ulkoasiainvaliokunnassakin puolustusministeri Carl Haglundin ja virkamiesten kanssa. Esillä siis tuo selonteko, mutta myös Pohjoismainen puolustusyhteistyö kuin myös Atalanta-operaation jatko. Asia todellakin minusta jopa ”epäreilun” tiukalla aikataululla tänne eduskuntaan ja tänään esitinkin sitten ylimääräistä puolustusvaliokunnan kokousta huomiselle, että saamme edes hieman lisää aikaa asian läpikäymiseen. Esitys hyväksyttiin ja huomenna sitten jatkamme aiheen parissa vielä asiantuntijakuulemista ja katsotaan miten hankkeessa syytä edetä.
Päivällä Hämeen Sanomat ja Riikka Happonen kävivät haastattelemassa minua lukion uudistamisesta. Olemme loppuvuodesta alkaen työstäneet kollegani Raija Vahasalon kanssa lukion uudistamisen suuntaviivat raporttia ja se julkaistaan ensi viikolla. Aiheesta silloin enemmänkin HäSa:ssa. Enkä itsekään nyt vielä edes täällä paljasta miten meistä ja kokoomuksesta suomalaista lukiota tulisi uudistaa. Ensi viikolla sitten sitäkin enemmän.
Nyt jo takana työvaliokunta ja eduskuntaryhmänkin kokous. Siellä esillä mm. autokatsastuksen uudistus ja myös sote-asiat. Niihinkin palailen kun sen aika on. Nyt kahvit ja kyselytunnille ja täysistuntoon.
…
Kello 21.49 ja hetki sitten kämpille. Kyselytunnilla yritin saada useampaankin kysymykseen puheenvuoroa, mutta en saanut. Olisin hieman halunnut jatkaa opetusministeri Jukka Gustafssonin kanssa keskustelua toisen asteen ammatillisen koulutuksen aloituspaikkaleikkauksista ja siitä, että nyt pitäisi oikeasti olla rohkeutta siirtää aloituspaikkoja sinne missä niille on nuoria. Tällä hetkellä moninpaikoin on selkeää kohtaanto-ongelmaa eli toisaalla maassa on opiskelupaikkoja, mutta ei jokaiselle paikalle edes yhtä ensisijaista hakijaa ja sitten esimerkiksi Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Metropolialue missä hakijoita 1,5-2 jokaista opiskelupaikkaa kohden. Jos emme näille alueille saa pian lisää opiskelupaikkoja on lupaus nuorisotakuusta ja koulutustakuusta turhaa. Mutta periksi emme ole vielä antaneet ja työ mm. Hyrian aloituspaikkojen eteen jatkuu yhdessä oppilaitoksenkin johdon kanssa. Ja yhteydenottoja muutamasta muustakin oppilaitoksesta ja katsotaan, että saataisiin nyt järkevä ratkaisu aikaan.
Lisäksi olisin halunnut kysyä myös tuosta alakoulujen ja yläkoulujen työrauha-asiasta. Mutta en siihenkään päässyt mukaan. Minusta tärkeintä olisi nyt varmistaa se, että opetusryhmät olisivat ympäri maan riittävän pieniä. Se on paras tae sille, että luokassa on rauha opiskella, mutta myös opettaa. Mutta toki tarvitaan myös keinoja puuttua ongelmiin ja myös uudenlaisia ratkaisuja mm. perinteisen jälki-istunnon rinnalle. Nyt tällaisia olemme saamassa aikaan ja hyvä niin.
Kyselytunnin jälkeen sitten pääsin mukaan keskusteluunkin kun pöydälle tuli mm. kaupan kilpailua ja sen terveyttämiseen tähtäävä esitys ja myös esitys sähkölinjojen saamiseksi maakaapeleiksi. Kumpikin asia ollut aiemminkin täälläkin minun toimesta esillä ja nyt ne etenevät. Hyvä juttu. Niin ja puhuimmehan me myös pikavipeistäkin. Itse esitin minusta korkkokattoja ja muita paljon tehokkaampana keinona positiivisen luottorekisterin käyttöönottoa Suomessa. Toivotaan, että sellainenkin saataisiin pian käyttöön sillä se pelastaisi monta nuorta ja pienituloista jo siinä vaiheessa kun luottokorttitaloa ollaan vasta rakentamassa. Yritän, että asia etenisi vielä tällä hallituskaudella. Siitä nimittäin hyviä kokemuksia niin Ruotsista kuin monesta muustakin maasta.
Mutta nyt päivä jo päätökseen.